Bandung, Indonesia, 27.01.99 (IPS) – Muslimien paastokuukauden ramadanin aikana 10-vuotias Yuceu Dewi Sakinah kuluttaa muiden lasten tavoin aikaa pelien ja leikkien parissa. Hän harrastaa ystäviensä kanssa ruutuhyppyä muistuttavaa perinteistä sundasaarelaista sondah-leikkiä perheensä kaupunkitalon edustalla.
Toiset naapuruston tytöt pysähtyvät katselemaan heitä uteliaina. "Mikä leikki tuo on", he ihmettelevät.
Vaikka sondah on Indonesiassa vanha perinne, monet nykyajan lapset eivät enää tunne sitä. Heille "skeittaaminen" ja videopelit ovat tutumpia ajanvietteitä, vaikka niillä ei ole mitään tekemistä heidän juuriensa kanssa.
Yuceu on siis yksi harvoista nuorista, joka osaa nauttia sekä perinteisistä että nykyaikaisista leikeistä. Tytön harrastuksiin kuuluvat myös congkak, beklen ja babacakan, jotka kuulostavat oudoilta useimpien hänen ystäviensä korvissa.
Taman Budaya Sundan eli Sundalaisen taidepuiston tuore tutkimus paljastikin, että 60:stä perinteisestä leikistä ainakin 55 on jo "kuollut" siinä mielessä, että Länsi-Jaavan sundalaislapset eivät enää tunne niitä. Loputkin leikit kamppailevat olemassaolostaan.
Onneksi perinteisten leikkien sukupuutto leviää lähinnä kaupungeissa. Tutkimuksen mukaan maaseudun lasten harrastuksiin kuuluu yhä 80 prosenttia perinteisistä leikeistä.
Sundalaista taidepuistoa johtava taiteilija Nano Suratno yhdistää leikkien katoamisen nopeaan teollistumiseen ja kaupungistumiseen, jotka ovat sysänneet syrjään perinteiset arvot, normit ja tuotteet.
"Televisio, kirjat ja lehdet tuovat silmiemme eteen joka päivä uusia tuotteita, uutta tietoa ja uusia leikkejä. Ei jää aikaa vaalia mennyttä. Meidät pakotetaan päivittäin kokeilemaan jotakin uutta, eikä meille jää aikaa kehittää tai edes puolustaa sitä, mitä meillä ennen oli", hän sanoo.
Toinen syy perinteisten leikkien kuolemaan on kaupunkien tilanahtaus. "Monet vanhat leikit vaativat paljon tilaa. Esimerkiksi gatrik-pallopeliä ei voi pelata pienellä kujalla. Takaa-ajoleikki babancakanissa on tapana hyödyntää koko lähiseutua", sundalaisen perinteen tutkija Lilis Maryati selittää.
Tutkijoiden mukaan Indonesia voisi ottaa muilta mailta oppia leikkitilan järjestämisessä. Suratno kertoo, että vaikka Japanissa eletään ahtaasti, talot ovat pieniä ja maa kallista, silti jokaisella kulmakunnalla on avoimet paikkansa, joissa lapset voivat leikkiä. "Täällä lapsillamme ei ole leikkitilaa", hän valittaa.
Tilannetta pahentaa se, että kaupunkilaisvanhemmat eivät usein tunne perinteisiä leikkejä eivätkä voi siirtää niitä nuorille. Vaikka vanhemmat tulisivat maalta ja olisivat tunteneet leikit lapsena, kaupunkielämä saa heidät unohtamaan ne – tai he eivät pidä niitä eteenpäin siirtämisen arvoisina.
"Viikonloppuisin he voivat viedä lapsensa ostoskeskusten ja supermarkettien puuhapaikkoihin sen sijaan, että opettaisivat heille hyödyttömiksi kokemiaan vanhoja leikkejä", Maryati sanoo. Jos kierre jatkuu, nykypäivän lapset eivät myöskään kykene opettamaan omille jälkeläisilleen vanhoja leikkejä.
Miksi Yuceu sitten osaa yhä näitä leikkejä? Siksi, että vanhemmat vievät hänet isovanhempien luo Tasikmalayaan lomilla ja viikonloppuisin. Hän on oppinut leikit sikäläisiltä lapsilta.
"Osaan videopelejä, rullalautailua ja tietokonepelejä, mutta kylän leikit ovat paljon jännittävämpiä", sanoo Yuceu.
Kylissäkin leikkejä harrastetaan usein ramadanin aikana, jolloin lapset palaavat kotiin vasta myöhään iltapäivällä.
Lapset leikkivät usein sotaa, jossa he käyttävät itse tekemiään pistooleja. Näissä leikeissä osanottajien määrällä ja tilankäytöllä ei ole rajoituksia. Kaupunkilaisista nämä lapset erottuvat siinä, että jokainen tekee pyssynsä itse.
"Meidän vanhempien sukupolven etuna on se, että olemme itsenäisempiä kuin nykynuoret. Jos halusimme leikkiauton, teimme sen itse. Nyt lapset pyytävät vanhemmiltaan rahaa ostaakseen auton", Suratno huomauttaa.
Maryati ja Suratno ovat yhtä mieltä siitä, että sundalaisten perinteiset leikit säilyvät vain, jos asialle tehdään jotakin. Avainroolissa ovat koulut ja paikallisviranomaiset. Eräs vanhempi opettaja ilmaisee asian näin: "Jos hallituksella on varaa tarjota valtavia leikkipaikkoja kaupallisissa ostoskeskuksissa, miksei niitä järjesty perinteisiä leikkejä varten?"
Sundalainen taideneuvosto pyrki elvyttämään leikkiperinnettä äskettäin järjestämällä aiheesta näyttelyn. Lapset kutsuttiin oppimaan noita leikkejä.
"Nuo nykyaikaiset lapset todella pitivät siitä. Ei ole mitään syytä väheksyä omaa rikkauttamme", Maryati sanoo.
Neuvosto on painattanut leikeistä kertovia kirjoja, joiden toivotaan päätyvän koulujen käyttöön. "Näin lapset pääsevät perille omista rikkauksistaan", hän jatkaa.
Suratno muistuttaa, että leikkien uudelleen oppiminen ja henkiin herättäminen lasten iloksi edellyttää sitä, että asuinalueiden johtajat ja asukkaat järjestävät avoimia paikkoja, joissa leikkiminen on mahdollista. "Tässä suuressa maassa täytyy olla tilaa lasten juosta vapaasti." (Inter Press Service)
