Johannesburg, 05.03.99 (IPS) – Kongon demokraattisen tasavallan loputtomalta näyttävään sotaan on sotkeentunut ainakin yhdeksän ulkopuolista valtiota. Asiantuntijat ovatkin alkaneet puhua siitä "Afrikan ensimmäisenä maailmansotana".
"Kyse on todennäköisesti Afrikan monimutkaisimmasta konfliktista sitten siirtomaavaltoja vastaan käytyjen vapaussotien", Francis Kornegay ja Chris Landsberg arvioivat Kongon sotaa koskevassa tuoreessa selvityksessään.
Kongon (entisen Zairen) nykyinen presidentti Laurent Kabila on saanut liittolaisikseen Angolan, Namibian ja Zimbabwen. Ruanda ja Uganda taas tukevat hänen vastustajiaan.
Jossakin vaiheessa myös Tshad ja Sudan ovat lähettäneet joukkojaan Kabilan avuksi.
Useita muitakin maita, kuten Kamerun, Gabon ja Libya, on mainittu yhdessä tai toisessa roolissa konfliktin kuluessa. Länsimaista Yhdysvaltoja ja Ranskaa epäillään niin ikään osallisuudesta tapahtumiin.
Kongon sotaa pohdittiin äskettäin Etelä-Afrikan Johannesburgissa järjestetyssä tutkijoiden tapaamisessa. Osallistujat pitävät tilannetta esimerkkinä uudesta ilmiöstä, josta he käyttävät nimeä "afrikkalainen protektionismi".
Ilmiön kärjessä on Afrikan valtioita hallitsevien sotilasjohtajien kasvava joukko, joka ei kaihda voimankäyttöä vallassa pysyäkseen.
Afrikan maista Angolassa, Brazzavillen Kongossa, Eritreassa, Etiopiassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ruandassa, Ugandassa ja Zimbabwessa on ohjaksissa mies, joka aiemmin johti aseellista kapinaa.
Näissä maissa ei ole oikeaa tasavaltalaisarmeijaa siinä mielessä, että se olisi itsenäinen julkinen voimatekijä irrallaan poliittisesta johdosta. Sen sijaan noita armeijoita on usein käytetty kapinoiden kukistajina, ilmenee Kornegayn ja Landsbergin raportista.
Tutkijoiden huolta herättää Afrikan Suurten järvien alueen konflikteissa myös se, että niissä voiman käyttö on laillistettu ja neuvotteleminen julistettu pannaan. Kabila ja hänen liittolaisensa ovat jatkuvasti vältelleet tulitauosta puhumista.
Suurten järvien alueella sijaitsevat Kongon demokraattisen tasavallan ohella Burundi, Ruanda, Uganda ja Tansania.
Tällä alueella ja sen lähiympäristössä ei neuvotteluilla ole viime aikoina saavutettu mainittavia tuloksia. Niin Angolassa, Burundissa, Ruandassa, Sudanissa kuin Ugandassakin rauhanneuvotteluja on käyty joko vilpillisistä lähtökohdista tai niissä ei ole kyetty hahmottelemaan selkeää ohjelmaa valtion jälleenrakennuksesta.
Tunnettu kirjailija Franz Fanon on esittänyt Afrikasta määritelmän, joka tuntuu olevan kipeän tosi: "Afrikka on revolverin muotoinen, ja sen liipasimena on Kongo."
Kongon demokraattisella tasavallalla on pinta-alaa yli kaksi miljoonaa neliökilometriä (noin kuusi kertaa Suomen koko) ja asukkaita 45 miljoonaa. Sen runsaat mineraalivarat – kuparia, kobolttia, timantteja ja kultaa – tekevät siitä ehkä Afrikan luonnonvaroiltaan rikkaimman maan.
Suuri koko ja runsaat aarteet ovat myös tehneet Kongosta ryöstäjien mielikohteen. Ulkovallat ovat kahmineet sieltä mahtavia saaliita vuodesta 1885, jolloin Berliinin kongressi julisti sen Belgian kuninkaan Leopold II:n henkilökohtaiseksi omaisuudeksi.
Itse asiassa juuri Kongo antoi kipinän koko Berliinin kongressin järjestämiselle, kun Euroopan valtiot halusivat jakaa Afrikan rikkaudet keskenään joutumatta sotaan toistensa kanssa.
Mobutu Sese Seko otti 1965 vallan viisi vuotta aiemmin itsenäistyneessä Kongossa, jonka nimi muutettiin Zaireksi 1971. Mobutu julisti sodan kommunismille, mikä teki hänestä länsivaltojen lemmikin. Samaan aikaan timantit virtasivat ulos maasta, eivätkä niiden myynnistä saadut rahat koskaan palanneet sinne.
"Kun Uganda ja Ruanda asettuivat 1997 tukemaan Laurent Kabilan johtamaa kapinaa Mobutua vastaan, niidenkin motiiveilla oli enemmän tekemistä Zairen aarteiden kuin afrikkalaisen veljeyden kanssa", kongolaissyntyinen tutkija Claude Kabemba huomauttaa. Hän työskentelee politiikan tutkimuskeskuksessa Johannesburgissa.
"Vastapalvelukseksi naapurimaiden tuella saamastaan presidenttiydestä Kabilan oli määrä noudattaa (Ruandan) Kigalista ja (Ugandan) Kampalasta tulevia ohjeita. Kabila kävi kuitenkin koko ajan haluttomammaksi kuuntelemaan ohjeita ja esti naapureilta pääsyn myös maansa rikkauksien kimppuun", Kabemba kertoo.
"Kagame ja Museveni tulkitsivat sen petokseksi", hän jatkaa.
Paul Kagame on Ruandan nykyinen varapresidentti ja Yoweri Museveni Ugandan presidentti. Molemmat tukevat nyt Kabilaa vastustavia kapinallisia ja syyttävät Kabilan hallinnon olevan "sekoitus populismia, diktatuuria, vastuuttomuutta ja korruptiota".
Itä-Kongossa asuvat tutsi-heimon jäsenet auttoivat Kabilaa syöksemään Mobutun vallasta, mutta nyt he ovat kääntyneet häntä vastaan ja jakaneet maan käytännössä kahtia.
Sotaan sotkeentuneista ulkovalloista Namibia ja Zimbabwe väittävät, että niiden toimintaa ohjaa Afrikan yhtenäisyysjärjestön (OAU) peruskirja, jossa kielletään laillisen hallituksen kaatamisen sotilaallisin keinoin.
Tarkkailijat epäilevät kuitenkin, että nekin ovat Kabilan tukena vain Kongon luonnonvarojen vuoksi.
Kongon mineraalivaroja hoitavan Gecamines-valtionyhtiön johtoon on nimitetty Zimbabwen kansalainen, ja useilla Zimbabwen valtion korkeilla virkamiehillä on liiketoimia Kongossa.
"Siitä asti kun Kongon sota alkoi elokuussa 1998, kansainvälisessä yhteisössä on oltu yleisesti sitä mieltä, että naapurimaiden tulisi vetäytyä konfliktista ja antaa varsinaisille osapuolille tilaa aloittaa neuvottelunsa", sanoo Kabemba.
"Ilman ulkovaltojen tukea sen enempää Kongon kapinallisilla kuin hallituksellakaan ei olisi taloudellisia voimavaroja jatkaa sotilaallista toimintaansa pitkään", hän muistuttaa.
"Siksi on pakko tehdä se johtopäätös, että muiden Afrikan maiden väliintulo on pahentanut Kongon tilannetta." (Inter Press Service)
