Geneve, 28.05.96 (IPS) – Satamien työpaikat ovat viime vuosina vähentyneet jyrkästi miltei kaikkialla maailmassa, ilmenee kansainvälisen työjärjestön ILO:n selvityksestä. Työpaikkojen hävikki on monissa maissa 40-60 prosentin luokkaa. Ilmiö on seurausta konttien käytön lisääntymisestä sekä lastaus- ja purkutekniikan kehittymisestä.
Australia oli kuuluisa ylimiehitetyistä mutta hitaista satamistaan, kunnes se aloitti niiden uudistamisen 1989. Esimerkiksi Melbournen sataman tuottavuus parani samalla, kun työvoima kutistui 59 prosenttia.
Britannian satamista irtisanottiin 44 prosenttia työvoimasta vuosina 1989-92. Ranskan vuonna 1992 alkaneet uudistustoimet vähensivät maan kuuden tärkeimmän sataman työvoimaa peräti kahdella kolmanneksella.
Vastaavaa on tapahtunut myös kehitysmaissa. Esimerkiksi afrikkalaisen Beninin Cotonoun sataman henkilökunta on puolitettu viiden viime vuoden aikana, ILO kertoo.
Järjestön mukaan satamissa nyt tarjolla olevat työpaikat ovat varsin erilaisia kuin ennen. Monitaitoisuus ja hyvä koulutus ovat valttia tälläkin alalla. (Inter Press Service)

