Carlsbad, Kalifornia, 07.04.03 (IPS) – Onko tyhmää puhua rauhasta, vaikka sivilisaatiomme kehdon, Irakin, tuhoutuminen vyöryy herkeämättömänä uutisvirtana koteihimme? Onko lapsellista toivoa rauhaa, kun kaikki tarjolla oleva historiallinen todistusaineisto kertoo ihmisen väkivaltaisesta ja häijystä perusluonteesta?
Näytelmäkirjailija Arthur Millerin mukaan ihmisessä asuu syvällinen merkityksen ja tarkoituksen kaipuu. Se tekee likimain sietämättömäksi ajatuksen, että yhteiskunta, sen johtajat ja maailman hallitukset ovat menneet järjiltään. Siksi kiellämme järjettömyyden todisteet.
Ihmisen historia on kuitenkin pullollaan väkivaltaa. Esimerkiksi antiikin Kreikkaa ihannoidaan sen kehittyneen sivilisaation ja suurten ajattelijoiden vuoksi. Valtaosa kreikkalaisista oli kuitenkin barbaareja ja seksistejä. He uskoivat orjuuteen ja heittivät raajarikkoisia lapsia leijonille.
Kautta historian ihmiset ovat olleet rasisteja, kiihkoilijoita ja muukalaisvihaajia. Olemme ainoa laji, joka on järkyttänyt planeettamme ekologista tasapainoa. Me olemme tehneet murhia Jumalan nimissä. Me olemme luoneet joukkotuhoaseita. Miten kaiken tämän keskellä voi sanoa: "Me aiomme luoda rauhantietoisuuden."
CNN ja muut televisiokanavat kilpailevat katsojaluvuista syöttämällä meille tositv:tä. Ellei sota vaikeuttaisi satojen tuhansien ihmisten elämää ja surmaisi joukoittain myös lapsia, voisimme yhtä hyvin valmistaa popcornia ja nauttia esityksestä. Tällainen meidän kulttuuristamme on tullut.
Niin kauan kuin hallitukset ympäri maailmaa perustavat politiikkansa oman edun tavoitteluun ja ahneuteen, toivoa ei ole. Sotaa käyvät valtiot ja niiden johtajat voivat näyttää toistensa vihollisilta, mutta oikeasti ne ovat liittolaisia, liittolaisia ihmisyyden tuhoamisessa ja kurjuuden ja kärsimyksen levittämisessä.
Tässä tilanteessa mikään määrä vihaista sodanvastaista aktivismia ei auta, sillä vihainen aktivismi on myös vihaa, joka vain lisää maailman rauhattomuutta.
Jos tunnustamme, että tietoisuus on ala, jota nykyaikainen tiede on vasta alkamassa ymmärtää, toivoon voi olla aihetta. Buddha sanoi jo yli 2000 vuotta sitten, että maailmassa kaikki on keskinäisessä vuorovaikutuksessa, ja kaikki asiat ja ihmiset ovat riippuvaisia toisistaan.
Jos emme kykene näkemään vuorovaikutteisuuttamme, vaan keskitymme ajattelemaan käsitteillä "minä" ja "minun" – minun taloudelliset etuni, minun turvallisuuteni – silloin mikään sotilaallinen voima ei takaa meidän turvallisuuttamme.
Ajatus sotilaallisen voiman tuomasta turvallisuudesta on yksinkertaisesti väärä. Asia on päinvastoin: mitä enemmän sotilaallista voimaa, sitä suurempaa on pelon aiheuttama turvattomuus. Todellinen turvallisuus kumpuaa laajennetusta minäkäsityksestä, jossa ahneuden korvaa jakaminen, ylpeyden nöyryys, aggression hoivaaminen ja vaatimukset sovittelu.
Siihen päästään vain, jos johtajamme nostavat palvelemisen voiton tuottamisen edelle, yhteistyön kilpailun sijalle ja avoimen mielen avointen markkinoiden tilalle. Silloin väkivalta ja pelko korvataan myötätunnolla, nöyryydellä, rauhalla ja yhteiskunnallisella oikeudenmukaisuudella. Me samastumme ihmiskunnan perheeseen kansakunnan tai heimon sijasta.
Jos yhdistämme voimamme, ei kenties olekaan niin lapsellista toivoa, että voimme muuttaa asioita.
Jos tiedotusvälineet, viihdeteollisuus ja koululaitos keskittyvät rauhantietoisuuden rakentamiseen, sotilaallinen mahti käy tarpeettomaksi. Silloin kuolemankauppiaista tulee yhteiskunnan hylkiöitä, ja muutos on käsillä.
Ehkä voimme luoda ympäristön, jossa kansallismielisyydestä tulee vanhanaikaista. Filosofi Krishnamurti luonnehti 50 vuotta sitten nationalismia "heimoajatteluksi". Albert Einstein puolestaan sanoi: "Nationalismi on lastentauti, se on ihmiskunnan tuhkarokko."
Ehkä voimme luoda tietoisuuden, jossa miellämme itsemme ennen kaikkea ihmiskunnan jäseniksi ja tämän planeetan lapsiksi. Silloin ehkä ymmärrämme senkin, että muille suomamme kohtelu kohdistuu myös meihin itseemme.
Antropologi-ystäväni huomautti hiljan, että jos hyönteiset katoaisivat maapallolta, elämä täällä päättyisi viidessä vuodessa. Jos sen sijaan ihmiset katoaisivat, elämä alkaisi kukoistaa viidessä vuodessa.
Ehkä Äiti Maa sanoo: "Ihminen oli mielenkiintoinen kokeilu, mutta se ei toiminut. Mennäänpä eteenpäin."
Ehkä se on meidän kohtalomme. Tai ehkä ei. Maailma odottaa henkeään pidättäen pelastajaa, joka johdattaisi meidät pois tästä painajaisesta.
(Inter Press Service)
* Deepak Chopra on lääketieteen tohtori ja maailmankuulu henkisen kasvun opettaja. Hänen tuotannostaan on suomennettu useita elämänohjekirjoja.
(c) Copyright IPS. Kaikki oikeudet pidätetään.
