Belgrad, 18.11.98 (IPS) – Serbian varapääministeri on keksinyt, että hänen maansa voisi mennä mukaan Valko-Venäjän ja Venäjän liittoon. Näin syntyvä slaavilaisten maiden rintama rikkoisi maailmanpolitiikassa Yhdysvaltain yksinvallan, joka nojaa "valheiden, voiman ja rikoksen politiikkaan".
Kansalliskiihkoilijana tunnettu Serbian varapääministeri Vojislav Seselj unelmoi slaavilaisten maiden liitosta, joka tulisi sotilaallinen vaihtoehto Pohjois-Atlantin puolustusliitolle Natolle ja poliittinen vaihtoehto Euroopan unionille.
Seselj esitteli ideansa Venäjän ja Valko-Venäjän kansanedustajille kokouksessa, joka pidettiin marraskuun alkupuolella Jaroslavlissa Venäjällä. Hänen mukaansa slaaviveljet pitivät ajatusta tervetulleena.
Seseljin ja tämän poliittisen oppi-isän, Jugoslavian presidentin Slobodan Milosevicin, arvostelijat Belgradissa pitävät ajatusta slaavien liitosta haihatteluna. Heidän mukaansa ajatukset myyttisten yleisslaavilaisten liitojen henkiinherättämisestä on tarkoitettu vain johtamaan serbialaisia harhaan.
"Seseljin vierailu Jaroslavlissa ja hänen mahtailevat lausuntonsa pyrkivät vain heittämään uuden savuverhon serbialaisten silmille", politiikan tutkija Dejan Djordjevic sanoo.
"Toisaalta se liittyy myös Serbian epätoivoiseen liittolaisten etsintään", hän huomauttaa.
Serbia kokee olonsa hyvin yksinäiseksi jouduttuaan Naton ilmaiskujen uhan alla taipumaan sopimukseen Kosovon maakunnan kriisin ratkaisemiseksi. Venäjä vastusti voimankäyttöä Serbiaa vastaan, mutta Naton päämajassa tiedettiin, että se ei olisi todellinen este ilmaiskuille.
"Puhe liittoutumista kuulostaa nyt hyvältä epätoivoisten serbialaisten korvissa. Parhaiten se toimii, kun toistellaan tyhjiä fraaseja, kuten 'slaavien liitto' ja 'Venäjä, Serbian perinteinen liittolainen'", kommentoi riippumaton toimittaja Radosa Milutinovic.
Ironista kyllä, länsimaiden tiedotusvälineet puhuvat Venäjästä Serbian perinteisenä liittolaisena miltei yhtä ahkerasti kuin kansallismieliset serbit. Historiantuntijoiden mukaan se kuitenkin yksinkertaistaa totuutta.
Serbiasta lähetettiin 1700-luvulla ortodoksipappeja Venäjälle opiskelemaan, jotta serbit pystyisivät säilyttämään ortodoksisen uskonsa. Euroopan serbit näet olivat eläneet jo 300 vuotta Turkin vallan alla ja rajan toisella puolella katolisen Itävallan alaisuudessa vuodesta 1690.
Vladimir Corovic kirjoittaa ennen toista maailmansotaa ilmestyneessä Serbien historiassa, miten Pietari Suuresta tuli "ortodoksisen uskon korkein suojelija, ja siitä asti slaavilainen ja ortodoksinen Venäjä on ollut paikka, jonka puoleen serbit voivat kääntyä".
Venäjä ei kuitenkaan läheskään aina ole ollut vastaanottavainen. "Historiassa Venäjä tuki Serbiaa vain silloin, kun se sopi maan omiin suunnitelmiin. Näihin suhteisiin liittyy paljon mytologiaa", sanoo belgradilainen historioitsija Milan Protic.
Kun ottomaanien valta romahti, suurvaltojen Berliinin kongressi 1878 luovutti Serbian ja Bosnia-Hertsegovinan Itävallan vaikutuspiiriin.
Serbiasta tuli 1882 itsenäinen kuningaskunta Itävallan tuella. Seuranneissa Balkanin kriiseissä Venäjän tuki riippui aina siitä, millä tolalla sen suhteet Itävaltaan ja Turkkiin olivat – sekä Venäjän vakavista sisäisistä ongelmista.
Kesäkuussa 1914 nuori serbi Gavrilo Princip ampui Itävallan arkkiherttuan Frans Ferdinandin Sarajevossa ja ensimmäinen maailmansota alkoi.
Sodan päättyessä Venäjä oli bolshevikkien komennossa ja eristetty muusta maailmasta. Länsivallat siunasivat Serbian ja muiden "eteläslaavilaisten" alueiden – Slovenian, Kroatian, Bosnian ja Makedonian – yhdistämisen Jugoslavian kuningaskunnaksi.
Uudella valtiolla oli tuskin minkäänlaisia suhteita Neuvostoliittoon ennen toista maailmansotaa. Sen sijaan Jugoslavia antoi turvapaikan tuhansille kommunismia pakeneville venäläisille. Jugoslaviasta taas pakeni kommunisteja Neuvostoliittoon. Yksi heistä oli Josip Broz Tito, joka 1941 nousi Saksan miehitysvaltaa vastaan taistelleiden Jugoslavian partisaanien johtoon.
Sodan päätyttyä Jugoslaviasta tehtiin Titon johdolla kansandemokratia, mutta maa torjui 1948 liittymisen Neuvostoliiton vaikutuspiiriin. Siksi Tito joutui Neuvostoliittoa johtaneen Stalinin epäsuosioon. Maiden välit olivat hyiset vuoteen 1955.
Sen jälkeenkään "suhteet eivät olleet sydämelliset tai avoimet, kuten olisi voinut odottaa samaa slaavilaista rotua ja samaa kommunistista ideologiaa edustaneilta mailta", Jugoslavian ensimmäinen Neuvostoliiton-suurlähettiläs Vladimir Micunovic kirjoitti 1956.
Suhteet menivät jälleen pakkasen puolelle 1968, kun Jugoslavia vastusti jyrkästi Neuvostoliiton toimeenpanemaa Tshekkoslovakian miehitystä. Kanssakäyminen rajoitettiin pelkkään kaupankäyntiin.
Neuvostoliiton hajoaminen 1991 tapahtui samaan aikaan, kun Jugoslaviakin oli sirpaloitumassa, joten kummallakin oli kylliksi huolia omasta takaa. Nyt Serbian kommunistit sanovat, että presidentti Boris Jeltsin on liian läheisissä väleissä länsimaiden kanssa eikä piittaa serbeistä.
Jeltsinin Venäjä ei tukenut aktiivisesti Serbiaa sen sotiessa Kroatiassa ja Bosniassa. Venäjä ilmoitti vastustavansa Naton ilmaiskuja Bosnian serbikohteisiin, mutta sillä oli yhtä vähän tehoa kuin Kosovon nyt tapauksessa.
Belgradissa ilmestyvä Vreme-viikkolehti arvioi, että Serbia on taas kerran jäänyt vaille liittolaisia ja yrittää epätoivoisesti löytää jonkun, joka edes kuuntelisi.
Venäjä on kuitenkin jälleen uppoutunut omien ongelmiensa suohon ja entistä kipeämmin riippuvainen lännen tuesta. Venäjän parlamentin alahuoneen varapuhemies Sergei Baburin sanoo vain, että "on liian varhaista" kommentoida mahdollista liittoa Serbian kanssa.
Serbialle löytyy muutenkin harvoja ymmärtäjiä Venäjältä. Moskovassa äskettäin tehdyn mielipidemittauksen mukaan 43 prosenttia vastaajista ei tuntenut sympatiaa Kosovon kriisin kumpaakaan osapuolta kohtaan. Vain 16 prosenttia halusi "tukea ehdoitta" Serbiaa.
Valtaosa serbeistä ei kuitenkaan tiedä sitä. Riippumattomilla tiedotusvälineillä on rajoitettu yleisö ja virallisen politiikan äänitorvet ovat uhranneet sivukaupalla tilaa Seseljin Jaroslavlissa esittämälle ajatukselle slaavien liitosta. Samalla ne ovat vaienneet visusti moskovalaisten mielipiteistä. (Inter Press Service)
