Johannesburg, 19.11.97 (IPS) – Etelä-Afrikan yritysjohtajat myöntävät, että he olisivat ehkä voineet tehdä enemmän apartheid-järjestelmän vastustamiseksi. Korvauksia he eivät kuitenkaan ole valmiita maksamaan tuon ajan menestyksestään.
Liike-elämän rooli rotusortojärjestelmässä vuosina 1960-1994 oli marraskuun puolimaissa Etelä-Afrikan totuus- ja sovintokomission (TRC) ruodittavana.
Etelä-Afrikan talous kasvoi 1960-luvulla kohisten samaan aikaan, kun rotusyrjinnän vahvistanutta lainsäädäntöä noudatettiin tiukasti.
"Yrittäjien toiminta tuona aikana ei ole yksi tarina. Siksi joidenkin esittämät syytökset liike-elämän kollektiivisesta syyllisyydestä ovat mahdottomia. Yritysmaailma ei ole mikään monoliitti", Etelä-Afrikan keskuskauppakamarin (Sacob) pääjohtaja Raymond Parsons vakuutti TRC:lle.
Sacob ilmoittaa vastustavansa tällä perusteella sitä, että yritykset määrättäisiin maksamaan korvauksia apartheidin uhreille.
Stellenboschin yliopiston taloustieteen professori Sampie Terreblanche taas katsoo yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edellyttävän sitä, että apartheidista hyötyneet maksavat hyvitystä siitä kärsineille.
Terreblanche ehdottaa uutta veroa kaikille yrityksille ja yksityishenkilöille, joiden varat ovat yli 415 000 dollaria (2,2 miljoonaa markkaa). Hänen mukaansa vero "koskisi sinä pitkänä kautena karttunutta varallisuutta, jolloin valkoisen poliittisen ylivallan ja rotukapitalismin rakenne rikastutti verrattain pientä eliittiä".
Ehdotuksen mukaan veronalaiset henkilöt ja yhteisöt maksaisivat 0,5 prosenttia varallisuudestaan 20 vuoden ajan rahastoon, jota käytettäisiin väestöryhmien tasa-arvoa tukevien valtion ohjelmien rahoittamiseen.
Afrikaanerien järjestö Afrikaanse Handelsinstitut on puolestaan esittänyt, että sen piirissä apartheidin vuosina perustettu vakuutusrahasto käytettäisiin korvausten maksuun rotusorron uhreille. Rahaston varat ovat noin kaksi miljardia dollaria (10,4 miljardia markkaa).
Jotkut yritykset, kuten afrikaanerien omistama vakuutusyhtiö Sanlam, ovat myöntäneet hyötyneensä mustien työvoiman riistosta. Sähköyhtiö Eskom on jopa pyytänyt Etelä-Afrikan mustilta anteeksi osallisuuttaan apartheidin ylläpitämisessä.
Apartheidiksi kutsuttu rotuerottelujärjestelmä otettiin käyttöön 1948. Hankkeen moottorina toimi hollantilaista alkuperää olevan afrikaaneriväestön hallitsema kansallispuolue. Valta keskitettiin valkoiselle vähemmistölle, ja muiden väestöryhmien oikeudet mitätöitiin. Rotuerottelu jatkui vuoteen 1994, jolloin Etelä-Afrikka siirtyi enemmistövaltaan.
Etelä-Afrikan suurin ammatillinen keskusjärjestö Cosatu näkee liike-elämän roolin rotuerottelussa näin: "Se kannatti innokkaasti apartheid-lakeja, kuten passilakeja, maksoi nälkäpalkkoja, pestasi lapsia työhön maatiloille, käytti vankityövoimaa, kieltäytyi tunnustamasta mustien ammattiliittoja ja kielsi heiltä kaikki muutkin perusoikeudet."
Arvioidaan, että Etelä-Afrikan kulta- ja muissa kaivoksissa kuoli apartheidin vuosina 84 000 työläistä.
Valkoinen työvoima oli suojeltu erillisillä laeilla, kun taas turvallisuuslakeja käytettiin mustien työläisten oikeuksien raakaan polkemiseen.
"Tarkastelussa olevana ajanjaksona liike-elämä on ollut yhteistoiminnassa apartheid-valtion kanssa ja pyrkinyt omilla toimillaan murskaamaan ja mitätöimään ammattiliitot", Cosatun lausunnossa julistetaan.
Esimerkkinä mainitaan apartheidin aikana perustettu bantustan- eli kotimaa-järjestelmä, jossa mustat pakotettiin asumaan heille osoitettuihin syrjäisiin maankolkkiin. Kaupungeissa mustat olivat vain tilapäistyöntekijöinä, joiden oli kannettava passia aina mukanaan.
Barlow Rand -konsernin hallituksen entinen puheenjohtaja Mike Rosholt muistutti, että yritykset vain noudattivat lakeja.
"En tiedä tapauksia, joissa ihmisoikeusrikkomukset voitaisiin panna suoraan yritysten tiliin. Haluaisin jonkun kertovan minulle, mitä liike-elämä olisi voinut tehdä muuttaakseen poliittista tilannetta. Oliko yritysten tehtävä rikkoa lakia? Minun nähdäkseni ei ollut", hän selitti TRC:lle.
Keskuskauppakamarin edustajat tähdensivät, että valtiolla oli tuolloin merkittävä rooli maan taloudessa. Julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteesta oli noin kolmannes. Valtion hankinnat olivat siten huomattava kiristyskeino, jota käytettiin hallituksen arvostelijoita vastaan.
Liike-elämän edustajat vakuuttivat, että noissa olosuhteissa he eivät voineet tehdä paljoakaan muuttaakseen yhteiskunnallista tilannetta.
Yritysmaailman roolin käsittely TRC:ssä ei sisältänyt suuria paljastuksia. Komissiota johtavan arkkipiispa Desmond Tutun mukaan sille toimitettiin 55 tunnustusta, mutta pihaustakaan ei kuulunut öljyteollisuudesta, maataloudesta eikä valkoisten työläisten järjestöistä, jotka olivat apartheidin vankimpia linnakkeita.
"Tänään kukaan ei myönnä kannattaneensa apartheidia", Tutu sanoi.
Cosatun tuomio oli kitkerämpi: "Olisi mukavaa, jos me kaikki olisimme olleet vapaustaistelijoita, kuten apartheidista hyötyneet niin usein antavat ymmärtää. Aivan liian usein kuulemme lausunnon 'Minä en tiennyt, mitä julmuuksia pantiin toimeen etuoikeuksieni ylläpitämiseksi'." (Inter Press Service)
