Gbarnga, Liberia,, 19.09.95 (IPS) – Upseeri mutustelee rakaa maniokkia tarkastusasemalla jossakin Liberian kapinallisten päämajanaan pitämän Gbarngan ja Norsunluurannikon rajan välillä. Samalla hän komentaa kivääreitä kantavia sotilaitaan, jotka ovat vasta poikasia.
Tien toisella puolella joukko sotilaita kerää villinä kasvavia kookospähkinöitä – nekin raakoja – ruuakseen. Toinen porukka kerjää kupillista riisiä pellolta palaavalta naiselta.
"Olemme tottuneet elämään tällä tavoin jo vuosien ajan. Ruuasta on ollut koko ajan puutetta alueella, jota hallitsemme", kertoo upseeri Issac Mitchell.
Tämä on "Suur-Liberiaa", aluetta, jota sotapäällikkö Charles Taylorin johtama Liberian kansallinen isänmaallinen rintama (NPFL) on valvonut lähes koko Liberian sisällissodan ajan, kuusi vuotta.
Köyhyys ja puute eivät vaivaa yksinomaan "Taylorlandia". Länsi-Afrikassa sijaitseva Liberia on täysin kaaoksessa. Se on seurausta sodasta, jossa kuoli 160 000 ihmistä ja 800 000 menetti kotinsa. Liberian väkiluku oli ennen sotaa 2,7 miljoonaa.
Syyskuun alussa syntyi vihdoin rauhansopimus, joka vaiensi aseet. Samalla perustettiin eri osapuolia edustava kuusihenkinen neuvosto hallitsemaan maata. Neuvosto sai vuoden aikaa riisua aseet eri osapuolilta, pitää vaalit ja avata maa ulkomaiselle avulle ja jälleenrakennukselle.
Kansainvälisen Pelastakaa lapset -järjestön edustajat pitävät Liberian lasten aliravitsemusta hälyttävänä, varsinkin Taylorin valvonnassa olleilla Bongin ja Margibin alueilla. Tuoreen selvityksen mukaan 56 prosenttia alle viisivuotiaista lapsista on aliravittuja ja 42 prosentin tilaa luonnehditaan vakavaksi.
Aiemmin maatalousvaltaisen Liberian ruuan tuotanto romahti sodan aikana, kun talonpojat joutuivat pakenemaan mailtaan. Myös liikkuminen estyi, sillä sotaiset joukkiot sulkivat tiet, takavarikoivat kulkuneuvot ja tappoivat sumeilematta siviilejä.
Länsi-Afrikan maiden muodostamat Ecomog- rauhanturvajoukot yrittivät 1993 estää Tayloria salakuljettamasta aseita Norsunluurannikolta alueelleen saapuvien avustussaattueiden mukana. Kaikki apu määrättiin kulkemaan Liberian pääkaupungin Monrovian kautta, jonne Taylorilla ei ollut yhteyksiä. Sulkua ei kuitenkaan onnistuttu toteuttamaan, sillä avustusjärjestöt valittivat Ecomogin pitävän liberialaisia nälässä.
Gbarnga on Liberian toiseksi suurin kaupunki ja se sijaitsee neljän tunnin ajomatkan päässä Monroviasta. Taylorin joukot valtasivat kaupungin 1990 ja eristivät alueen muusta maasta. Alueella otettiin käyttöön oma rahayksikkö, nimeltään J.J. Taylor piti yhteyksiä ulkomaailmaan satelliittipuhelimen välityksellä.
Gbarnga on nyt lähes raunioina useiden eri ryhmien taistelujen ja Ecomogin ilmapommitusten jäljiltä. Sähköä tulee vain Taylorin "presidentinpalatsiin". Tayloria ja hänen kenraaleitaan lukuun ottamatta alueen arviolta 10 000 asukasta eivät ole saaneet sähkövaloa viiteen vuoteen.
"Kun Ulimo (Yhdistynyt vapautusliike) hyökkäsi Gbarngaan minä ja perheeni pakenimme Norsunluurannikolle kävellen, koska mitään muuta kuljetusta ei ollut", kertoo seitsemän lapsen äiti Rose Sloh.
Rajalle on matkaa 320 kilometriä. Kun Taylorin NPFL sai Gbarngan uudelleen hallintaansa tänä vuonna, Slohin perhe palasi takaisin, jälleen jalkaisin. "Olemme jo tottuneet kävelemiseen. Pakkohan meidän on, koska ei ole muuta vaihtoehtoa", hän sanoo.
Liikkuminen ei ole liberialaisten huolista suurin. Pääkaupunki Morovia on ollut rauhanturvajoukkojen valvonnasssa vuodesta 1990, ja sosiaalipalvelut ovat kaupungissa kutistuneet lähes olemattomiin. Maaseudun asukkaille niitä on tarjolla vielä vähemmän.
Liberialaisia on koko sodan ajan huolestuttanut, mistä saada seuraava ateria ja selviääkö yön yli hengissä.
"Puemme mahdollisimman paljon vaatteita päällemme yöksi, jotta meillä on hyökkäyksen tullessa edes jotakin mukana pakomatkalla", kertoo Pierre Mulbah.
Ainoat rahaa ansaitsevat ihmiset Gbarngan seudulla ovat kauppiaat, jotka tuovat tavaraa Norsunluurannikolta ja Guineasta. Gbarngan ja Norsunluurannikon rajakaupungin Loguotun väliä kulkee vain kaksi ränsistynyttä jeeppiä.
Matka taittuu ahtaasti kuin sardiinipurkissa, vaikka läheskään kaikilla ei ole varaa moiseen ylellisyyteen. Kuskit veloittavat reissusta 350 J.J:tä. Syyskuun alussa yksi Yhdysvaltain dollari vastasi 20 J.J:tä.
Liberia alkoi liukua kohti anarkiaa joulukuussa 1989, kun Taylorin johtama kapinallisjoukkio tunkeutui maahan Norsunluurannikolta tarkoituksenaan syrjäyttää presidentti Samuel Doe. Taistelut muuttuivat pian paljolti etnisten kuppikuntien kahinoinniksi.
Ecomog-joukojen väliintulo esti Tayloria valtaamasta Monroviaa. Eräs NPFL:stä erkaantunut joukkio onnistui kuitenkin sieppaamaan presidentti Doen Ecomogin nenän alta ja kiduttamaan tämän hengiltä. Ecomog pysäytti Taylorin voittokulun, mutta ei kyennyt palauttamaan rauhaa.
Ecomogin tärkeimmät osanottajat Nigeria ja Ghana ilmoittivat jo 1994, että ne olivat valmiita luopumaan kalliista ja toivottomasta rauhanturvaoperaatiosta.
Nigerian pääkaupungissa Abujassa pitkien neuvottelujen jälkeen aikaansaatu rauhansopimus on vihdoin tuonut hauraan rauhan Liberiaan. Sen myötä Taylorkin pääsi vihdoin päämääräänsä Monroviaan, jossa hänet nimitettiin maata johtavan neuvoston varapuheenjohtajaksi. (Inter Press Service)
