Issyk, Kazakstan,, 06.02.95 (IPS) – Ensisilmäyksellä Koktuben maatila kaakkoisessa Kazakstanissa näyttää kuvankauniilta. Maisema säteilee maalaiselämän yksinkertaista viehätysvoimaa: hedelmä- ja viinitarhat ulottuvat etäisille kukkulanrinteille, joilla karja laiduntaa tyytyväisenä.
Tosiasiassa pari vuotta sitten yksityistetty Koktuben kolhoosi on niin rahaton, että se joutuu maksamaan sähkönsä ja polttoaineensa omenoilla. Rahaa ei tule mistään, sillä tilalle ei ole maksettu kuukausiin sen tuottamasta maidosta.
Viime vuonna Koktube kävi 90 prosenttia kaupastaan vaihtokauppana, jonka osuus liikevaihdosta kominkertaistui edellisvuodesta. Jopa tilan työntekijät saivat kolmasosan palkastaan luonnossa.
Koktubessa uskotaan kuitenkin, että tulevaisuus näyttää nykyisyyttä valoisammalta, kiitos ulkomaisten tukilainojen. Tilalle asennetaan parhaillaan nykyaikaisia meijerilaitteita tuotteiden laadun kohentamiseksi. Suunnitelmissa on myös välineiden hankinta viinin pullotusta varten.
Koktube on 6 880 hehtaarin tila, joka sijaitsee Issykin lähellä 60 kilometriä itään Kazakstanin pääkaupungista Alma Atasta. Se on hyvä esimerkki tasavallan maatalouden syvenevästä kriisistä – mutta ehkä myös tiestä ulos siitä.
Keski-Aasiassa sijaitseva Kazakstan oli aikoinaan Neuvostoliiton vilja-aitta. Vuonna 1991 tapahtuneen itsenäistymisen jälkeen Kazakstanin maataloustuotanto on supistunut yli 30 prosenttia.
Maataloustuotannon väheneminen yhdessä yli tuhannen prosentin vuosivauhtia laukkaavan inflaation kanssa on romahduttanut kasakkien elintason. Erityisen karvaasti sen on kokenut maataloudesta leipänsä hankkiva puolikas maan 17- miljoonaisesta väestöstä.
Vielä neljä vuotta sitten elämä oli paljon nykyistä helpompaa Kazakstanin 2 500 valtion- ja kollektiivitilalla. Moskova määräsi kaiken eikä tilojen tarvinnut muuta kuin tuottaa. Systeemin tehottomuudet – raskaat tukiaiset, salassa pidetyt kuljetuskustannukset ja markkinahintojen täydellinen puuttuminen – jätettiin vähälle huomiolle.
Neuvostoliitto hajosi 1991 ja äkkiä Kazakstaninkin maatilat saivat tulla toimeen omillaan. Nyt ne ovat jonkinlaisessa välitilassa: yhtäällä vanha komentotalous, jonka rakenteet ovat lakanneet toimimasta, ja toisaalla markkinatalous, jonka ote on vielä heiveröinen.
Aasian kehityspankin (AsDB) taloustieteilijä David Edwards selittää Kazakstanin maatalouden perusongelmaa: "He vapauttivat tuotantopanosten hinnat lopettamalla tukiaiset, mutta maataloustuotteiden hinnat ovat yhä valtion sääntelyssä." Niinpä useimmat tilat ovat korviaan myöten veloissa ja konkurssin partaalla.
Kazakstan liittyi Aasian kehityspankkiin huhtikuussa 1994. Edwards on ollut maassa siitä asti. Hänen reseptinsä ongelmiin on valtion hankinta- ja hinnoittelujärjestelmän korvaaminen vapaalla hintakilpailulla.
Edwards myöntää, että se nostaisi ruuan hintaa joksikin aikaa. Toisaalta tilojen elinkelpoisuus paranisi, mikä rohkaisisi lisäämään tuotantoa ja vakaannuttaisi hinnat.
Kazakstanin kaakkoisosien tilat ovat selvinneet kriisistä paljon paremmin kuin suuremmat farmit pohjoisessa. Niillä on yhä vaikeuksia löytää uusia asiakkaita korvaamaan Neuvostoliittoa, joka osti jopa kolmanneksen alueen vehnästä.
Helppoa ei ole ollut Koktubellakaan, josta tuli syksyllä 1992 yksityinen osakeyhtiö. Seuraavana vuonna tilan 400 lypsylehmää tuotti 1 300 tonnia maitoa. Kustannusten nousu ja huonot tuottajahinnat aiheuttivat sen, että voitosta ei ollut tietoakaan.
Pankkijärjestelmän heikkous ja kiivas inflaatio viivästyttivät maksuja, mikä pahensi käteispulaa. Toistuvat sähkökatkokset kärjistivät ongelmia ja kaiken kukkuraksi myöhäinen halla tuhosi tilan hedelmäsadon viime toukokuussa.
"Ennen meillä oli kaikkea", huokaa Koktuben meijerin johtaja Abdibek Sadykov. "Nyt meillä ei ole mitään. Meillä ei ole enää siteitä Venäjään. Laitteita on vaikea hankkia eikä varaosia saa mistään. Valuuttamme ei ole vahva. Palkat ovat alhaiset ja työntekijät lähtevät tilalta ryhtyäkseen pienyrittäjiksi", hän valittaa.
Väestön tyytymättömyys on suuri huolenaihe. "Edessä on vakavia ongelmia, jos ihmiset eivät ota uutta järjestelmää omakseen. He haikailevat vanhoja hyviä aikoja muistellen, kuinka heillä oli ilmainen asunto ja vakaat tulot. He eivät ymmärrä, että se ei voinut jatkua", selvittää eräs kehitysasiantuntija.
AsDB:n ohella Maailmanpankki ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki ovat myöntäneet lainoja auttaakseen Kazakstania pitämään olot vakaina.
Asiantuntijoiden mukaan Kazakstanin on luotava maaseudun lainoitusjärjestelmä, jotta tilat voivat ostaa välttämättömiä tarvikkeita kuten lannoitteita, rehua, eläinten lääkkeitä, polttoainetta traktoreihin ja varaosia.
Myös maareformia pidetään tarpeellisena. Maan omistaminen on vieras asia varhemmin paimentolaisina eläneille kasakeille, mutta asiantuntijat ehdottavat pitkäaikaisia maanvuokrasopimuksia, jotta tuotanto kasvaisi.
Koktuben tilan johtaja Saken Alimjanov lähtee siitä, että maitoa ja viiniä on myytävä enemmän yksityisille kuluttajille ja vähemmän valtion yrityksille, jotka maksavat huonosti, jos lainkaan.
"Ensin tarvitsemme laitteet, joiden avulla maito voidaan pastöroida ja valmistaa voiksi, juustoksi ja kermaksi. Tekniikkaa tarvitaan myös viinin pullotusta ja pakkaamista varten", Alimjanov selittää.
Monet pitävät Alimjanovia oikeana miehenä luotsaamaan Koktuben tilan markkinatalouteen. Hän näytti äskettäin kykynsä ostamalla kymmenen traktoria ja myymällä niistä kolme eteenpäin hinnalla, joka oli viisinkertainen verrattuna koko erän ostohintaan.
Ulkomaiset asiantuntijat uskovat, että kasakit selvittävät runsailla luonnonvaroilla siunatun maansa kuiville. Muutamina lähivuosina he joutuvat kuitenkin maksamaan muutoksesta kalliin hinnan. (Inter Press Service)
