Meksiko,, 20.02.95 (IPS) – Etelä- Meksikon Chiapasin osavaltion sissi – zapatisti – on uudentyyppinen ilmiö maanosan kapinajoukkojen värikkäässä historiassa.
Zapatistit eivät ole julistautuneet etujoukoksi, heillä ei ole puoluetta, he eivät ole marxilaisia, eivätkä he edes keskity vallan valtaamiseen. Heiltä puuttuu Latinalaisen Amerikan sissiarmeijoille tyypillinen vastustajaa mitätöivä voitonuho.
Keitä he sitten ovat ja miksi he ovat kamppailleet asein viime vuoden alusta lähtien?
Zapatistien kansallinen vapautusarmeija (EZNL) on leimallisesti intiaanien liike. Sen kielessä ja kulttuurissa on vahvasti uskonnollinen sävy. Monelle yllätyksenä kapinapäälliköt ovat osoittautuneet myös huumorintajuisiksi ihmisiksi.
Meksikon presidentti Ernesto Zedillo on kutsunut zapatisteja 60-luvun lopun erään vähäpätöisen "etujoukon" perillisiksi, mutta väitettä on vaikeata perustella. Näin sanoo Chiapasin poliittisia ja sosiaalisia liikkeitä 20 vuotta tutkinut antropologi Rene Aubry.
Hän sijoittaa liikkeen alun 70-luvulle, jolloin alueen eri intiaaniheimojen itsetietoisuus alkoi nousta. 1974 Chiapasissa pidettiin Meksikon intiaanien ensimmäinen kongressi.
Lacandonan viidakosta, joka on zapatistisissien keskeinen tukialue, osoitettiin intiaaneille 70-luvulla maata.
"Itsepuolustusryhmiä he alkoivat muodostaa torjuakseen suurtilallisten väkivaltaiset yritykset häätää heidät uusilta mailtaan", Aubry selittää.
Maakysymys muuttui entistä kärkevämmäksi 1992, jolloin velkaantuneet pientalonpojat saivat oikeuden myydä palstojaan ja velkojien valtuuksia laajennettiin.
"Intiaanitalonpojille maa ei ole vain omaisuutta ja toimeentulon lähde. Se merkitsee hänelle elinympäristöä – koko maailmaa!", tulkitsee antropologi Eva Grosser Lerner.
"Ihmiset reagoivat väkevästi uhkaan joutua syrjäytetyksi omilta mailtaan", hän toteaa. (Inter Press Service)
