YMPÄRISTÖ : Ydinsaastetta Venäjän takapihoilla

Moskova, 10.05.96 (IPS) – Kun muuan Moskovan laidan asukas mittasi huhtikuun lopulla uuden tonttinsa säteilyä, hän hämmästyi. Mittari osoitti lukemaa, joka ylitti satakertaisesti normaalin taustasäteilyn.

Viranomaisia vielä yhden laittoman kaatopaikan paljastuminen ei yllättänyt. Siviiliturvajoukkojen tietoon on tullut 80-luvun puolivälistä lähtien yksin Moskovan seudulla vuosittain noin 70 ydinjätteen kätköpaikkaa, eikä Moskova ole poikkeus. Radioaktiivisten aineiden salaisia kaatopaikkoja on löytynyt puolestasadasta kaupungista.

Viranomaiset myöntävät, että ydinjäteongelma ei ole missään muualla yhtä paha kuin Venäjällä. Se syntyi 50- ja 60-luvulla, jolloin tutkimuslaitosten ydinjätettä haudattiin suruttomasti ilman asianmukaisia turvajärjestelyjä. Näin kertoo presidentti Boris Jeltsinin entinen neuvonantaja ja Venäjän ympäristökeskuksen johtaja Aleksei Jablokov.

Varojen vähäisyyden vuoksi paljastuneilla kaatopaikoilla kyetään vain pinnalliseen puhdistusoperaatioon. Rahapula vaikeuttaa olennaisesti myös ydinvoimaloiden ja -sukellusveneiden jätteiden käsittelyä.

Ilman ulkomaista tieteellistä ja rahoitusapua Venäjä ei pysty ratkaisemaan vakavaa ydinjäteongelmaansa, moni venäläinen asiantuntija uskoo. (Inter Press Service)

Uncategorized

IPS Inter Press Service - Suomi