Lima, 30.04.96 (IPS) – Ammattiyhdistysliikkeellä on syytä huoleen Etelä- Amerikassa sijaitsevassa Perussa. Huhtikuussa virkaan tullut uusi työministeri alkoi heti valmistella lakipakettia "työelämän joustoista". Esitys kajoaa lukuisiin työtätekevien oikeuksiin ja etuuksiin, kuten vuosilomaan ja lomakorvauksiin sekä työturvallisuuteen.
"Oikeudet eivät katoa, mutta niistä päätetään työpaikkakohtaisissa neuvotteluissa", selittää työministeriön edustaja. Tekeillä on myös laki, joka alistaa julkisen alan työntekijät samoihin joustosääntöihin kuin yksityisellä puolella.
Perun työlainsäädäntö on viime aikoihin asti ollut työläisten näkökulmasta Latinalaisen Amerikan parhaita. Talouden liberalisoinnilla ratsastava presidentti Alberto Fujimori on kuitenkin murentanut sitä pitkin 1990-lukua. Viime vuonna romutettiin työsuhdeturva ja sallittiin tilapäisen väen palkkaaminen vakituisten tilalle.
Julkisen sektorin joukkoirtisanomiset ja työsuhdeturvan romuttuminen ovat aiheuttaneet sen, että Perun työvoimasta oli viime vuonna 59 prosenttia kokonaan vailla työtä tai vajaatyöllisiä, ilmenee kansainvälisen työjärjestön ILO:n tilastoista. Enemmistö Perun työssäkäyvistä hankkii nykyisin niukan elantonsa "epäviralliselta sektorilta" eli harmaasta taloudesta. (Inter Press Service)

