Aidan pakolaisleiri, Länsiranta, 12.06.00 (IPS) – Israelin joukkojen lähtöä Etelä-Libanonista on juhlittu antaumuksella palestiinalaisalueilla, joita Israel on miehittänyt vuodesta 1967. Moni katsoo islamilaisten Hizbollah-sissien häätäneen israelilaiset, ja jotkut vaativat palestiinalaisia koventamaan otteitaan.
Toiveet oman alueen vapautumisesta eivät kuitenkaan ole korkealla. "Meille ei ole luvassa muutosta. Neuvottelut ja niiden viivytykset vain jatkuvat", sanoo eräs sekatavarakauppias Länsirannalla.
Diplomaattinen toiminta Lähi-idän ongelmien ympärillä on kuitenkin taas vilkastunut. Muun muassa Yhdysvaltain ulkoministeri Madeleine Albright vieraili Lähi-idässä kesäkuun alkupäivinä. Hän välitti palestiinalaisten presidentille Jasser Arafatille kutsun tavata Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton Washingtonissa 14. kesäkuuta.
Arafatin poliittinen ryhmittymä Fatah järjesti toukokuulla mielenosoituksia vaatien Israelin vangitsemien palestiinalaisten vapauttamista. Arafat antoi ensin tukensa mielenosoituksille, mutta yritti myöhemmin hillitä niitä, kun tilanne ryöstäytyi väkivaltaiseksi.
Palestiinalaiset poliisit ampuivat kohti israelilaisia sotilaita, jotka puolestaan tulittivat kiviä heitteleviä palestiinalaisnuoria. Yhteenotoissa kuoli kuusi palestiinalaista ja satoja haavoittui, joukossa 15 Israelin sotilasta.
"Totta kai se, että Hizbollah onnistui ajamaan Israelin joukot Etelä-Libanonista, rohkaisee palestiinalaisia mielenosoituksiin", sanoo Fatahin johtoon kuuluva Marwan Barghuti. Hän oli mukana järjestämässä toukokuun protesteja.
Palestiinalaispuodin asiakkaat Länsirannalla eivät salaa hymyjään muistellessaan televisiokuvia siitä, miten Hizbollah otti haltuunsa Israelin armeijan ajoneuvoja. Kenties se muistutti pienistä voitoista, joita palestiinalaiset saivat Intifadaksi kutsutun kansannousunsa avulla 1990-luvun alussa. Tuloksena oli Israelin kanssa solmittu itsehallintosopimus 1993.
Itsehallinto on kuitenkin ollut suuri pettymys palestiinalaisille. Israelin joukot valvovat edelleen pääteitä ja tarkastusasemia, taloudellinen tilanne on huonontunut entisestään, tulevat neuvottelut eivät lupaa edistystä, eikä Israel ole vapauttanut palestiinalaisia, jotka vangittiin jo ennen sopimusta.
Israelin armeijan komentaja Shaul Mofaz sanoi taannoisen välikohtauksen jälkeen olleensa vähällä lähettää helikopt ereita tulittamaan palestiinalaisia poliiseja. Samalla hän varoitti palestiinalaisia vertaamasta Länsirannan tilannetta Israelin lähtöön Libanonista.
Rauhanneuvotteluja Israelin kanssa vastustava palestiinalaisten islamistien Hamas-järjestö puolestaan puhuu avoimesti Hizbollahin voitosta esimerkkinä palestiinalaisille.
"Libanonin esimerkki on vaikuttava. Se merkitsee sitä, että ilman vastarintaa palestiinalaiset eivät saavuta mitään", Hamasin johtaja Mahmoud Zahar sanoi äskettäin.
Aidan pakolaisleirin asukkaat suhtautuvat kuitenkin torjuvasti Hizbollahin tarjoamaan malliin. Aidan leiri perustettiin jo 1949 juutalaisten ja arabien sodan aikana pääasiassa Jerusalemin liepeiltä tulleille pakolaisille.
"Nyt ei ole mahdollista voittaa sellaista taistelua", arvioi muuan rakennusmies.
Hän ja muut asukkaat luettelevat näkemykselle joukon syitä: Israelin sotilaiden ja uudisasukkaiden vahva läsnäolo heti leirin portin ulkopuolella, taloudellinen riippuvuus Israelista, ulkopuolisen avun puute ja ennen kaikkea palestiinalaisten itsehallintoelinten sitoutuminen rauhanomaiseen ratkaisuun.
"Käyn töissä Israelin puolella. Jos aiheutan ongelmia, menetän työni, joten en aiheuta ongelmia", kiteyttää toinen rakennustyöläinen.
Kolmas mies sanoo haluavansa antaa rauhalle vielä mahdollisuuden. "Rauhan tie on kuitenkin paras Israelin vitkuttelusta huolimatta."
Arafatin hallituksen ministeri Nabil Amr sanoo, että Israelin lähtö Libanonista antaa lisää pontta palestiinalaisten vaatimuksille saada Länsiranta, Gazan kaista ja Itä-Jerusalem omikseen ja lopettaa vuoden 1967 sodasta asti jatkunut miehitys.
"Yritämme hyötyä tilanteesta niin, että YK:n päätöslau selmat pantaisiin lopulta toimeen", Amr sanoo viitaten päätöslauselmiin 242 ja 338, jotka vaativat Israelia vetäytymään miehittämiltää n alueilta.
Israelin vetäytyminen Libanonista on toisaalta herättänyt huolen siitä, että palestiinalaispakolaiset voisivat jälleen ryhtyä sotimaan sieltä käsin. Näin tapahtui 1960- ja 1970-luvulla , jolloin Etelä-Libanon tunnettiin Fatah-maana. Fatah oli tuolloin yksi Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n aseellisista ryhmittymistä, ja se käytti Etelä-Libanonia tukikohtanaan.
Pakolaiset sanovat kuitenkin, että he vaativat vain oikeutta palata kotiseudulleen, kuten YK:n päätöslauselma 194 lupaa.
"Meillä on monia mahdollisuuksia nyt, mutta valitsemme rauhanomaiset mielenosoitukset rajalla päätöslauselman 194 toteuttamiseksi", palestiinalaisjärjestöjen johtajiin kuuluva Abu Khaled Hosni sanoo.
Useimmat palestiinalaisryhmät eivät halua vaarantaa suhteitaan Libanoniin tai muihin pakolaisia majoittaviin maihin, kuten Syyriaan ja Jordaniaan. Varsinkin Libanonissa elävät palestiinalaiset ovat erittäin tietoisia siitä, että Libanonin johto ja yleinen mielipide eivät siedä enää aseellista toimintaa rajaseudullaan. (Inter Press Service) .
