Delhi, 15.05.00 (IPS) – Kalimuddin tienaa elantonsa myymäll ä jäävettä lämpöeristetystä kärrystään Delhin rautatiease man edustan ihmisvilinässä. Hän on nykyisin yhtä koditon kuin saapuessaan Intian pääkaupunkiin itäisestä Biharin osavaltiosta 20 vuotta sitten.
Öisin Kalimuddin nukkuu jalkakäytävällä. Hän ei voi menn ä valtion yömajaan, koska hänen täytyy pitää silmällä kärry ään. Se on hänellä vuokralla ankaralta omistajalta.
Läheisellä Ajmerin portin alueella majaileva riksha-rattaiden vetäjä Jaswinder on paremmassa asemassa kuin Kalimuddin. Hän voi kääntää rikshansa ympäri ja saa siitä suojan itselleen yöks i. Hänellä on jopa muovipeite sateisten öiden varalle.
Talvella Jaswinder joutuu kuitenkin vuokraamaan yöksi täkin, josta kiskotaan vuokraa noin 1,50 markkaa yöltä. "Se on aivan liikaa, mutta en voi ostaa omaa täkkiä, koska minulla ei ole säilytyspaikkaa niin paljon tilaa vievälle esineelle", Jaswinder selittää.
Intian suurkaupunkien, kuten Delhin, Mumbain (entinen Bombay) ja Kalkutan, sekä lukuisten pienempien kaupunkien kaduilla asuvien ihmisten määrästä ei ole luotettavaa arviota, mutta luku ylittä ä todennäköisesti kaksi miljoonaa.
Intian kaupungeissa näkee jatkuvasti kokonaisia perheitä, jotka ovat etsineet suojaa, mistä kykenevät: ylikulkusiltojen ja tierumpujen alta tai isoista vesijohtoputkista. Osa tyytyy nukkumaan jalkakäytävillä, vaikka siinä on suuri riski tulla yliajetuksi.
YK:n lastenrahasto Unicef ja Intian sosiaaliministeriö tekivät kymmenen vuotta sitten selvityksen, joka paljasti, että kahdeksassa suurkaupungissa oli pelkästään katulapsia noin puoli miljoonaa.
Vapaaehtoisjärjestöjen viimeaikaiset tutkimukset kertovat, että Delhissä on kodittomia yli 100 000, ja heistä noin kolmannes on lapsia.
Katulasten auttamiseksi aloitettiin 1993 hanke, jota toteuttaa 81 vapaaehtoisjärjestöä 23 kaupungissa. Myös valtio tarjoaa kaupunkien kodittomille yömajoja ja paikkoja, joissa jalkakäytävien asukkaat voivat peseytyä. Apu tavoittaa kuitenkin korkeintaan kymmenesosan kahdesta miljoonasta kodittomasta.
Kodittomien lisäksi tulevat "huonosti asuvat" eli slummien asukkaat, joiden määrä nousee kymmeniin miljooniin. Moni heistä o n jatkuvassa vaarassa menettää kotinsa, sillä hökkelikyliä jyrä tään maan tasalle muiden rakennushankkeiden tieltä. Asuntojen rakentaminen kodittomille ei maakeinottelijoita kiinnosta.
Eräässä Intian suunnittelukomission raportissa asia myönnetään avoimesti: "Tasa-arvoista maanjakoa ei ole kyetty toteuttamaan eikä estämään kaupunkien maanomistuksen keskittymist ä ja keinottelua."
Kaupungeissa on julistettu joutomaaksi 220 000 hehtaaria, jonka valtio on ottanut haltuunsa. Siitä vain kahdeksan prosenttia on varattu asuntojen rakentamiseen vähävaraisille.
Virallisissa raporteissa tilannetta selitellään sillä, että asunnottomat ovat "liikkuvaa väestöä", joka ei juurru minnekään. Todellisuus kertoo kuitenkin toista. Esimerkiksi Kalimuddin – vaikka onkin koditon – kuuluu tiiviisti noin 20:n kaltaisensa Biharista tulleen jäävesikauppiaan ryhmään.
"Pysymme yhdessä ja autamme tosiamme vaikeuksissa, koska tulemme samasta valtiosta, puhumme samaa kieltä ja miellä on yhteinen kulttuuri", Kalimuddin selittää.
Useimmat jalkakäytävien asukkaat ovat Kalimuddinin ja Jaswinderin tavoin taloudellisia pakolaisia, jotka ovat joutuneet jättämään kotiseutunsa viljelymaan niukkuuden tai luonnonkatastrofien seurauksena.
Lukutaidottomina ja kaupungin elämäntapaa ymmärtämättömi nä he päätyvät vielä kurjempiin oloihin kuin kotikylässään. Ainoa n lohdun he saavat yleensä toisiltaan.
Tätä yhteisöhenkeä voitaisiin eräiden asiantuntijoiden muk aan käyttää hyväksi suunniteltaessa kadun asukkaiden elämän kohentamista. Sitä ennen viranomaisten pitäisi kuitenkin virallisesti tunnustaa, että jalkakäytävien asukkaat ovat olemassa. (Inter Press Service) .
