Lusaka, 08.04.98 (IPS) – Kello on kymmenen illalla, mutta 12-vuotias Malita kauppaa yhä keitettyjä munia erään baarin asiakkaille viiden korttelin päässä kotoaan.
Yksi muna maksaa 300 kwachaa (noin markka), ja hyvänä iltana Malita onnistuu myymään 20.
Malitan isä on valtion virkamies ja ansaitsee alle 100 000 kwachaa (noin 330 markkaa) kuussa. Saadakseen lisätuloja isä myy työpaikallaan kotona valmistettuja leivonnaisia. Esimies ei pidä siitä, mutta ymmärtää, ettei näillä palkoilla muuten elä.
Monet muut sambialaiset lapset työskentelevät Malitan tavoin auttaakseen perhettään maansa vaikeassa taloudellisessa tilanteessa.
Monien aikuisten taas täytyy Malitan isän tavoin etsiä lisäansioita, vaikka hallitus on uhannut antaa potkut kaikille virkamiehille, jotka harrastavat kuutamourakointia työaikana.
Eteläisessä Afrikassa sijaitseva yhdeksän miljoonan asukkaan Sambia noudattaa kansainvälisten luottolaitosten vyönkiristysreseptejä ja liberalisoi talouttaan niiden vaatimuksesta. Se edellyttää valtion menojen supistamista, joten hallitus on päättänyt vähentää väkeä palkkalistoiltaan.
Sambian julkisen alan ammattiliiton pääsihteeri Japhet Moonde on maansa johdon kanssa eri mieltä. "Se, mitä hallituksen pitäisi tehdä kohentaakseen tilannetta on yksinkertaista: nostaa palkkoja ja maksaa ne ajallaan, niin ihmiset tekisivät työnsä hyvin."
Hänen mukaansa kuutamourakointi jatkuu niin kauan kuin palkat ovat surkeat, vaikka väheä vähennettäisiinkin.
Sambiassa on aivan tavallista joutua olemaan puoli vuotta ilman palkkaa. Esimerkiksi eteläisen matkailukaupungin Livingstonen työntekijät eivät ole saaneet palkkojaan seitsemään kuukauteen.
Maaliskuun alussa livingstonelaiset menivät lakkoon vaatien rahojaan. Lakkolaiset joutuivat kuitenkin palaamaan töihin, kun kaupunginjohtaja uhkasi heitä potkuilla.
Miten ihmiset sitten selviävät tässä tilanteessa? Solidaarisuuden avulla.
"Perhesiteet ovat yhä vankat Sambiassa, ja niihin voi luottaa kovina aikoina", kertoo valtiolla lähettinä työskentelevä Mulenga Chomba. "Veljeni on töissä yksityisessä yrityksessä ja tienaa minua paremmin, joten saan häneltä vippiä silloin tällöin."
YK:n kehitysrahaston UNDP:n selvityksen mukaan Sambiassa eivät ole tiukalla yksinomaan julkisen alan työntekijät. Peräti 56 prosenttia sambialaisista on joutunut etsimään lisäansioita tai vähentämään menojaan jollakin tavoin.
Jotkut ovat tinkineet syömisestä ja korvanneet kalliimpia ruoka-aineita halvemmilla. Keikkatyöt, rahan lainaaminen ja jopa kerjääminen ovat ihmisten arkipäivää.
Sambian pääkaupungin Lusakan työikäisistä asukkaista 22 prosenttia on riippuvaisia äskettäin käynnistetystä Työtä ruokaa vastaan -ohjelmasta. Maaseudun väestä 13 prosenttia harjoittaa katukauppaa.
Köyhtymisen vaikutukset ovat laajakantoiset. Toistaiseksi neljä prosenttia sambialaisista on UNDP:n mukaan ottanut lapsensa pois koulusta.
Sambian tulonjako kuuluu maailman epätasaisimpiin: väestön rikkain 10 prosenttia saa 46 prosenttia tuloista, kun köyhin 20 prosenttia joutuu tyytymään 3 prosenttiin tuloista. (Inter Press Service)
