Islamabad, Pakistan,, 10.02.95 (IPS) – Päätellen siitä, minkä verran huomiota länsimaiset tiedotusvälineet ovat viime aikoina kiinnittäneet Afganistaniin, voisi luulla, että sota siellä päättyi 1989.
Todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Vaikka Afganistan on ollut poissa maailman silmistä ja mielestä, siellä on tapettu tuhansittain ihmisiä. Pääkaupunki Kabul, joka selvisi melko ehjänä sodasta Neuvostoliittoa vastaan, on pommitettu rauniokasaksi, ja lähes puolet Afganistanin asukkaista on yhä pakolaisina.
Neuvostojoukot miehittivät Afganistanin joulukuussa 1979. Yhdysvallat puolestaan tuki kylmän sodan hengen mukaisesti puna-armeijaa vastaan taistelevia paimentolaisheimoja. Supervallat pumppasivat kymmenen vuoden aikana Afganistaniin niin paljon aseita, että sisällissodaksi muuttunut tuhoisa konflikti voi jatkua vaikka vuosikymmeniä.
Länsimaiset diplomaatit ja tutkijat panevat yhä kaiken perimän tiliin: "veljesmurhat kuuluvat afgaanien perinteeseen" ja "afgaanit ovat sotaisia luonnostaan", he väittävät.
Totuus on kuitenkin se, että aina siitä lähtien kun keisarillinen Venäjä ja Intiaa hallinnut Britannia pelasivat suurta keskinäistä valtapeliään, Afganistan on joutunut toimimaan puskurina naapureidensa välissä. Tätä onnetonta strategiselta sijainniltaan tärkeää maata on käytetty jatkuvasti sakkilautana ja sen asukkaita pelinappuloina.
Pyrkiessään laajentamaan vaikutusvaltaansa alueella Venäjä ja Britannia – myöhemmin Yhdysvallat ja Neuvostoliitto – ruokkivat Afganistanin etnisiä ja uskonnollisia kiistoja.
Kun selkäänsä saaneet venäläiset vetäytyivät Afganistanista 1989, muut alueelliset vallat tulivat kärkkäästi tilalle tukemaan Afganistanin sisällissodan eri osapuolia ja pönkittämään samalla omaa vaiktusvaltaansa maassa.
Tavalliset afganistanilaiset ovat yhtä väsyneitä väkivaltaan kuin ihmiset normaalisti missä tahansa sodan repimässä maassa. Afganistanilaiset eivät ole mitään synnynäisiä sotakiihkoilijoita, jotka nauttivat toistensa teurastamisesta.
Vuosisadan verran jatkuneet taistelut ovat kuitenkin aiheuttaneet niin paljon pahaa verta, että rauhan rakentaminen Afganistaniin tuntuu lähes mahdottomalta. Sitä yrittää kuitenkin YK:n pääsihteerin erikoisedustaja Mahmood Mestiri.
Hän tapasi helmikuun alussa Afganistanin konfliktin osapuolia ja yllätti sen jälkeen kaikki toiveikkailla lausunnoillaan. Afganistanin naapurimaissa Mestirin optimismiin suhtauduttiin kuitenkin suurin varauksin.
Näyttääkin siltä, että Afganistanin avainpelurit, presidentti Burhanuddin Rabbani ja pääministeri Gulbuddin Hekmatyar, ovat tehneet Mestirille vain taktisia myönnytyksiä.
Kummankaan todelliset aikomukset eivät ole muuttuneet: Rabbani haluaa pysyä vallassa tapahtui mitä tahansa, ja Hekmatyar pyrkii sysäämään hänet syrjään. Hekmatyar saa tukea uzbekkivähemmistöä edustavan sotapäällikön Rashid Dostumin joukoilta.
Mestir puuhaa Afganistaniin kaikkien osapuolten yhteistä neuvostoa, joka johtaisi maata, kunnes rauha on palautettu. Neuvoston kokoamisessa on edistytty jonkin verran, sillä kaikki osapuolet ovat hyväksyneet 12 nimeä tarvittavista 40:stä.
Rabbani ei kuitenkaan aio luopua vallasta. Hänellä on tukenaan armeija ja puolustusministeri Ahmed Shah Massoud, jotka haluavat, että Rabbani hallitsee vastakin Kabulin jäännöksiä. Massoud kuuluu Rabbanin tavoin tadzhikkeihin, joita on reilu neljäsosa Afganistanin väestöstä. Maan valtaväestönä ovat pataanit eli afgaanit.
Rabbani saa tukea sekä Moskovasta että Iranin pääkaupungista Teheranista, joskin eri syistä. Venäjä tarvitsee Afganistania rinnalleen pitämään kurissa Tadzhikistanin nykyjohtoa vastustavia entisiä kommunisteja ja radikaaleja muslimeja. Iran taas tukee Rabbania, koska se ei luota Hekmatyariin, joka on ollut hyvissä väleissä Saudi- Arabian kanssa.
Pakistanin puolella Islamabadissa toimivat tarkkailijat epäilevät, että YK:n yritys sovitella Afganistanin kiistoja on liian heiveröinen verrattuna moniin alueella risteäviin strategisiin intresseihin.
Mestirin suunnitelmiin liittyy muutakin epävarmuutta. Ei ole lainkaan varmaa, sitoutuuko YK:n turvallisuusneuvosto hänen toiveeseensa pitää 20 000 rauhanturvaajaa Afganistanissa siihen asti, kun maahan saadaan aiottu väliaikainen hallinto. Rauhanturvaaminen nielee runsaasti rahaa, ja joukoille on yhä enemmän kysyntää ympäri maailmaa.
Pakistan on ärtynyt siitä, että Rabbani ei suostu luopumaan vallasta. Hänen asenteensa katsotaan tekevän pilkkaa Islamabadin sopimuksesta, jolla Afganistanin kiistaa koetettiin ratkaista 1992.
Pakistan välitti sodan aikana miljardien edestä länsimaisia aseita Afganistanin muslimisisseille, ja se haluaisi säilyttää vaikutusvaltansa maan asioissa. Pakistanin ulkoministeriö tosin kiistää kaikki salaiset pyrkimykset ja vakuuttaa tukeaan YK:n rauhanhankkeelle.
Taistelut ovat viime aikoina kiihtyneet Afganistanin pohjoisosissa. Hekmatyarin ja Dostumin joukot onnistuivat helmikuun alussa valloittamaan strategisen Kunduzin kaupungin. Rabbanin joukot valmistelivat kuitenkin vastahyökkäystä.
Samaan aikaan kun Hekmatyar ja Rabbani jatkavat tappavaa taisteluaan, maan eteläosista on noussut uusi nuorten aseistettujen muslimitaistelijoiden joukko. Se käyttää nimeä taleban ja pitää määränpäänään Kabulia.
Talebanissa on nyt noin 25 000 miestä, ja se valvoo jo eteläisiä maakuntia lähestyen uhkaavasti pääkaupunkia. Järjestön pitkän tähtäimen tavoitteena on islamilainen vallankumous. Se kieltäisi huumekaupan ja säätäisi voimaan islamin lait.
Kaikkien mielessä pyörii kysymys siitä, kuka talebania tukee. Onko se Iran vai Pakistan? Ja jos se on Pakistan, niin onko asialla armeija vai salainen palvelu?
Kaiken sekaannuksen ja verenvuodatuksen huomioon ottaen on ihme, että Mestiri jaksaa olla toiveikas. Hän on antanut itselleen vielä helmikuun aikaa saada Afganistan irti suosta.
Onnistuminen riippuu siitä, kuinka paljon tukea Mestiri saa Afganistanin vaikutusvaltaisilta naapureilta, ja ovatko ne valmiita hautamaan omat kaunansa.
Vaikka rauha ei tulisikaan välittömästi, humanitaarista apua kaivataan kipeästi sekä Kabulissa että pakolaisleireissä. Monet ulkomaat uhrasivat miljoonia saadakseen afganistanilaiset tappamaan toisiaan. Paljon vähempi raha riittäisi nyt afganistanilaisten pitämiseen hengissä. (Inter Press Service)
