Lontoo,, 16.10.95 (IPS) – Maailmanlaajuiseksi luonnehditulla internet-tietoverkolla on jo 40 miljoonaa tyytyväistä käyttäjää. Paljon puhuttu tiedon valtatie voi kuitenkin olla jälleen uusi tekijä, joka itse asiassa lisää maapallon asukkaiden eriarvoisuutta, varoitetaan tuoreessa tutkimuksessa.
Lontoossa toimiva Panos-instituutti on julkistanut raportin internetin vaikutuksista kehitysmaihin (The Internet and the South: Superhighway or Dirt-track?). Siinä väitetään, että internet rakentuu tekniikalle, joka on kehitysmaiden asukkaille vaikeasti saatavaa ja kallista. Siksi tietoverkko voi laventaa kuilua maailman rikkaiden ja köyhien välissä.
Raportin mukaan internetin palveluja tarjoavia tietokoneita on koko maailmassa noin viisi miljoonaa, ja niistä 70 prosenttia sijoittuu Yhdysvaltoihin. Vietnam sen sijaan on saanut tänä vuonna ensimmäiset 12 internet-yhteyttään, ja Afrikasta verkkoon on kytkeytynyt alle kymmenen maata.
"Internet voisi olla kehitysmaille keskeinen arvokkaan tiedon lähde ja uudenlaisten kaupallisten toimintamuotojen edistäjä, mutta toistaiseksi informaatiovallankumous on tavoittanut köyhistä maista hyvin harvoja yliopistoja, yrityksiä, toimittajia, tutkijoita ja hallituksia", sanoo raportin kirjoittaja Mike Holderness.
"On syntynyt vaara uudenlaisesta informaatioelitismistä, joka sulkee ulkopuolelle maailman väestön enemmistön."
Tietokuilu eteläisen ja pohjoisen pallonpuoliskon välillä näyttää kasvavan ainakin lyhyellä tähtäimellä. Varsinkin Afrikka on putoamassa kelkasta.
Internetiin kytkeytyminen vaatii puhelinlinjan, jollaista 80 prosentilla maailman asukkaista ei ole käytössään. Maailmassa on 49 maata, joissa puhelimia on alle yksi kappale sataa asukasta kohti. Noista maista 35 sijaitsee Afrikassa.
"Meillä on 74 kenttätyöntekijää 70 maassa ja voimme pitää puoleen heistä yhteyttä sähköpostin avulla. Loppujen tapauksessa se on poissa laskuista, koska tietoliikenteen perusrakenteet ovat niin huonot", kertoo kansainvälisen avustusjärjestön Oxfamin tietotekniikasta vastaava Peter Cranston.
Holderness muistuttaa, että pohjoisen pallonpuoliskon maissa tietoverkkoon pääsy on sekä helppoa että halpaa, sillä internetin käyttäjät maksavat paikallispuhelutaksoja.
Maissa, joissa ei ole internetiin kytkettyjä palvelinkoneita ihmisten on maksettava yhteydestä ulkomaanpuhelun hinta. Lisäksi kehitysmaiden asukkaat joutuvat usein käyttämään vanhoja puhelinlinjoja, jotka ovat nykyaikaisia hitaampia ja kalliimpia.
Suora internet-yhteys on nyt olemassa 110 maassa, ja jos mukaan lasketaan muut sähköpostiverkot, maiden määrä nousee 168:aan. Jälkimmäiseen ryhmään kuuluu lähinnä Afrikan sekä Keski- ja Etelä-Aasian maita. Huomattava osa Afrikkaa on kuitenkin yhä kaikkien kytkentöjen ulkopuolella.
Panos-instituutin tiedotusjohtaja Heather Budge-Reid ehdottaa, että ongelmaan etsittäisiin helpotusta kehitysavusta.
Rudge-Reid myöntää, että nykyisten kehitysapuleikkausten aikana voi tuntua oudolta esittää uusia kohteita hupeneville varoille. "Mutta rahalle saataisiin vastinetta, kun yritystoiminta, koulutus ja ihmisoikeudet kohenisivat kehitysmaissa. Sen vuoksi tietoliikenneasiat pitäisi nostaa paljon nykyistä tärkeämmälle sijalle kansainvälisten avunantajien asialistalla", hän selittää.
"Maanteitä on aina pidetty ensiarvoisen tärkeänä keinona parantaa yhteyksiä ja kuljetuksia. Samaan aikaan tietoliikenne on luokiteltu ylellisyydeksi. Tilanne on nyt muuttunut: Tietoliikenne on olennainen osa maan demokratian, talouden ja koko yhteiskunnan kehittämistä", Budge-Reid jatkaa.
Kansainvälinen tietoliikennejärjestö arvioi, että alan investoinneissa on 30 miljardin dollarin (noin 130 miljardin markan) vuotuinen vaje koko maailman mitassa.
Osasyy kehitysmaiden vaikeuksiin onkin pula rahasta, jolla ostaa pääomavaltaisia tavaroita ja palveluita, huomauttaa Tony Rutowski, joka johtaa Yhdysvalloissa toimivaa Internet Societyn kansainvälistä sihteeristöä.
Ulkomailta tuotujen elektronisten laitteiden hinta on yleensä kehitysmaissa kalliimpi kuin teollisuusmaissa. Esimerkiksi modeemi maksaa Intiassa neljä kertaa sen mitä Yhdysvalloissa, eikä vertailussa ole otettu huomioon maiden valtavaa elintasoeroa. Myös monissa Afrikan maissa tietotekniikan tuotteiden tuontitullit ylittävät 40 prosenttia.
Panos-instituutin raportissa varoitetaan, että kehitysmaita kohtaa entistä suurempi tiedonpuute, kun yhä enemmän tietoa tieteellisestä ja teknisestä kehityksestä on saatavilla vain internetin kautta.
"Päästessään käsiksi vain internetin kautta tarjolla oleviin tekniikkaa käsitteleviin uutisiin New Yorkin finanssipiirit voivat olla perillä Länsi-Afrikkaan rakennettavista uusista tietoliikenneyhteyksistä päiviä tai jopa viikkoja aiemmin kuin sikäläiset tiedotusvälineet saavat vihiä asiasta, kertovat siitä yleisölle ja käynnistävät keskustelun sen vaikutuksista", raportti havainnollistaa.
Internetissä avautuu koko ajan uusia kaupallisia mahdollisuuksia, ja 80 000 yritystä on jo liittynyt verkkoon. John Mukela Sambian kehitystiedon keskuksesta on huolissaan siitä, että "tietopohjaiset tuotantoprosessit karttavat kehitysmaita, mikä sulkee ne kehittyneen tuotannon ja maailmankaupan ulkopuolelle. Se pahentaa köyhyyttä entisestään".
Eräät yritykset tosin käyttävät hyväkseen tietokoneyhteyksiä ja teettävät osan toimistotöistään kehitysmaissa. Esimerkiksi newyorkilainen pankki voi alentaa kustannuksiaan lennättämällä kaikki asiakkaidensa sekit Karibialle, missä niiden tiedot kirjoitetaan atk:lle halvalla ja siirretään takaisin pääkonttoriin. Tästäkin mahdollisuudesta hyötyvät kuitenkin vain sellaiset kehitysmaat, joissa on alhainen palkkataso, korkea lukutaitoaste ja toimivat tietoverkkoyhteydet. (Inter Press Service)
