Luanda, 20.08.97 (IPS) – "Länsimailla on uusi teoria Angolan demokratiasta: häviäjä on voittaja", sanoo tohtori Antonio Agante, Angolan sodan veteraani, joka on ottanut johtaakseen Luandan ja Malangen välisen rautatien jälleenrakentamisen.
Angolan pääkaupungista 300 kilometrin päässä sijaitsevaan Malangeen kulkeva rata tuhottiin 1992. Käskyn tihutyöhön antoi sissiliike Unitan johtaja Jonas Savimbi hävittyään vaalit.
Yhä useammat angolalaiset ovat Aganten tavoin menettäneet uskonsa rauhanprosessiin, joka käynnistyi Sambian pääkaupungissa Lusakassa solmitulla sopimuksella 1994. Savimbi ja Unita rikkovat sopimusta mennen tullen.
Angolalaiset kokevat, että YK:n turvaneuvosto ja järjestön sotilastarkkailijat tai rauhanneuvotteluissa välittäneet länsimaat eivät tee tarpeeksi painostaakseen Unitaa pitämään sitoumuksensa.
Rauhanvälittäjät tuntuvat uskovan, että Savimbi omaksuu ajan mittaan poliittisen opposition johtajan roolin demokraattisessa ja rauhallisessa Angolassa.
Monien angolalaisten on vaikea uskoa, että niin tapahtuisi. Vielä vaikeammin nieltävä on ajatus, että Savimbi luopuisi miljoonien dollarien vuosituloista, jotka hän saa valvomiltaan kaivosalueilta. Yhä useampi pelkää, ettei Savimbilla ole aikomustakaan hylätä sen enempää kaivoksiaan kuin intohimoaan päästä Angolan presidentiksi hinnalla millä hyvänsä.
Tilanne voi johtaa uuteen sisällissotaan.
Angolan parlamentille kerrottiin äskettäin, että Savimbilla on yhä aseissa arviolta 35 000 miestä, joista 15 000 kuuluu hänen uusimmilla aseilla varustettuihin eliittijoukkoihinsa. Tilanne on erityisen jännittynyt Angolan koillisosassa, jossa sijaitsee timanteistaan kuuluisa Lunda Norten maakunta.
Itse asiassa Angolan yli 20-vuotinen sisällissota ei koskaan oikeasti loppunutkaan. Kun Savimbi hävisi vuoden 1992 demokraattiset vaalit, hän kieltäytyi hyväksymästä tulosta ja aloitti uuden verisen sodan, jossa kuoli tuhansia viattomia ihmisiä.
Tohtori Agante oli sodan etulinjassa Unitan tukikohtana toimineen Huambon kaupungin laidalla, ja hänellä on tapahtumista katkeria muistoja. Hänen mukaansa Angolan hallituksen armeija oli juuri lyömäisillään Unitan, kun poliitikot määräsivät armeijan vetäytymään.
Luotettavien lähteiden mukaan eräät länsimaat, eritoten Yhdysvallat, painostivat Angolan hallituksen jättämään Savimbin rauhaan.
"Olisimme tarvinneet enää 15 päivää lisää, ja sota olisi saatu lopetetuksi kerta kaikkiaan. Olisimme pystyneet valtaamaan Huambon, jonne olimme saartaneet Savimbin. Kun vetäytymiskäsky tuli, itkin pettymyksestä. Poliitikot pettivät Angolan", hän tilittää.
Surullinen tilanne on nyt se, että Lusakan sopimuksesta huolimatta rauhanprosessi ei etene. Unitan yhteistyöhaluttomuus puskee kehitystä pikemminkin taaksepäin. Yhtäkkiä kaikki valmistautuvat taas sotaan.
Hallitus ja Unita ovat viime aikoina syytelleet toisiaan väkivallan lietsonnasta. Hallitus sanoo sissien asettaneen uusia miinoja Lunda Norten rautateille, ja Unita väittää hallituksen valmistelevan hyökkäystä sen asemiin.
Mihin Unitan asemiin? Savimbilla ei pitäisi olla enää aseellisia joukkoja, asemista puhumattakaan.
Lusakan sopimuksen mukaan Savimbin joukkojen piti tähän mennessä olla hajotettu. Unitan "demobilisaatio" maksoi YK:lle miljoonia dollareita, kun järjestö jakoi ruokaa, rahaa ja maataloustyökaluja sisseille ja näiden perheille.
Savimbi oli näet määrännyt sissit ottamaan perheensä mukaan rintamalle tai sen lähistölle, mistä seurasi, että myös perheet piti "demobilisoida".
YK:n ja länsivaltojen kärsivällisyyttä Savimbin suhteen olisi mahdotonta ymmärtää, ellei pelissä olisi suuria määriä rahaa ja timantteja. Jos Savimbi ei valvoisi Angolan timanttikenttiä, hänen piittaamattomuuttaan rauhansopimuksista ja YK:n edustajien varoituksista tuskin olisi katseltu näin kauaa.
Selitys on kytköksissä supervaltapolitiikkaan, sillä Angolassa kylmän sodan päättyminen johti uuden sodan alkamiseen. Kylmän sodan aikana Yhdysvallat liittolaisineen tuki ja aseisti Savimbia, kun taas Angolan hallitseva puolue MPLA oli Neuvostoliiton suosikki. Uusi sota näyttää olevan seurausta siitä, että eräät länsimaat haluavat yhä vahvat asemat luonnonvaroiltaan rikkaassa Angolassa.
Angolan parlamentti tuomitsi heinäkuun lopulla jyrkin sanoin sen, että Unita ei noudata Lusakan sopimusta vaan jatkaa aseellisten joukkojensa ylläpitämistä.
Parlamentti myös kehotti maan hallitusta osoittamaan valtansa ja "turvaamaan kansan ja perustuslain mukaan kansakunnalle kuuluvien luonnonvarojen turvallisuuden."
Selviä merkkejä näkyy myös siitä, että YK on menettämässä kärsivällisyytensä Unitan suhteen. YK:n Angolassa toimiva tarkkailijaryhmä paheksui elokuun alussa Unitan joukkojen hajoittamisen viipymistä ja vaati luotettavia tietoja sen ase- ja miesvahvuudesta.
Elokuun puolivälissä YK päätti jatkaa joukkojensa toimikautta Angolassa lokakuun loppuun asti. Maassa on 2 650 YK:n sotilastarkkailijaa.
Savimbia myös uhattiin rangaistuksilla, ellei hän toteuta YK:n käskyjä. Uhkana on hänen ulkomailla sijaitsevan omaisuutensa jäädyttäminen ja matkustusviisumien evääminen. Diplomaattilähteet arvioivat, että Unitan viivyttely aseriisunnassa on jo maksanut YK:lle liki miljardi dollaria (5,5 miljardia markkaa).
Lusakan sopimuksesta huolimatta Angolassa on yhä kaksi valtiota ja kaksi hallitusta, joiden väliin on jäänyt epätietoinen ja ahdistettu kansa.
Todellinen tragedia on siinä, että Angolalla on niin paljon potentiaalista vaurautta. Se on Saharan eteläpuolisen Afrikan toiseksi suurin öljyntuottaja, sillä on timantteja, maakaasua, kultaa ja muita mineraaleja, runsaasti hyvää viljelysmaata, 20 prosenttia koko Afrikan vesivaroista ja vain 11 miljoonaa asukasta.
Kolmatta vuosikymmentä jatkunut sota on raunioittanut tämän kauniin maan ja sen ystävälliset ihmiset. (Inter Press Service) * Carmen Miranda on Lontoossa asuva kehitystutkija, joka työskentelee tällä hetkellä televisiotoimittajana Angolassa. Artikkeli on kirjoitettu ennen kuin Unitan kerrottiin suostuneen myönnytyksiin sen hallitsemia alueita koskevissa neuvotteluissa.
