México, 25.02.00 (IPS) – 14-vuotiaan Ismail Alin jalkapalloharrastus sai karmean lopun eräänä syyskuisena iltana, kun Irakin kurdialueella asuva poika astui maamiinaan kesken pelin. Räjähdys repi riekaleiksi hänen vasemman jalkansa.
Kaksi Alin ikäistä afgaanipoikaa koki samanlaisen kohtalon viime huhtikuussa, kun toinen heistä iski kuokkansa panssarintorjuntamiinaan Afganistanin pääkaupungin Kabulin länsipuolella. Pojat olivat istuttamassa kukkia.
Kansainvälinen henkilömiinojen vastainen kansanliike kertoo näitä esimerkkejä vauhdittaakseen kampanjaansa täydellisen miinakiellon aikaansaamiseksi. Maaliskuun 1. päivänä tulee kuluneeksi vuosi henkilömiinat kieltävän kansainvälisen sopimuksen voimaantulosta, mutta Nobelin rauhanpalkinnon saaneen miinaliikkeen työ on vielä pahasti kesken.
Viime ajat liike on lähetellyt kirjeitä ulkoministereille ja valtion päämiehille maissa, jotka ovat allekirjoittaneet sopimuksen, mutta jättäneet sen ratifioimatta. Ratifiointi merkitsee sopimuksen tekemistä lainvoimaiseksi kyseisessä maassa. Liike on yllyttänyt mahdollisimman monia valtioita hoitamaan asian ennen sopimuksen vuosipäivää.
Sopimus kieltää henkilömiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja kuljetuksen ja kehottaa tuhoamaan olemassa olevat miinat. Sopimuksen allekirjoitti joulukuussa 1997 Kanadan Ottawassa 121 valtiota. Sittemmin allekirjoittajien määrä on noussut 136:een.
Ratifiointeja sopimukselle oli helmikuun alkupäivinä kertynyt 90, ja miinaliikkeen tavoitteena oli nostaa määrä sataan ennen ensimmäistä vuosipäivää.
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchia edustava Mary Wareham on laatinut miinaliikkeelle tilanneraportin. Siinä muistutetaan, että valtaosa maailman miinoista on sopimuksen ulkopuolelle jättäytyneiden maiden hallussa.
"Ulkopuolisilla mailla on arviolta 225-250 miljoonaa henkilömiinaa varastoissaan, kun taas sopimukseen liittyneiden maiden miinavarastot arvioidaan 25-30 miljoonaksi", Wareham raportoi.
Sopimuksen ulkopuolisista maista suurimmat miinavarastot arvellaan olevan Kiinalla (110 miljoonaa), Venäjällä (60-70 miljoonaa), Yhdysvalloilla (11 miljoonaa), Valko-Venäjällä (miljoonia), Intialla (4-5 miljoonaa), Etelä-Korealla (2 miljoonaa) ja Suomella (alle miljoona).
Sopimusta eivät ole allekirjoittaneet myöskään Irak, Iran, Jugoslavia, Pakistan, Egypti, Israel, Vietnam ja Angola, joilla epäillään olevan huomattavat määrät miinoja varastoissaan.
Vaarallisimmat miinat vaanivat kuitenkin maastossa. Niitä löytyy arviolta 70 valtion alueelta ehkä 60-70 miljoonaa. Miinat rampauttavat tai surmaavat noin 26 000 ihmistä joka vuosi. Uhreista on lapsia 8 000 – 10 000.
Kovin kohtalo on ollut Kambodzhan, Afganistanin ja Somalian lapsilla. "Joka neljäs oli lapsi niistä miinojen uhreista, joita Punainen Risti joutui hoitamaan Afganistanin ja Kambodzhan selkkauksissa. Eräässä Pohjois-Somalian sairaalassa lasten osuus oli peräti 75 prosenttia", raportti kertoo.
Miinoista aiheutuu useimmiten pysyvä vammautuminen. Uhrit menettävät molemmat tai toisen jalkansa tai kätensä. Monet saavat vakavia vammoja myös vartaloonsa ja osa menettää näkönsä.
Kenian miinojen vastaista liikettä edustava Cornelius Nyamboki selittää, että lasten joutuminen usein miinojen uhriksi johtuu kahdesta syystä: alueista, jonne miinat on sijoitettu ja toimista, joihin lapset osallistuvat.
Esimerkiksi Afrikassa lapset lähetetään usein paimentamaan karjaa laitumille tai hakemaan vettä ja polttopuuta. "Miinoja on sijoitettu silloille, poluille, teille ja viljelysmaiden laidoille", Nyamboki sanoo.
Lapset altistuvat vaaralle myös luontaisen uteliaisuutensa vuoksi. "He poimivat maasta löytämiään esineitä ja ryhtyvät leikkimään niillä. Moni lapsi luulee maamiinaa leluksi", hän jatkaa.
Punaisen Ristin kansainvälinen komitea muistuttaa, että miinojen aiheuttamat murhenäytelmät rikkovat sopimusta lasten oikeuksista monelta osin. Sopimus lupaa lapsille oikeuden elämään, terveydenhuoltoon ja suojeluun.
Järjestön mukaan miinojen pahat työt eivät rajoitu lasten surmaamiseen ja vammauttamiseen. Ne myös estävät ruuan ja avun toimittamisen lapsille, minkä seurauksena lapset joutuvat näkemään nälkää ja altistuvat sairauksille.
"Raajansa menettänyt lapsi tarvitsisi uuden keinotekoisen jäsenen 5-6 kuukauden välein. Moni saa kuitenkin olla onnellinen yhdestäkin proteesista ja kotitekoisista kainalosauvoista. Rampautuneiden lasten psyykeä hoidetaan tuskin lainkaan", Punainen Risti sanoo.
Lasten oikeuksien puolustajat nostavat Kambodzhan kammottavaksi esimerkiksi: sen maaperässä väijyy seitsemän miljoonaa miinaa, mikä on yli kaksi kertaa maan lasten lukumäärä.
Eteläisessä Afrikassa sijaitsevassa Angolassa miinoja on kenties vieläkin enemmän. Vuosikymmenien sisällissodan jäljiltä niitä on maassa arviolta 6-15 miljoonaa.
Nyamboki haluaa levittää tietoa miinaan astuneiden lasten fyysisistä ja psyykkisistä kärsimyksistä taivuttaakseen lisää valtioita liittymään miinakieltoon.
"Räjähdyksestä ehjinä selviävät lapsetkin traumatisoituvat loppuiäkseen. Muistot kauheasta tapahtumasta seuraavat heitä aina ja heikentävät heidän kykyään elää täysipainoista ja tuottavaa elämää", Nyamboki tähdentää. (Inter Press Service)
