Hongkong,, 27.11.96 (IPS) – Burman armeija on seurannut monien muiden Aasian maiden mallia ja ryhtynyt harjoittamaan liiketoimintaa. Armeijat paikkaavat liikeyritystensä tuotoilla rahoitusvajeitaan.
Monella Aasian maalla on voimavaroihinsa verrattuna suhteettoman suuri ja kallis armeija. Ulkomaiset liikemiehet syventävät kuilua yllyttämällä armeijoita hankintoihin, joihin niillä ei oikeastaan olisi varaa.
"Ulkopuoliset vaikuttavat armeijoiden ratkaisuihin rohkaistessaan sotilaita ostamaan kallista kalustoa ja palveluita", sanoo Yhdysvaltojen entinen apulaisulkoministeri David Newsom, joka nykyään toimii Georgetownin yliopiston diplomaattikoulun dekaanina.
Burman sotilaat ryhtyivät yrittäjiksi kolmisen vuotta sitten ja ovat nyt mukana ainakin viidessä kaupallisessa hankkeessa. Osallistuminen liike-elämään laajenee lähitulevaisuudessa, esitetään Rangoonissa päämajaansa pitävän oppositiopuolueen tuoreessa raportissa.
Kiinan kansan vapautusarmeijalla on merkittävä asema maan yritystoiminnassa. Tunkeutuminen bisnesmaailmaan alkoi 1979, josta lähtien talouselämää on avattu yksityiselle yrittämiselle. Talousuudistusten johtaja Deng Xiaoping rohkaisi henkilökohtaisesti armeijaa kohottamaan omavaraisuuttaan liiketoiminnalla.
Armeijan lähtökohta on edullinen, koska sillä on käytössään yllin kyllin kuljetuskalustoa, viestiyhteyksiä, raaka-aineita ja miestyövoimaa.
Monessa laitoksessa asetuotanto on korvattu autojen, polkupyörien, jääkaappien ja televisioiden valmistuksella. Aseiden kehitystyötä hyödynnetään tuottamalla korkean teknologian siviilituotteita.
Virallisen tilaston mukaan 70 prosenttia armeijan tehtaiden tuotannosta koostuu kulutustarvikkeiden valmistuksesta. Yritysten voitto on valtiosalaisuus, mutta läntiset sotilasasiantuntijat arvioivat Kiinan armeijan voitoksi yhdeksän miljardia markkaa vuodessa.
Indonesian armeija, abri, pyörittää rakennushankkeita Jakartan keskustassa ja kauppamonopoleja Kalimantanilla ja Itä- Timorissa. Sillä on myös pörssiyhtiöiden osakkeita.
Ilman armeijan omia liiketuloja Indonesian hallitus ei kykenisi ylläpitämään 500 000 hengen sotilaskoneistoa. Sen ja liikemaailman yhteenkietoutumista pidetään Indonesiassa itsestäänselvyytenä, ja poliitikot tukevat sitä avoimesti.
Armeijan rahasto on mukana kaupallisessa lentoliikenteessä, pankki- ja vakuutussektoreilla, kiinteistöhankkeissa, puutavarakaupassa, televiestinnässä ja lisäksi sadoissa pienyrityksissä.
Myös Thaimaan sotilaat ovat marssineet liike-elämään ja vallanneet nopeasti alaa siellä. Sotaveteraanien järjestöllä on hakkuulupia, kirjapaino ja suunnitelmia pankkitoiminnan aloittamisesta. Thai-sotilaat havittelevat itselleen roolia myös televiestinnässä ja kaupallisessa satelliittitoiminnassa, jotka ovat erittäin tuottoisia aloja.
Vietnamin, Kambodzhan ja Laosin armeijat ovat joutuneet etsimään uusia rahoituskeinoja sen jälkeen, kun Neuvostoliitto hajosi ja sen antama avokätinen tuki ehtyi tyystin. Moskova vaatii nykyään toimituksistaan kovaa valuuttaa.
Indokiinan kolmen maan sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen tarpeet lisäävät painetta sotilasmäärärahojen supistamiseen.
Asiantuntijoiden mukaan Vietnamin sotilaat ovat maansa liike- elämässä yhtä merkittäviä tekijöitä kuin heidän kiinalaiset ja indonesialaiset virkaveljensä omissa maissaan. Vietnamin 750 000 hengen armeijalla on vähintään 300 liikeyritystä: pankkeja, vientiteollisuutta ja yhteishankkeita ulkomaisten sijoittajien kanssa.
Laosin ja Kambodzhan sotilaskoneistot ovat seuranneet naapurimaiden mallia. Ne rakentavat teitä ja ovat osallisina kaivos- ja hotellitoiminnassa sekä puutavarakaupassa.
Sotilaiden laaja osallistuminen kaupallisiin hankkeisiin on synnyttänyt alueella epäilyjä. Alun perin tarkoituksena oli hankkia tuloja sotilasbudjettien vahvistamiseksi, mutta nyt asiantuntijat uskovat, että sotilaat eivät vetäytyisi yritysmaailmasta, vaikka sotilasmäärärahoja lisättäisiin tuntuvasti.
Kenraalit käyttävät vaikutusvaltaansa saadakseen asemia talouden tuottoisimmilla sektoreilla. Kaiken lisäksi valtion varainhoitajat ovat suhtautuneet suopeasti sotilaiden epäonnistuneisiin hankkeisiin ja rahoittaneet niiden tappioita julkisilla varoilla.
Noin 30 prosenttia Kiinan armeijan teollisuuslaitoksista tuottaa tappiota.
Sotilaiden asemat liike-elämässä voivat myös torpedoida pyrkimyksiä kohti demokratiaa ja rehellisin keinoin toimivaa hallintoa.
"Toimivassa demokratiassa valta on siviileillä, mutta sotilaat pitävät kiinni omasta vaikutusvallastaan", Newsom toteaa.
Sotilaat saattavat painostaa hallitukseltaan kansallisten etujen kanssa ristiriidassa olevia erityisetuja paisuttaakseen liikevoittojaan. Tämä on tuttua monen Kaakkois-Aasian maan metsäpolitiikasta, jossa sotilaspiireille on myönnetty hakkuuoikeuksia vastoin virallisesti hyväksyttyjä metsänsuojeluohjelmia.
Halutessaan pitää kenraalit puolellaan hallitukset varovat puuttumasta heidän liiketoimiinsa, mikä lisää sotilaiden vaikutusvaltaa. Vain pelko, että armeijan kaupalliset hankkeet heikentävät sen taistelukykyä, motivoi päättäjiä rajoittamaan aseväen bisneksiä. Tästä on näyttöä Vietnamista ja Kiinasta, jossa sotilaiden ei sallita pyörittää viihdytysalan yrityksiä kuten yökerhoja, eikä keinotteluun perustuvia yrityksiä.
Hyvitykseksi Kiinan hallitus lisäsi sotilasmäärärahoja vuonna 1995 viidenneksen.
"Päästyään kerran liikevoittojen makuun sotilaiden on vaikeata luopua yrityksistään", eräs asiantuntija arvioi. (Inter Press Service)
