Bryssel, 01.06.00 (IPS) – Mielenosoituksista on viime vuosina tullut pysyvä osa kansainvälisiä kokouksia. Niin tapahtuu varmaankin myös Italian Genovassa, kun maailman rikkaimpien maiden johtajat kokoontuvat sinne 20- 22. heinäkuuta.
Vaikka protestoijat ovat verrattain
pieni ryhmä, he puhuvat paljon suuremman joukon
puolesta. Kyse on ihmisistä, joiden mielestä
globalisaatio tuottaa eriarvoisuutta ja
kaventaa demokraattista päätöksentekoa
yksittäisissä maissa.
Kansainvälinen
ammattiyhdistysliike jakaa tuo huolen. Sen
edustamat sadat miljoonat ihmiset eri puolilla
maailmaa ovat lakanneet uskomasta, että kaupan
vapauttaminen kohottaa elintasoa ja parantaa
työllisyyttä. He pelkäävät asian olevan
pikemminkin päinvastoin.
Globalisaatio
tarjoaa valtavia mahdollisuuksia vaurauden
kasvattamiseen. Maailmanpankin ja YK:n
tilastojen mukaan se kuitenkin myös keskittää
vaurautta ennestään rikkaille niin yksittäisten
maiden sisällä kuin maiden välilläkin.
Maailman 20 rikkaimman maan asukkaat
ansaitsivat 1960 keskimäärin 20 kertaa enemmän
kuin 20 köyhimmän maan asukkaat. Nyt kerroin on
noin 40.
Kaupan vapauttamisella on
lisäksi erityisen kielteisiä vaikutuksia
naisten asemaan. Monessa kehitysmaassa naisten
perinteisesti tuottamat maataloustuotteet eivät
enää pärjää kilpailussa, kun tuonnilta on
poistettu tullimaksut. Se heikentää ruokaturvaa
monin paikoin.
Köyhiin maihin on
perustettu kiihtyvää tahtia vapaita
vientitalousvyöhykkeitä, joille keskittyy
vaatetus-, tekstiili- ja
kokoonpanoteollisuutta. Yritysten tuottoisuus
perustuu paljolti halpaan naispuoliseen
työvoimaan, joka raataa surkeissa oloissa ilman
suojelua ja järjestäytymisoikeutta.
Kaupan vapauttaminen onkin usein ajanut
hallitukset rajoittamaan entisestään
työntekijöiden oikeuksia, jotta
työvoimakustannukset saadaan mahdollisimman
alas.
Esimerkkejä on luvuttomasti:
Malesia kieltää elektroniikka- alan
vientiyritysten työntekijöiltä liittymisen
ammattiliittoihin. Meksikossa lait eivät ulotu
vapaille talousvyöhykkeille, joten yli miljoona
työntekijää, pääosin nuoria naisia, on vailla
ay-liikkeen turvaa.
Turkki on evännyt
vapaiden vyöhykkeiden työntekijöiltä lakko-
oikeuden. Lesothossa vaatteita ja tekstiilejä
vientiin valmistavat naiset pidetään kurissa
vaikka poliisivoimin ja jopa ampumalla.
Egyptissä lapsityövoima on yleisesti käytössä
maataloudessa sekä tekstiili-, matto- ja
nahkateollisuudessa.
Globalisaation
nurjat puolet aiheuttavat sen, että ihmisten
luottamus kansainväliseen kauppajärjestelmään
romahtaa niin kehitys- kuin teollisuusmaissakin
sekä neuvotteluhuoneissa että kaduilla.
Nyt kysytään, mikä on kansainvälisen
kauppajärjestön (WTO) tulevaisuus? Erityisen
huolestuttava on WTO:n riitojen
ratkaisumenettely. Se uhkaa valtioiden
itsemääräämisoikeutta, ja varsinkin alueilla,
joilla kaupalla voi olla sosiaalisesti tai
ympäristön kannalta tuhoisia vaikutuksia.
Aasian talouskriisi 1997 kiihdytti
arvostelua Maailmanpankkia ja Kansainvälistä
valuuttarahastoa (IMF) kohtaan. Maailmanpankin
entinen varapääjohtaja Joseph Stiglitz tunnusti
helmikuussa Washingtonissa pitämässään
puheessa, että kehitysmaista ovat pärjänneet
parhaiten ne, jotka eivät ole noudattaneet
luottolaitosten reseptejä.
Maailmanpankissa ei ole otettu kantaa
sellaisiin köyhien maiden kannalta ratkaisevan
tärkeisiin kysymyksiin kuin maauudistus.
Talouden vapauttamisesta ja yksityistämisestä
on tullut itseisarvoja, vaikka omaisuus joutuu
niissä usein vääriin käsiin. Venäjän väestöstä
luettiin köyhiksi kaksi prosenttia kymmenen
vuotta sitten, nykyisin osuus on miltei puolet.
Genovaan kokoontuvien Britannian,
Italian, Japanin, Kanadan, Ranskan, Saksan,
Venäjän ja Yhdysvaltain (G8-ryhmän) johtajien
täytyy tajuta, että heidän on kuunneltava
tavallisia ihmisiä. Nämä eivät toistaiseksi ole
saaneet mitään todisteita globalisaation
kyvystä parantaa elintasoa tai luoda lisää ja
entistä parempia työpaikkoja.
Lisäksi on
tehtävä jotain sen eteen, että perustavat
ihmisoikeudet toteutuvat työpaikoilla. Se
vaatii uusien mekanismien luomista sekä WTO:ssa
että Maailmanpankissa ja IMF:ssä.
Kehitysmaille on annettava erityistakuita.
Voimavaroja on, mutta ei poliittista tahtoa
tehdä loppua köyhyydestä.
Perusterveydenhuollon, koulutuksen, puhtaan
juomaveden ja ravinnon tarjoaminen kaikille
kehitysmaille vuoden ajan maksaisi paljon
vähemmän kuin eurooppalaiset käyttävät
savukkeisiin vuodessa.
Rahavirtoja
kehitysmaihin tulisi kasvattaa
velkahelpotuksilla ja kehitysavulla. G8-maiden
tulee vahvistaa 1996 tekemänsä sitoumukset
köyhyyden vähentämiseksi, varsinkin lupaus
puolittaa köyhyys vuoteen 2015 mennessä.
Ylikansalliset laitokset potevat nyt
luottamuspulaa, joka vain pahenee, ellei
järjestelmä tartu vakavissaan ihmisiä
huolestuttaviin sosiaalisiin ja ympäristöä
koskeviin ongelmiin. G8-johtajien on vastattava
tähän haasteeseen, jos he haluavat
ylikansalliselle järjestelmälleen kansalaisten
tuen. (Inter Press Service) * James Howard
kuuluu Vapaiden ammattiyhdistysten
kansainvälisen liiton (VAKL) johtoon
erikoisalanaan työllisyys ja työlainsäädäntö.
Copyright IPS, kaikki oikeudet
pidätetään .
