Delhi, 03.06.98 (IPS) – Johtolankoja Etelä-Aasiassa viime aikoina käydyn ydinkoekilvan syihin voidaan etsiä Kiinan armeijan komentajan, kenraali Fu Quanyoun, huhtikuun lopulla tapahtuneesta Intian-vierailusta.
Kyseessä oli kiinalaisen kenraalin ensimmäinen visiitti Intiaan sitten maiden verisen rajasodan 1962, joten siitä olisi voinut muodostua loistava tilaisuus suhteiden parantamiseen. Kenraali Fu sai kuitenkin Intiasta mukaansa aivan toisenlaisia muistoja kuin Taj Mahalin ihanat maisemat.
Jo ennen Fun saapumista Intiaan puolustusministeri George Fernandes oli lämmitellyt paikallisia tiedotusvälineitä syytöksillä, että Kiina on rakentanut helikopterikentän Sumdorung Chun niityille maiden kiistelemällä alueella koillisessa Arunachal Pradeshissa.
Intiaan tultuaan Fu huomasi olevansa keskellä Intian tiibetiläisten laajaa julkisuutta saanutta syömälakkoa. Siinä vaadittiin Tiibetiin YK:n valvomaa kansanäänestystä alueen kohtalosta.
On mahdoton sanoa, oliko kyse pelkistä yhteensattumista. Fernandes on kuitenkin vuosikaudet vastustanut ponnekkaasti kiinalaisvaltaa Tiibetissä samoin kuin Burman sotilasvaltaa.
Kiinan valtuuskuntaan kuului myös Tiibetin kattavan Chengdun sotilasalueen komentaja kenraaliluutnantti Liao Xilong. Hän protestoi sitä vastaan, että Intia salli tiibetiläisten avoimen toiminnan – joka oli laajinta tähän mennessä.
Kiinalaisten saapumista seuranneena päivänä poliisi hajotti tiibetiläisten syömälakon ja vei lakkolaiset väkisin sairaalaan. Tiibetiläinen Thupden Ngodup kuitenkin sytytti itsensä tuleen ja varmisti siten, että aihe pysyi päiväkausia tiedotusvälineiden otsikoissa.
Seuraavaksi Fernandes järkytti kiinalaisia ottamalla puheeksi maan ydinteknologiakaupat Pakistanin kanssa.
Intian sotilasasiantuntijat ovat soittaneet hälytyskelloja siitä asti, kun Kiina 1995 myi Pakistanille sen uraaninrikastuslaitoksessa Kahutassa tarvittavia laitteita. Intian ulkoministeriö piti kuitenkin parempana yrittää asteittain parantaa suhteita Kiinaan.
Ulkoministeriö on edelleen närkästynyt Fernandesin julkisista purkauksista, joiden mukaan Kiina uhkaa Intian turvallisuutta. Tosiasiaksi kuitenkin jää, että Intian diplomatia ei kyennyt estämään sitä, että Kiina rikkoi kaupoillaan avoimesti kansainvälisiä ydinvalvontasääntöjä.
Yhdysvaltain hallitus kiiruhti rankaisemaan Intiaa ja Pakistania talouspakotteilla niiden ydinkokeiden vuoksi. Kiinaa vastaan se on tehnyt huomattavan vähän, vaikka puolustusministeri Willam Perry tuomitsi Kiinan teknologiakaupat Pakistaniin, ja edustajainhuoneen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Benjamin Gilman vaati pakotteita sitä vastaan.
Yhdysvaltain ainoa toimi oli kymmenen miljardin dollarin (54 miljardia markkaa) arvoisten lainojen lykkääminen kuukaudella, kunnes Kiinan-kauppaa käyvät ylikansalliset yhtiöt puuttuivat asiaan. Samat etupiirit pitivät huolen siitä, että Yhdysvaltain kritiikki Tiibetin ihmisoikeusloukkauksia vastaan vaimeni.
Intian puolustuksen asiantuntijat näkevät nyt Pekingin ja Washingtonin käyttävän Pakistania yhteisenä vastavoimana Intialle – jolla ei ole ollut erityisen hyviä suhteita mihinkään suurvaltaan sitten kylmän sodan päivien.
Niinpä Delhissä iloittiin siitä, että Yhdysvaltain edustajainhuone kielsi presidentti Bill Clintonia lupaamasta Kiinalle ohjus- ja satelliittitekniikkaa kesäkuisella vierailullaan.
Intian pääministeri Atal Bihari Vajpayee puolusteli maansa ydinkokeita Yhdysvaltain presidentille lähettämässään kirjeessä juuri Kiinan uhalla.
New York Timesissa julkaistu kirje herätti voimakkaita vastareaktioita sekä Pekingissä että Intian ulkoministeriössä. Arvosteluun yhtyi myös Intian puolustustutkimuslaitoksen (Idsa) johtaja Jasjit Singh.
Jasjit Singh myöntää, että Kiina on Intialle uhka pitkällä tähtäimellä, mutta hänen mielestään sen ärsyttäminen olisi voitu välttää. Hän pitää Pakistanin kytkeytymistä jupakkaan pelkkänä yhteensattumana, eikä hän usko aseelliseen yhteenottoon sen kanssa sapelinkalistelusta huolimatta.
Moni muu ei ottanut todesta Vajpayeen vetoamista Kiinan uhkaan. Maan parlamentissa edellisen hallituksen valtiovarainministeri P. Chidambaram syytti Intiaa nyt hallitsevaa oikeistolaista Bharatiya Janata -puoluetta (BJP), että se "keksi" Kiinan uhan ja teki ydinkokeita hankkiakseen kansansuosiota.
Intiaa pitkään hallinnut kongressipuolue puolestaan katsoi, että Vajpayeen hallitus heitti kymmenen vuoden diplomaattiset ponnistelut ulos ikkunasta. Tuo diplomatia alkoi 1988, kun kongressipuolueen silloinen pääministeri Rajiv Gandhi vieraili Kiinassa ensimmäisenä Intian valtionpäämiehenä vuoden 1962 sodan jälkeen. Vierailu ei tosin poikinut juuri muuta kuin vaatimuksia rajariidan ratkaisemisesta.
Intia oli myöntynyt ratkaisemaan kiistan, mutta se ei saanut selvyyttä siitä, missä raja oikein sijaitsee. Kiina vaatii yhä itselleen Intian koillisia osavaltioita Sikkimiä ja Arunachal Pradeshia. Lisäksi se on lujittanut otettaan Aksai Chinista Kashmirissa rakentamalla Karakorumin valtatien sen kautta.
BJP:n korostama hindulainen fundamentalismi näyttää johtaneen sekä sen kannattajat että vastustajat käsitykseen, että ydinkokeiden tarkoitus oli tehdä vaikutus islamilaiseen Pakistaniin eikä kommunistiseen Kiinaan.
Intian ja Pakistanin ydinkokeet, juhlinta kummankin maan kaduilla ja vaihdetut sotaisat lausunnot sulkivat Kiinan ulos kuvasta.
Fernandes ja Vajpayee eivät onnistuneet saamaan läpi viestiään siitä, että Kiina muodostaa vakavan uhkan Intian turvallisuudelle. Vuoden 1962 sota oli kuitenkin suuri tappio Intialle ja Kiina vaatii yhä jatkuvassa karttasodassa laajoja alueita Intialta.
Intia ei muodosta sotilaallista uhkaa Kiinalle, mutta Tiibetin henkisen johtajan Dalai Laman ja hänen pakolaishallituksensa oleskelu Intiassa huolestuttavat Pekingiä suuresti – varsinkin nyt, kun kansainvälinen paine kansanäänestyksen järjestämiseksi YK:n valvonnassa Tiibetissä kasvaa.
Tiibetin pakolaisyhteisön suureksi pettymykseksi Intia on kuitenkin vaiennut Tiibetin kysymyksestä kansainvälisillä foorumeilla. Peking on maksanut takaisin kieltäytymällä tukemasta Pakistania Kashmirin kysymyksessä. Nähtäväksi jää, kauanko tämä yhteisymmärrys kestää.
Pakistan nähdään Intiassa Aasian kolmion vähemmän tärkeänä pelaajana. Se on hävinnyt kaikki kolme sotaansa Intiaa vastaan ja jaettiin kahtia niistä viimeisessä. Kuten eräs tarkkailija sanoo: "Pakistan ei pärjää Intialle muilla kentillä kuin kriketissä ja maahockeyssa." (Inter Press Service)
