Dacca, 09.04.97 (IPS) – Bangladeshilainen Farhana Iqbal tietää, mitä tahtoo. Liikkeenjohdon opiskelijana hän aikoo valmistuttuaan saada työpaikan kotimaisesta tai kansainvälisestä yrityksestä.
Farhanasta on tulossa perheensä ensimmäinen työtätekevä nainen. Myös hänen äitinsä opiskeli yliopistossa, mutta kuten useimmat sukupolvensa naiset, hän avioitui heti valmistuttuaan, ja jäi kotiin.
Farhanan sukupolvi on erilainen. Varsinkin Bangladeshin kaupungeissa nuoret naiset työskentelevät jo miesten rinnalla koulutusta vaativissa tehtävissä yrityksissä tai esimerkiksi yliopiston opettajina.
Entäs avioliitto, eikö perhe kiinnosta näitä nuoria naisia lainkaan? Kyllä, mutta tietyillä ehdoilla, vastaa Farhana. "Haluan aviomiehen, joka kunnioittaa näkemyksiäni ja päätöksiäni. Vastapalvelukseksi lupaan ottaa huomioon hänen mielipiteensä ja toiveensa", hän selittää.
Se voi olla helpommin sanottu kuin tehty vanhoillisessa yhteiskunnassa, jossa useimmat miehet eivät etsi elämänkumppania, vaan äitiä lapsilleen ja hoitajaa kodilleen. Naisten hyvä itsetunto ei myöskään ole vielä kovin yleinen. Naiset elävät kesysti: ensin isänsä ja myöhemmin miehensä varjossa.
Otetaan esimerkiksi Molly (nimi on muutettu), jolla on loppututkinto taloustieteestä Daccan yliopistosta. Hän menestyi hyvin opinnoissaan ja sai valmistuttuaan helposti opettajan paikan yliopistosta.
Nyt Mollyn vanhemmat toivovat tyttärensä menevän naimisiin, mutta he eivät ole löytäneet hänelle sopivaa sulhasta. Mollyn opiskeluaikana hänelle tuli useita avioliittotarjouksia, jotka vanhemmat torjuivat sanoen, että tyttö haluaa ensin valmistua. Nyt kosijoina on ainoastaan miehiä, joilla on vähemmän koulutusta kuin Mollylla ja huonompi yhteiskunnallinen asema kuin Mollyn perheellä.
Sama tilanne on koettu muissakin daccalaisperheissä, joiden tyttäret ovat hankkineet akateemisen loppututkinnon.
Perinteisiin sitoutuneissa perheissä ajatellaan, että koulutettu ja työssä käyvä nainen on hankala tapaus. Sellaisesta ei tule tottelevaista vaimoa eikä hyvää miniää.
Bangladeshissa ja muualla Etelä-Aasiassa nuoret eivät edelleenkään päätä itse avioliitostaan. Liitot solmitaan perheiden välillä, ja niitä järjestävät perheen vanhimmat ja muut sukulaiset. Prosessin aikana pengotaan koko sukuhistoria, jonka perusteella päätetään, paljonko myötäjäisiä morsiamen perheen tulee maksaa.
Morsiamen ja sulhasen mielipidettä kysytään harvoin, ja useimmissa tapauksissa he näkevät toisensa ensi kertaa vasta vihkimisen jälkeen.
Perinteisen ajattelun mukaan naimatonta naista pidetään häpeänä perheelle. Tyttären naittaminen on vanhempien velvollisuus, ja hänet pitäisi saada avioliiton satamaan alle 24- vuotiaana, sillä sen jälkeen on liian myöhäistä.
Hädissään vanhemmat kiiruhtavat järjestämään avioliittoa tyttärilleen. Tyttöjä suostutaan naittamaan jopa paljon näitä vanhemmille miehille, jotka etsivät toista tai kolmatta vaimoa. Sulhaseksi kelpaa myös leskeksi jäänyt mies, jonka pienet lapset tarvitsevat hoitajaa.
Tietysti poikkeuksiakin löytyy, esimerkiksi taloustieteitä opiskellut Salma (nimi on muutettu). Salman isä on suurliikemies, joka on kannustanut tytärtään opiskelemaan ja olemaan itsenäinen. Isä toki toivoisi tyttärensä avioituvan, mutta hän vastustaa Salman tavoin myötäjäisten maksamista.
Bangladeshin laki kieltää sekä alaikäisten avioliitot että myötäjäisten antamisen ja vastaanottamisen. Lain sallima naimisiinmenoikä on tytöille 16 vuotta ja pojille 18 vuotta, mutta vähintään joka kymmenes morsian ja sulhanen on sitä nuorempi.
Yhteiskuntatieteilijät selittävät Bangladeshin avioliittokulttuurin takapajuisuutta köyhyydellä. Se vaikuttaa eritoten maaseudulla, missä valtaosa maan 120 miljoonasta asukkaasta elää ja kuuntelee vanhakantaisten muslimipappien eli mullahien opetuksia.
Kaupunkien keskiluokka on kuitenkin astumassa muutoksen tielle. Esimerkiksi Daccan yliopiston 28 000 opiskelijasta on jo 23 prosenttia naisia.
Myös Bangladeshin hallitus yrittää edistää sukupuolten tasa- arvoa. Eri tyyppisistä valtion viroista on 10-15 prosenttia päätetty kiintiöidä naisille. Peruskoulun opettajanviroista on naisille varattu peräti 60 prosenttia.
Bangladeshin valtion noin miljoonasta palkollisesta on tällä hetkellä vain seitsemän prosenttia naisia. (Inter Press Service)
