Pristina, Kosovon maakunta, 20.05.98 (IPS) – Albaanien ja serbien välinen vihamielisyys juontaa juurensa jo vuosisadan alkuun, jolloin Kosovo liitettiin Serbiaan. Pattitilanteen ratkaisua yrittävien on onnistuttava siinä, missä jopa taitava valtiojohtaja Josip Broz Tito epäonnistui.
Kosovon parista miljoonasta asukkaasta runsaat yhdeksänkymmentä prosenttia on albaaneja. Alue on pitkään ollut Serbian köyhin ja vähiten kehittynyt kolkka. Kosovon likimain ainoa varallisuus muodostuu muutamista hiili- ja muista kaivoksista.
Asutus on levittäytynyt kukkuloille tuhansiin pikkukyliin, joiden joukkoon mahtuu muutama helmi, kuten monien moskeijoiden täplittämä tyylikäs Prizrenin kaupunki ja Visoki Decanin hieno keskiaikainen luostari. Pääkaupunki Pristina on ankea ja tunnelmaltaan jännittynyt.
Muodollisesti Kosovo on Serbian maakunta ja osa Jugoslavian liittovaltiota. Mutta heti kun ollaan Kosovon maaperällä, kaikesta näkee, ettei alue ole "serbialainen". Serbialaiset paikat ovat kuin jostakin epätodellisesta etnisestä teemapuistosta.
Jotkut serbien paikat näyttävät pahaenteisiltä. Niihin kuuluu Pristinan Hotel Grand, joka on täynnä toimittajia ja siviilivaatteissa liikkuvia poliiseja. Toiset ovat salaperäisen kiehtovia, jopa kunnioitusta herättäviä, kuten ravintola Knezev konak. Tämä erinomainen ruokapaikka sijaitsee lähellä Kosovo Poljea, jossa serbit hävisivät kohtalokkaan taistelun ottomaaneja vastaan vuonna 1389. Kuusisataa vuotta myöhemmin serbien johtajaksi havitteleva Slobodan Milosevic päästi siellä ilmoille ensimmäisen avoimen sotahuudon miljoonan hurraavan serbin edessä.
Pristinan jättikokoinen, mutta varojen puutteessa keskeneräinen ortodoksinen katedraali on yksi ruma esimerkki Jugoslavian presidentin Slobodan Milosevicin yrityksistä tehdä Kosovosta serbialainen.
Mutta Kosovon järkyttävin ilmiö ovat turvallisuusjoukot: 13 000 poliisia, 21 000 Jugoslavian armeijan sotilasta ja 21 000 serbiä, joilla on ase koska he kuuluvat virallisesti poliisin reserviin. Brittiläisen aikakausjulkaisun Jane's Intelligence Review'n mukaan Belgradin hallitus pystyy siirtämään maakuntaan muutamassa päivässä 25 000 miehen lisäjoukot.
Serbien asema ei ole kadehdittava sen enempää siviilissä kuin turvallisuusjoukoissakaan: he ovat kansalliskiihkoisen Belgradin hallituksen vahtikoiria ja juoksupoikia. Poliisit ja valtion viranomaiset käyttäytyvät miehitysvallalle ominaisella tavalla. He käyttävät raakoja otteita, eivätkä emmi kiristää rahaa albaaneilta uumoillen ehkä, että heidän päivänsä Kosovossa alkavat olla luetut.
Erityisesti poliisit ovat kireitä, sillä he tietävät olevansa Kosovon vapautusarmeijan (UCK) tähtäimessä paljon hanakammin kuin Jugoslavian voimakas armeija.
"Olen peloissani ja miksi en olisi? He ovat raukkamaista joukkoa. Yllättävät meidät väijytyksestä ja juoksevat sitten pakoon", serbipoliisi sanoo Pristinassa.
Serbian sisäministeriön mukaan "albaaniterroristit" ovat tappaneet 20 ja haavoittaneet 62:ta serbipoliisia seitsemän viime vuoden aikana.
Serbisiviilien elämä ei ole yhtään helpompaa. Belgradin hallitus on järjestänyt vihaisten serbien mielenosoitusmarsseja Pristinassa vastavetona televisiossa esitetyille albaanien protesteille
Koska albaanit ovat pitkään boikotoineet vaaleja, Kosovon serbeillä on yliedustus Serbian parlamentissa ja heidän kansanedustajansa ovat kaikkein kansallismielisimpiä poliitikkoja.
Kosovossa serbit ovat varuillaan ja valmiita lähtemään millä hetkellä hyvänsä. Jotkut tuntevat Belgradin hallituksen käyttäneen heitä hyväkseen liian pitkään.
"Jos sota syttyy, meidät tapetaan ensimmäisinä. Meikäläiset eivät kannata sotaa, sillä meillä on kokemusta siitä, ettei se ratkaise ongelmia", presidentti Milosevicin hallitusta vastustavan Serbian vastarinta- ja demokraattisen liikkeen johtaja Momcilo Trajkovic sanoo.
Albaaneilta ei riitä myötätuntoa maakunnan serbeille.
"Poliisit pystyvät valvomaan vain sitä osaa maasta, jonka heidän saappaansa peittävät. Kaikki muu Kosovossa kuuluu meille", nuori albaanitoimittaja sanoo.
Albaanit lyövätkin leimansa koko maakunnan elämään. Korkeiden muurien ympäröimät albaaniyhdyskunnat saman suvun asumine taloryppäineen ovat tyypillinen esimerkki tämän väestöryhmän elämäntavasta, joka perustuu tiiviille perhesiteille.
Pristinan keskustan vilkkaita kahviloita kansoittavat sulavasti esiintyvät nuoret albaanit, joilla on runsaasti joutilasta aikaa sillä työttömyysprosentti on melkein sata. Kaduilla ja pelloilla liikkuu paljon vanhoja miehiä, joiden päätä peittää tunnusomainen valkoinen kalotti. Jotkut naiset toimivat ammateissa, mutta useimmat pysyvät perinteiden mukaan kotona.
Kosovo on odottavalla kannalla eikä kukaan epäile, etteikö jotakin suurta tapahtuisi pian. Päiväsaikaan mielenosoitusmarssit Pristinassa vetävät tuhansia osanottajia. Mutta siitä lähtien kun Milosevicin salainen poliisi tappoi maaliskuussa 80 ihmistä Drenicassa, kaupungin kadut ovat olleet lähes autioita pimeyden laskeuduttua.
Albaanit näyttävät asettaneen itselleen epävirallisen öisen ulkonaliikkumiskiellon. Maakunnan eteläosassa sijaitsevan Prizrenin asukkaat saivatkin haukut pristinalaisilta siitä, että he ovat epäsolidaarisia jatkaessaan ulkona käymistä iltaisin.
Kosovon albaanit ovat eläneet piiritystilassa hyvin pitkään. Jo vanhoista ajoista serbit ja jossakin määrin myös muut tämän Euroopan kolkan slaavilaiset kansat ovat pitäneet albaaneja toisen luokan kansalaisina. Koko 1990-luvun albaanit ovat eläneet poliisivalvonnan alaisina.
Kosovon albaanien ihmisoikeuksia loukataan jatkuvasti. Heillä on serbejä huonommat mahdollisuudet saada koulutusta, terveyspalveluja ja työpaikkoja. Poliittisten ja kansalaisjärjestöjen sekä tiedotusvälineiden toimintaa rajoitetaan ja tukahdutetaan.
Human Rights Watch -järjestön varovaistenkin arvioiden mukaan poliisi on tappanut vuodesta 1989 lähtien poliisi suuret määrät albaaneja. Satoja on vangittu poliittisin perustein, kymmenet tuhannet ovat menettäneet työpaikkansa valtionyrityksissä ja 350 000 on muuttanut maasta taloudellisen ja sosiaalisen syrjäytymisen vuoksi.
Albaanien pyrkimys vapautua Serbian vallasta ei liity Jugoslavian hajoamiseen, vaan on vanhempaa perua. Belgradilainen toimittaja muistelee, että lapsena hän luuli albaaneista käytetyn haukkumasanan "siptar" tarkoittavan ruumiillisen työn tekijää.
Siitä saakka kun Kosovo vuonna 1912 liitettiin Serbiaan Balkanin sotien jälkeen, albaanit ovat halunneet eroon sen vallasta, sanoo Mahmut Bakalli, joka johti albaanikommunisteja Titon valtakaudella.
Bakalli tuki Titon veljeyttä ja yhtenäisyyttä ajavaa politiikkaa, joka tähtäsi eri kansallisuuksien välisen epäluulon hälventämiseen. Mitkään tukahduttamistoimet tai helläkätisyys eivät kuitenkaan hänen mukaansa olisi kyenneet kitkemään albaanien vapauden kaipuuta.
"Niin Serbian viranomaiset, Tito kuin minä itsekin teimme kyllä kaikkemme, mutta mikään ei auttanut", Bakalli sanoo.
Albert Kurti albaanien riippumattomasta opiskelijaliitosta ihmettelee, miten hänen kansansa voisi elää Serbian vallan alla, kun edes muut slaavit eivät voineet ja erosivat siitä. (Inter Press Service)
