Sydney, 16.09.98 (IPS) – Viime toukokuussa Indonesian diktaattorin, kenraali Suharton syrjäyttäneet mellakat avasivat ulkomaailman silmissä tien muutokselle myös miehitetyssä Itä-Timorissa. Tämän väkivalloin Indonesiaan 1975 liitetyn Portugalin entisen siirtomaan väestö ei kuitenkaan yhdy ulkopuolisten toiveikkuuteen.
Tieto tuhannen indonesialaisen sotilaan vetämisestä pois näyttää ulkomaisissa lehdissä paremmalta kuin mitä se todellisuudessa on. Jäljelle jää vielä 20 000-30 000 sotilasta eli paljon enemmän kuin Indonesian hallitus myöntää. Tuhannen sotilaan poistaminen oli vain kosmeettinen ele, joka ei todennäköisesti vähennä mitenkään jännitystä ja väkivaltaa saarella.
Indonesian "uuden" politiikan pinnan alla piilevät samat tekosyyt, ennakkoluulot ja selittelyt kuin ennenkin. Ulkoministeri Ali Alatas sanoi viime heinäkuussa:
"Itä-Timor ei missään nimessä voi olla itsenäinen. Se on täysin mahdotonta. Se olisi erittäin riippuvainen muista ja sen olisi hyvin vaikea tulla toimeen."
Itä-Timorin talouden heikkous johtuu pitkälti siitä, että Suharton perhe ja monet muut kenraalit pistivät omaan taskuunsa kymmeniä miljoonia dollareita vuodessa saaren kahvin, santelipuun ja marmorin tuotannosta. Toinen syy on indonesialaisten vanha ennakkoluulo paikallisia kiinalaisia kohtaan.
Kun Indonesia miehitti Timorin saaren itäosan, ensimmäisten viikkojen aikana sotilaat surmasivat ja raiskasivat satoja kiinalaisia. Kiinalaisten omistamia kauppoja ryöstettiin ja niiden omistajat tapettiin. Siihen saakka Itä-Timorissa oli ollut noin 15 000 kiinalaisen vaikutusvaltainen yhteisö, joka oli luonut vankan pohjan alueen liike-elämälle.
Kun ottaa huomioon, mitä kiinalaisille taas kerran tapahtui viime toukokuun mellakoissa – satoja tapettiin ja usein asialla olivat "uudistusten puolesta" toimivat indonesialaiset – eivät asenteet Indonesiassa näytä merkittävästi muuttuneen muita etnisiä ryhmiä kohtaan. Voi olettaa, ettei Jakartan uuteen johtoon kohdistu minkäänlaisia paineita muuttaa politiikkaa Itä-Timorissa tai hyödyntää kiinalaisten kauppiastaitoja.
Sitä että Suhartoa seuranneen hallinnon muutokset Itä-Timorin -politiikassa ovat pitkälti kosmeettisia todistaa sekin, että Jakarta torjuu vaatimukset kansanäänestyksestä vetoamalla sisällissodan vaaraan.
Jos sisällissodan pelko jossakin maassa olisi riittävä syy kieltää kokonaiselta kansalta itsemääräämisoikeus, niin harva maa kelpaisi valtioksi – Indonesia mukaan lukien. Maa on kokenut melkoisen annoksen sisällissotia ja väkivaltaa, joista pahin oli 1965-66, kun miljoona indonesialaista teurastettiin muutamassa viikossa.
Saman kelpoisuusehdon mukaan Indonesian suosimat Kaakkois- Aasian roistovaltiot – Burma ja Kambodzha – eivät luonnollisesti pääsisi valtioiksi sen enempää kuin esimerkiksi Somalia, Sudan, Kolumbia, Peru, Intia, Pakistan tai Filippiinit.
Indonesia kieltäytyy kansanäänestyksen järjestämisestä todellisuudessa sen vuoksi, että se edelleenkin aikoo kieltää Itä- Timorilta itsenäisyyden, josta maa sai nauttia muutaman lyhyen kuukauden ajan 1975.
Indonesia pelkää että kansanäänestys itsemääräämisoikeudesta johtaisi noloon tilanteeseen, kun vain hyvin pieni osa väestöstä äänestäisi Indonesiaan liittymisen puolesta. Kun ottaa huomioon, että arviolta 95 prosenttia äänestäjistä kannatti 1975 niitä kahta puoluetta, jotka olivat itsenäisyyden kannalla, on epätodennäköistä, että kansanäänestyksessä oltaisiin kahta eri mieltä. Sisällissodan pelolle ei tässä valossa ole mitään perusteluja.
Jakarta siis veti Itä-Timorista tuhat sotilasta. Lisäksi se osoitti täydellistä hyvän tahdon puutetta ilmoittamalla, että pian alueelle lähetetään 800 aseettomissa joukoissa palvelevaa lääkäriä, opettajaa ja maatalousneuvojaa. Jos Indonesia todella haluaa helpottaa Itä-Timorin lääkäreiden, opettajien ja maatalousneuvojien puutetta, miksei se lähetä siviilejä?
Osoittaa erityistä röyhkeyttä ja tunteettomuutta lähettää minkään tekosyyn varjolla lisää indonesialaisia Itä-Timoriin näinä aikoina. Tilanne alueella on jännittynyt ja itätimorilaiset kantavat kaunaa indonesialaisia siirtolaisia kohtaan, jotka ovat vieneet heiltä maata ja työpaikkoja. Se ei todellakaan anna toivoa paremmasta.
Mikä sitten antaisi toivoa Itä-Timorille? Se että kansainvälinen yhteisö kiinnittäisi enemmän huomiota asioihimme. Aivan liian kauan maailma on ollut hiljaa ja välinpitämätön Indonesian armeijan harjoittaman rasistisen väkivallan edessä, joka kohdistuu muihin saaristossamme asuviin etnisiin ryhmiin. Kansainvälisen yhteisön on korkea aika herätä. (Inter Press Service) * Jose Ramos Horta sai jaetun Nobelin rauhanpalkinnon 1996 yhdessä Itä-Timorin piispan Carlos Ximenes Belon kanssa. Ramos Horta on myös Timorin kansallisen vastarinnan neuvoston (CNRT) varapresidentti. 8 Copyright IPS, kaikki oikeudet pidätetään.
