Moskova, 15.07.98 (IPS) – Venäjä on sitoutunut kemiallisten aseiden kieltosopimuksessa tuhoamaan kemialliset aseensa vuoteen 2008 mennessä, mutta se tulee myöhästymään sovitusta aikarajasta, myöntää maan kemiallisten ja biologisten puolustusvoimien päällikkö Stanislav Petrov.
Kansainvälisestä teknisestä ja talousavusta huolimatta Venäjällä ei ole kemiallisten aseidensa tuhoamisen vaatimaa 5,3 miljardia dollaria (29,15 miljardia markkaa).
Petrov uskoo, että tuhoamisohjelma pystytään toteuttamaan vuoteen 2010 mennessä. Aseiden varastointi- ja tuhoamisalueilla viivästyminen merkitsee ylimääräisiä ongelmia. Moskova on viestittänyt aikeistaan tarjota niistä kärsiville yhteisöille apua, mutta apu on jäänyt vähäiseksi.
Kesäkuussa ympäristöryhmä Vihreä Risti järjesti kemiallisten aseiden tuhoamisesta julkisia kuulemistilaisuuksia Udmurtiaan kuuluvassa Kiznerissä, jonne on varastoitu 14 prosenttia Venäjän kemiallisista aseista.
Kiznerin kaupunginjohtaja Vladimir Aleksejev on sopinut siitä, että aseet tuhotaan paikan päällä, mistä hän odottaa Moskovalta tuntuvia korvauksia. Niillä paikalliset viranomaiset haluavat rakentaa asuintaloja, sairaaloita ja teitä sekä parantaa alueen perusrakenteita. Toistaiseksi saapuneella pienellä korvaussummalla on voitu ainoastaan valaa yhden asuinrakennuksen perusta.
Kemiallisten aseiden varastointi Venäjällä on monella tavalla ongelmallista, varoittaa Lev Fedorov, joka edustaa Venäjän kemiallisen turvallisuuden liittoa. Hänen mukaansa viranomaiset eivät jaa väestölle asianmukaista tietoa kemiallisesta aseistariisunnasta.
"Tiedotusvälineissä julkaistaan pikemmin propagandaa kuin tietoa, eikä Venäjällä ole kemiallisten aseistuksen tuhoamisen vaatimaa lainsäädäntöä", Fedorov arvostelee.
"Neuvostovallan kemialliset aseet on valmistettu usean sukupolven terveyden kustannuksella, mutta valtio ei aio maksaa uhreille mitään korvauksia", hän väittää.
Fedorovin mukaan toisen maailmansodan aikana sinappikaasun ja levisiitin valmistukseen osallistui 10 000 työläistä. Heistä 8 000 oli mukana hermokaasujen, kuten sariinin, somaanin ja V-kaasujen, tuotannossa altistuen jonkinasteiselle myrkytykselle. Sodan päätyttyä Moskova unohti heidät kaikki.
"Noin 5 000 henkeä osallistui sariinin ja somaanin valmistukseen kemiantehtaalla Volgogradissa ja 3 000 V-kaasujen tuotantoon Novotsheboksarskissa, joka sijaitsee Tsuvassiassa 550 kilometriä Moskovasta itään."
"Pienikin altistuminen näille kemikaaleille aiheuttaa kroonisia sairauksia."
Fedorov korostaa, että kemiallisten aseiden tuotantoon osallistuneiden työläisten kroonisista sairauksista on olemassa tieteellisiä tutkimuksia, mutta toistaiseksi uhrit eivät ole onnistuneet saamaan korvauksia.
"Valtio ei myönnä, että työympäristö vahingoitti työntekijöiden terveyttä, eikä siten myöskään tunnusta erikoishoidon tarvetta."
Fedorovin mukaan suhtautumisella on vakavia seurauksia tulevaisuudessakin. "Niin kauan kuin tuotantoon osallistuneille työläisille ei anneta korvauksia terveyshaitoista, aseiden tuhoamista ei voida aloittaa oikealla tavalla."
Venäjän on vaikeata toimeenpanna kemiallisten aseiden kieltosopimusta niin kauan kun se jättää myrkyille altistuneet tuotantotyöläiset korvauksitta.
Kemiallisten aseiden kieltosopimuksen toteuttamisen tiellä on Venäjällä muitakin esteitä. "Kemiallisia aseita säilytetään eristyksissä olevilla seuduilla, joiden vesi-, polttoaine- ja jätehuolto on alkeellisella tasolla."
Kemiallisten aseiden varastojen lähellä asuvat ihmiset eivät luota viranomaisten lupauksiin. Asukkaat ovat varmoja, että heidän sosiaaliset tarpeensa unohdetaan heti, kun aseet on tuhottu.
Epäluottamus on johtanut siihen, että paikalliset yhteisöt ovat torjuneet ministeriön suunnitelmat kemiallisten aseiden tuhoamiseksi. Vuonna 1989 paikalliset vastalauseet pysäyttivät aseiden tuhoamislaitoksen rakentamisen Tshapajevskissa ja samankaltaisia protesteja oli Tsuvassiassa 1992 ja Brjanskin alueella 1995.
Fedorov ennustaa, että vastalauseet ja hankaluudet aseiden tuhoamissuunnitelmien toteuttamisessa jatkuvat, kunnes viranomaiset, erityisesti sotilaallis-kemiallisen yhteenliittymän avainhenkilöt, omaksuvat realistisen asenteen. "Heidän on ymmärrettävä, että ihmisten pettäminen on hyödytöntä, ja että yhteistyö paikallisten yhteisöjen kanssa on välttämätöntä."
Fedorov arvelee, etteivät viranomaiset ole vielä halukkaita asialliseen yhteistyöhön kansalaisten etuja ajavien ympäristöjärjestöjen kanssa.
"Kemiallisten aseiden sijoitteluohjelman ympäristövaikutukset jätettiin aikoinaan kokonaan tutkimatta, minkä vuoksi ympäristöaktiivit ja muut kansalaiset eivät luota ohjelmaan vähääkään. Venäjän kemiallista arsenaalia on mahdotonta tuhota kymmenessä vuodessa."
Kemiallisten ja biologisten puolustusvoimien päällikkö Petrov muistuttaa siitä, että Venäjä asetti tavoitteekseen suoriutua tehtävästä kolme vuotta etuajassa eli jo vuonna 2005, mutta nyt hän uskoo siihen tarvittavan viisi vuotta pidemmän ajan.
Yhdysvallat ja Saksa tukevat Venäjää hankkeessa huomattavalla panoksella. Suomi ja Ruotsi ovat tarjonneet asiantuntija-apua, tarkoituksenaan parantaa ja varmistaa asevarastojen turvallisuutta.
"Ulkomainen apu on merkittävää, mutta meidän ei pidä kuitenkaan antautua harhakuvien valtaan", Fedorov huomauttaa. Hän viittaa arvioon, jonka mukaan ulkovaltojen rahoitusosuudeksi tulee noin viisi prosenttia koko 5.3 miljardin dollarin hankkeesta.
Kemiallisten aseiden tuhoamisohjelman johtajan, kenraaliluutnantti Valeri Kapashin mukaan Venäjä tulee vetoamaan kemiallisten aseiden kieltosopimuksen kohtaan, joka antaa Venäjälle viiden vuoden lisäajan sitoumuksensa täyttämiseen.
Venäjällä arvioidaan olevan 40 000 tonnia kemiallisia aseita. Se on eniten maailmassa. (Inter Press Service)
