Moskova,, 09.01.96 (IPS) – Venäjän suljetut kaupungit syntyivät neuvostoaikana tärkeimpien ydintekniikan keskusten ympärille, kun niiden toiminta haluttiin pitää muulta maalta ja maailmalta salassa. Nyt noilla kaupungeilla on edessään visainen pulma: mistä löytää uusi elanto ja identiteetti asukkaille, jotka aiemmin kuuluivat etuoikeutettuun eliittiin.
"Tällä hetkellä tämä uudelleenjärjestely aiheuttaa enemmän kysymyksiä kuin vastauksia", sanoo Leonid Penskih. Hän johtaa Novouralsikin kaupunkia (entinen Sverdlovsk-44), jossa sijaitsee yksi Venäjän tärkeimmistä uraanin rikastuslaitoksista.
"Näiden keskusten tulevaisuus on yhä epäselvä, vaikka olemme ratkaisseet välittömät ongelmat rakentamalla runsaasti kouluja, teattereita, musiikkiopistoja, sairaaloita ja kauppoja", Penskih selittää.
"Ennen sitä meidän olisi kuitenkin pitänyt päättää, mitä 'suljettu kaupunki' tarkoittaa. Onko se venäläinen kaupunki, jossa sattuu sijaitsemaan ydinlaitteistoa vai onko se ensisijaisesti yritys, josta tuli sen ympärille nousseen kaupungin ydin?" hän pohtii.
Kaupungit rakennettiin tärkeiden sotilas- ja ydinteollisuuden keskusten ympärille 1950- ja 1960-luvulla. Tiedemiehet ja heidän perheensä elivät niissä täysin eristettyinä ulkomaailmasta. Kaikki valta kuului puolustus- tai ydinvoimaministeriön edustajille. Asukkaita noin miljoona
Nykyisin Venäjän kymmenessä suljetussa ydinvoimakaupungissa elää noin miljoona ihmistä. Niihin kuuluu kolme entistä plutoniumin tuotantokeskusta: Ozersk (Tsheljabinsk-65), joka on nykyisin Venäjän tärkein ydinmateriaalin jälleenkäsittelykeskus, Seversk (Tomsk-7), joka rikastaa käytetystä ydinpolttoaineesta erotettua uraania ja Zheleznogorsk (Krasnojarsk-26), johon varastoidaan ydinreaktoreiden käytettyä polttoainetta.
Lisäksi on viisi ydinaseiden suunnittelu-, kehittely- ja tuotantokeskusta: Sarov (Arzamas-16), Snezhinsk (Tsheljabinsk-70), Zaretshny (Penza-19), Lesnoi (Sverdlovsk- 45), ja Trehgorni (Zlatoust-36).
Novouralsk (Sverdlovsk-44) ja Zelenogorsk (Karsnojarsk-45) tarjoavat uraanin rikastus- ja käsittelypalveluja. Työttömyys on nykyisin näissä kaupungeissa 5-6 prosenttia.
"Ponnistelemme muuntaaksemme laitoksia siviilituotantoon sopiviksi siten, että voimme käyttää hyödyksi tarjolla olevat valtavat tieteelliset ja inhimilliset voimavarat", ydinvoimaministeri Viktor Mihailov sanoo.
"Se ei ole mahdollista ilman, että kansainvälinen yhteisö saa tietää noiden kaupunkien saavutuksista", ministeri jatkaa. Hän ymmärtää monien pelkäävän sitä, että tekniset saavutukset myydään ensimmäiselle ulkomaiselle kovan valuutan tarjoajalle.
"Ymmärrämme liiankin hyvin sen, että henkinen omaisuus vaatii salassapitoa ja suojelua. Tilanne on kuitenkin muuttunut, ja päivän sana on nyt konversio (sotilaslaitteiden muuntaminen siviilikäyttöön)", Mihailov sanoo.
Hänen mukaansa konversio on aiheuttanut suljetuille kaupungeille paljon ongelmia. "Osaan ongelmista on jo tartuttu", vakuuttaa puolestaan Nikolai Lubenets, joka johtaa ydinvoimaministeriössä suljettujen kaupunkien yksikköä.
Muutokset alkoivat 1992 hyväksytystä laista, joka takasi suljettujen kaupunkien asukkaille samat kansalaisoikeudet kuin muillakin venäläisillä on. Aiemmin niitä oli rajoitettu turvallisuussyistä.
Uuden lain mukaan ylin vastuu kaupungeista ja niiden asukkaista kuuluu maan hallitukselle, kun se ennen oli ydinvoima- ja puolustusministeriön harteilla. Muutos mahdollisti monien sosiaalisten ja kaupunkirakentamisen ongelmien ratkaisun. Taloudelliset peruskysymykset ovat kuitenkin yhä ratkaisematta.
Lubenetsin mukaan koti- ja ulkomainen yksityinen pääoma on pikku hiljaa löytämässä kaupungit, jotka ovat vuorostaan alkaneet markkinoida tuotteitaan ja palveluitaan. Ne ulottuvat uraanin rikastamisesta kodin elektroniikkalaitteiden valmistukseen.
Kaupungeissa toimivat yritykset ovat tehneet aloitteita tieteellisestä yhteistyöstä ja ilmoittaneet halukkuudestaan perustaa yhteisyrityksiä. Muutamia sellaisia on jo vireilläkin. Omistussuhteiden muutokset ovat kuitenkin osoittautuneet pulmallisiksi.
Tärkeimmät tuotantolaitokset ovat liittovaltion omaisuutta, mutta valtiollisia yrityksiä ollaan nyt muuttamassa kunnallisiksi ja yksityisiksi. Esimerkiksi Zaretshnyn kaupungissa on kaksi liittovaltion omistamaa yritystä, 61 kunnallista ja 706 yksityistä firmaa. Zheleznogorskissa toimii 1 507 pienyritystä ja yrittäjiä siellä on 3 652. Vaihtelevia ennusteita
Politiikan tutkija ja Kokeellinen luova liitto – yrityksen johtaja Sergei Kurginjan esittää pessimistisen näköalan suljettujen kaupunkien tulevaisuudesta. Hänen mukaansa kaupunkien asukkailla on viisi vaihtoehtoa: muuttaa länsimaihin, heittäytyä liike-elämään ja rikastua, pysyä tutkijana, lopettaa tutkimustyö ja yrittää elää vanhan aseman turvin tai yrittää löytää uusi työpaikka.
"Jokainen vaihtoehto raunioittaa vankan tiedeyhteisön. Kaupungit jäävät, mutta niistä tulee keskinkertaisia tuotantolaitoksia eivätkä ne ikinä saa takaisin johtavaa rooliaan."
Kaupunkiympäristöakatemian johtaja, arkkitehti Vjatsheslav Glazutshev on eri mieltä. Hän ottaa esimerkiksi hollantilaisen Delftin kaupungin. Se eli kautta historiansa valtion varoilla, mutta on nyt pannut teknisen erityisosaamisensa peliin ja noussut suomaiden ongelmien ratkaisun kansainväliseksi keskukseksi.
Glazutshevin mukaan suljettuihin kaupunkeihin pitää houkutella uutta verta järjestämällä "festivaaleja, rock- konsertteja, teatterikiertueita ja muuta sellaista. Venäjän eliittikaupungit voivat säilyttää johtavan asemansa, jos ne käyttävät kaikkia henkisiä voimavarojaan uusien toimintojen kehittelyyn." (Inter Press Service)
