Keski-Amerikassa maanpako ei ole vain poliittisten kriisien seuraus vaan usein myös vallankäytön väline, sanovat asiantuntijat ja maanpakoon ajetut. Erityisesti se osuu naisiin.
San José, Costa Rica 28.4.2026 (IPS) Nicaragualainen sosiologi ja Keski-Amerikan poikkitieteellisen tutkimuksen keskuksen johtaja Elvira Cuadra karkotettiin Nicaraguasta vuonna 2023.
”En ole siirtolainen vaan maanpaossa. Olen nicaragualainen, joka on pakotettu pois kotoaan ja maastaan. Maanpako ei ole vain oikeudellinen tai humanitaarinen käsite, vaan ennen kaikkea poliittinen”, Cuadra sanoo.
Järjestöjen ja asiantuntijoiden mukaan tuhansien keskiamerikkalaisten maanpakoa ei voida enää pitää pelkkänä alueen poliittisten kriisien sivuvaikutuksena, vaan kyse on myös tietoisesta valtiollisesta politiikasta, jonka tavoitteena on murtaa ihmisten elämä, vaientaa heidät ja sysätä heidät yhteiskunnan ulkopuolelle. Erityisen raskaasti se osuu naisiin, jotka joutuvat rakentamaan elämänsä uudelleen köyhyyden, epävarmojen lupa-asioiden, syrjinnän, traumojen ja hoivavastuun keskellä.
Nicaraguassa, El Salvadorissa ja Guatemalassa pakotetussa karkottamisessa kietoutuvat yhteen politiikka, sukupuoli ja yhteiskuntaluokka. Maanpakoon joutuvat toimittajat, ihmisoikeuksien puolustajat, tutkijat, oikeuslaitoksen työntekijät ja yhteisöjen johtajat.
Nicaragualaiset muodostavat yhden viime vuosien näkyvimmistä maanpaossa elävistä ryhmistä Keski-Amerikassa. YK:n pakolaisjärjestön Acnurin mukaan Costa Ricassa oli vuoden 2024 lopussa yli 240 000 pakolaista ja turvapaikanhakijaa. Heistä noin 83 prosenttia oli nicaragualaisia.
Costa Rica on tärkein vastaanottajamaa nicaragualaisille, jotka pakenevat presidenttipari Daniel Ortegan ja Rosario Murillon hallinnon vainoa. Hallinto on ollut vallassa vuodesta 2007, ja sen autoritaarinen luonne kärjistyi vuoden 2018 yhteiskunnallisten protestien jälkeen.
Maanpakoon Nicaraguasta on viime vuosina liittynyt myös kansalaisuuden riistäminen ja kansalaisuudettomuus, jota on määrätty opposition edustajille, toimittajille ja ihmisoikeusaktivisteille.
Näin kävi myös Elvira Cuadralle. Diktatuuri tuomitsi hänet salaisessa oikeudenkäynnissä, riisti hänen kansalaisuutensa ja takavarikoi hänen omaisuutensa. Cuadralle tämä osoittaa, ettei vainon tarkoituksena ole ainoastaan ajaa toisinajattelijoita pois maasta vaan myös mitätöidä heidän kansalaisuutensa ja mahdollisuutensa rakentaa elämäänsä uudelleen.
Naiset etulinjassa
Costa Rican turvapaikanhakijoista 52 prosenttia on naisia. Heistä 38 prosentilla on huollettavanaan vähintään yksi alaikäinen lapsi. Kolme neljästä naisesta on perheensä pääasiallisia elättäjiä. 60 prosenttia kertoo, ettei saa apua lasten tai muiden huollettavien hoitoon.
Luvut kertovat taakasta, jota maanpaossa elävät naiset kantavat. He vastaavat perheen toimeentulosta, huolehtivat lapsista ja muista läheisistään ja yrittävät samalla selviytyä hitaasti etenevässä maahanmuuttobyrokratiassa. Vaikka Costa Rica on lyhentänyt käsittelyaikoja ja laajentanut työnteko-oikeuksia, hakemuksen rekisteröinnin ja ensimmäisen päätöksen välinen keskimääräinen aika on yhä yli tuhat päivää.
Katherine (nimi muutettu) on nicaragualainen maanpaossa elävä entinen oikeustieteen opiskelija ja seksuaalivähemmistöön kuuluva nainen. Hän odotti San Joséssa yli kolme vuotta päästäkseen turvapaikkakelpoisuuden arviointiin.
Pitkä odotus merkitsi hänelle epävarmaa välitilaa. Ilman pysyviä asiakirjoja hänen oli vaikea vuokrata asuntoa, saada virallista työtä, avata pankkitiliä tai päästä palveluihin.
”Ihmisoikeusaktivistit ja costaricalainen feministinen ryhmä pelastivat minut. Muuten en tiedä, mitä olisin tehnyt”, hän sanoo.
Syrjintä kasautuu naisille, alkuperäiskansoille ja seksuaalivähemmistöille
Järjestöjen mukaan alkuperäiskansojen naiset kuuluvat Keski-Amerikan pakotetun maanpaon haavoittuvimpiin ryhmiin. Keski-Amerikan poikkitieteellisen tutkimuskeskuksen (Cetcam) mukaan yhteisöjen johtajat ja maa-alueitaan puolustavat naiset joutuvat autoritaarisissa järjestelmissä erityisen vainon kohteiksi.
He eivät menetä ainoastaan turvallisuuden tunnettaan ja vakaata elämää, vaan myös kulttuurisen, kielellisen ja hengellisen yhteyden omaan alueeseensa. Kun heidät ajetaan pois, side yhteisöihin, omiin tapoihin ja perinteisiin katkeaa. Siksi maanpaon vaikutukset ulottuvat paljon aineellista menetystä syvemmälle.
Afrikkalaistaustaisten naisten kohdalla Cetcam tunnistaa rasistisia piirteitä sisältävän syrjinnän, joka voimistuu vastaanottajamaissa. Maahanmuuton epävarmuuden lisäksi he kohtaavat syrjintää alkuperän, puhetavan ja tapojen vuoksi, mikä vaikeuttaa heidän asemaansa yhteiskunnassa ja työelämässä.
Myös transnaiset sekä muut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset kohtaavat moninaista väkivaltaa, jossa yhdistyvät poliittinen vaino ja sukupuolinormien rikkomisesta seuraava leimaaminen.
Viha ulottuu silti kaikkiin naisiin. Keski-Amerikan Journalistiverkoston johtaja Angélica Cárcamon mukaan naistoimittajiin, ihmisoikeuksien puolustajiin ja aktivisteihin kohdistuu seksuaalissävytteistä vihapuhetta ja naisvihamielisiä kampanjoita.
”Kyse ei ole vain heidän työnsä mustamaalaamisesta, vaan heidän kehoonsa ja julkiseen uskottavuuteensa kohdistuvista loukkauksista, uhkauksista ja digitaalisista kampanjoista, joiden tarkoituksena on ajaa heidät ulos julkisesta tilasta”, hän sanoo.
Naiset verkostoituvat
San Joséssa toimivan Ilmaisunvapauden instituutin (Iplex) raportti kuvaa keskiamerikkalaisten naisten kokemuksia Costa Ricassa, Guatemalassa ja Meksikossa – kolmessa tärkeimmässä vastaanottajamaassa.
Raportin mukaan 75 prosenttia haastatelluista kertoo ostovoimansa heikentyneen merkittävästi. Peräti 87 prosenttia sanoo kokeneensa ahdistusta tai syvää surua kotimaasta lähdön jälkeen, ja 49 prosenttia arvioi mielenterveytensä heikentyneen pakotetun muuton seurauksena.
Tutkimus nostaa esiin myös ammatillisen identiteetin menetyksen. Monet naiset lakkaavat olemasta opettajia, toimittajia, juristeja tai yrittäjiä ja päätyvät epävarmoihin tai epävirallisiin töihin, jotka eivät vastaa heidän koulutustaan ja kokemustaan.
Iplexin tutkimuksen mukaan 82 prosenttia maanpaossa elävistä naisista ei pääse huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan tai virkistymään, ja 59 prosenttia ei käy säännöllisissä terveystarkastuksissa.
Maanpako on synnyttänyt myös uusia järjestäytymisen ja vastarinnan muotoja. Costa Ricaan, Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan asettuneet nicaragualaiset, salvadorilaiset ja guatemalalaiset maanpaossa elävät naiset ovat perustaneet Keski-Amerikan maanpaossa elävien naisten verkoston. Verkoston tarkoituksena on luoda tukea, turvallisuutta ja poliittista vaikutusvaltaa niille, jotka ovat pakotettu lähtemään kotimaastaan.
”Verkoston naisten tavoitteena on siirtyä pelkästä uhrin roolista aktiivisiksi toimijoiksi: naiset haluavat vakiinnuttaa asemansa globaaleina poliittisina vaikuttajina ja jatkaa maidensa historian kirjoittamista myös maanpaosta käsin”, guatemalalainen maanpaossa elävä sosiologi Carmen Rosa de León sanoo.
(Inter Press Service)
