Jhapa, Nepal,, 27.02.95 (IPS) – Puiden siluetit erottuvat selvästi paksusta usvasta, kun aamuaurinko kohoaa viidakon yläpuolelle. Äkkiä näkökenttään ilmestyy väriläiskä: joukko naisia vaeltaa peräkanaa puron poikki. He ovat nostaneet sarinsa helmat polviin. Pään päällä kuljetettavista nyyteistä erottuu kirveitä ja sirppejä.
Aurinko polttaa sumun pois. Pian metsästä kantautuu puita hakkaavien kirveiden kalke, jota tahdittaa putoavien oksien ryminä.
Täällä itäisen Nepalin Ramdhunin viidakon reunoilla sijaitsee yksi ihmisen ja luonnon välisen maailmanlaajuisen taistelun monista rintamalinjoista.
Tiikkiä ja muita kovia puulajeja kasvavat metsät peittivät aikoinaan kaikki Himalajan vuoriston juurella sijaitsevat kukkulat Nepalissa. Metsät olivat läpitunkemattoman tiheitä ja neitseellisiä.
Noin 40 prosenttia Nepalista on yhä luonnonmetsien peitossa. Näkyy myös merkkejä siitä, että kukkulat saadaan metsittymään uudelleen vuosisatoja jatkuneen päinvastaisen kehityksen jälkeen. Nyt uhattuina ovat sen sijaan Intian rajalla Nepalin eteläisillä tasangoilla sijaitsevat trooppiset metsät. Niitä on jäljellä noin miljoona hehtaaria.
Väestönkasvu ja ihmisten muutto kukkuloilta tasangoille aiheuttavat sen, että noin 85 000 hehtaaria arvokasta metsää hakataan nurin vuosittain. Metsien häviäminen Etelä-Nepalin tasangoilla kuuluu Aasian kiivastahtisimpiin.
"Kun polttopuun löytäminen käy vaikeammaksi, naiset ja lapset joutuvat kulkemaan entistä pitempiä matkoja. Samalla heille jää yhä vähemmän aikaa käytettäväksi tuottavaan maanviljelyyn", sanoo metsänistutuksen asiantuntija Raj S. Gujral YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestöstä FAO:sta.
Etelä-Nepalin metsien tulevaisuudesta kiistelee nyt metsänhoidon kaksi koulukuntaa, kaupallinen ja perinteinen.
Yhtäällä ovat koti- ja ulkomaiset metsäalan yritykset, joita tukevat kansainväliset kehityspankit ja kehitysavun antajat. Niiden mielestä tiikkimetsät voisivat oikealla hoidolla pelastaa Nepalin talouden ja tuottaa liki miljardi markkaa vientituloja vuodessa.
Toisen leirin muodostavat ympäristönsuojelijat ja perinteisen metsänhoidon kannattajat. He muistuttavat, että suurin osa nepalilaisista on pienviljelijöitä, joiden toimeentulolle metsät ovat välttämättömiä. Metsät on jätettävä vastakin kyläläisten omaan hoitoon, he vaativat.
Suomen ulkoministeriön kehitysapuosasto Finnida on valmis allekirjoittamaan kaupallista metsänhoitoa koskevan sopimuksen Nepalin hallituksen kanssa. Hankkeen toteuttaisi suomalainen Enso nepalilaisena kumppaninaan Padashree-yhtiö.
Finnida teettämän tutkimuksen mukaan hoidon puute on syynä siihen, että Nepalin valtion metsiä on hyödynnetty liian vähän ja ne ovat päässeet huonoon kuntoon. Tilalle tarjotaan valikoivia hakkuita ja tieteellistä metsänhoitoa, mikä on suomalaisten mukaan pitkällä tähtäimellä paras tapa säilyttää luonnonmetsät.
Nepal oli juuri hyväksymäisillään suomalaisten ehdotuksen, kun maa ajautui hallituskriisiin ja yllätysvaaleihin viime vuonna. Vaalit voitti Nepalin kommunistipuolue, jonka muodostama hallitus sanoo harkitsevansa yhä Finnidan tarjousta.
Nepalin pääkaupungissa Katmandussa toimii vuoristoalueiden kehittämiseen erikoistunut kansainvälinen keskus (Icimod), jota johtaa hollantilainen Egbert Pelinck. Hänen mielestään kaikki askelet Nepalin nykyisen metsänhoitotekniikan muuttamiseksi pitää ottaa varovasti.
"Erityisen tarkkaa huomiota tulisi kiinnittää tasapuolisuuteen. Valtion ja yksityisen sektorin pitäisi jakaa saadut hyödyt paikallisten yhteisöjen kanssa", tähdentää Pelinck, joka on toiminut metsänhoitajana Nepalissa vuodesta 1971.
Nepalilaiset metsänhoitajat eivät esitä ajatuksiaan yhtä diplomaattisesti kuin Pelinck. He epäilevät, että suomalainen projekti hyödyttää vain yksityisiä metsäyrityksiä ja jättää alueella asuvat 85 000 kyläläistä nuolemaan näppejään.
Monien mielestä Nepalin pitäisi edelleen rakentaa metsäpolitiikkansa kylien harjoittaman yhteishoidon periaatteelle. Juuri tämä järjestelmä on tuonut puut takaisin Himalajan juuren kukkuloille.
Nepal sääti FAO:n avustuksella 1978 lain, joka palautti perinteiset yhteismetsät kyläneuvostojen omistukseen ja hoitoon. Hankkeen toteutuksen rahoitti Maailmanpankki.
Yhteismetsät ovat edelleen suurin osa-alue Nepalin metsätalouden kokonaissuunnitelmassa, jonka odotetaan siirtävän kaikki käytettävissä olevat kukkuloiden metsät kyläläisille.
"Ei ole mitään syytä, miksi kukkuloilla onnistunutta yhteismetsähanketta ei voitaisi toistaa tasangoilla", arvioi eräs FAO:n kenttätyöntekijä.
Yksi Nepalin yhteismetsäsuunnitelman arkkitehdeista oli edesmennyt Y.S.Rao, joka toimi FAO:n alueellisena metsäasiantuntijana Bangkokissa.
Raolla oli tapana sanoa: "Jokaiseen metsäprojektiin liittyen on syytä esittää kolme kysymystä: Kuka päättää? Kuka osallistuu? Kuka hyötyy?"
"Jos vastaus kaikkiin kolmeen kysymykseen on 'ihmiset', silloin hanke onnistuu", Rao jatkoi.
Nepalin metsillä ei ole paljon aikaa jäljellä. Jos metsien häviäminen jatkuu nykyistä tahtia, suurin osa tasankojen puista on mennyttä vuonna 2000 – ja niiden mukana ainutlaatuinen ekosysteemi sekä miljoonien pientalonpoikien elanto.
Kaupallisen metsänhoidon kannattajat sanovat, etteivät he vastusta yhteismetsätaloutta. Heidän mielestään molemmat järjestelyt voidaan toteuttaa rinta rinnan paikallisiin olosuhtesiin sovitettuina.
Kaupallisen metsänhoidon epäilijät puolestaan korostavat, että Nepalilla ei ole varaa virhearviointiin tässä elintärkeässä asiassa. (Inter Press Service)
