Washington, 03.02.03 (IPS) – Amerikkalaiset politiikan tuntijat eivät ota kovin vakavasti ainuttakaan niistä kolmesta syystä, jotka presidentti George W. Bushin hallitus on esittänyt perusteluiksi valmistautumiselle sotaan Irakia vastaan.
Bushin syyt ovat Irakin oletettujen joukkotuhoaseiden hävittäminen, kansainvälisen terrorismin uhan heikentäminen sekä demokratian ja ihmisoikeuksien edistäminen Irakissa ja koko Lähi-idässä.
Yksikään perustelu ei vakuuta, huomauttaa Hampshire Collegen tutkija Michael Klare. Epäilemättä Irakilla on joukkotuhoaseita – joskaan ei ydinpommeja – mutta niin on monilla muillakin alueen mailla, kuten Israelilla, Pakistanilla ja Iranilla, puhumattakaan Pohjois-Koreasta, jonka aseiden tuhovoima on paljon suurempi ja kantomatka pitempi kuin irakilaisten.
Mitä kansainvälisen terrorismin tukemiseen tulee, Washington on vuosikaudet vakuuttanut, että Iran on siinä huomattavasti aktiivisempi kuin Irak. Ponnistuksistaan huolimatta Bushin hallinto ei – ainakaan ennen helmikuun 5. päivää – kyennyt esittämään vakuuttavia todisteita Irakin presidentin Saddam Husseinin yhteyksistä al-Qaidaan tai muihin terroristiryhmiin.
Yhdysvaltain salainen palvelu CIA on pitänyt hyvin epätodennäköisenä, että Saddam haluaisi käyttää joukkotuhoaseita USA:ta vastaan tai antaa niitä terroristien käsiin. Paitsi, jos hänen oma olemassaolonsa on uhattuna, kuten nyt uhkaa käydä.
Bushin puheet demokratian edistämisestä on ammuttu alas hurskasteluna. Tekopyhyyden vaikutelmaa vahvistaa se, että vuoden 2001 syyskuun 11. päivän jälkeen Yhdysvaltain hallitus on estoitta liittoutunut eräiden alueen pahimpien diktatuurien, kuten Uzbekistanin, Turkmenistanin ja Saudi-Arabian kanssa.
"Tämä on alkanut näyttää liiaksi sodalta, jolle etsitään oikeutusta", Washington Post -lehden kolumnisti E.J. Dionne kirjoitti viime elokuussa, kun kun puheet demokratian edistämisestä voimistuivat.
Jos hallituksen perustelut eivät vakuuta, mikä sitten oikeasti ajaa Yhdysvaltoja sotaan?
Kysymys jakaa asiantuntijoita, mutta useimpien mielestä taustalla piilee jokin seuraavista kolmesta tekijästä: öljy, pelottelu tai Israel.
Varsinkin vasemmalle kallistuvat ajattelijat uskovat öljyteoriaan. Brittiläinen Robert Frisk muistutti hiljan, että USA:n omat öljylähteet ovat ehtymässä ja Irakilla on maailman toiseksi suurimmat öljyvarannot. Kun vielä muistetaan Bushin, tämän isän, varapresidentti Dick Cheneyn ja monen muun johtohenkilön kytkökset öljy- ja autoteollisuuteen, teoria saa lisävahvistusta.
Klare muistuttaa, että Yhdysvallat on koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan pitänyt Persianlahden aluetta "olennaisena intressinään" juuri sen öljyvarojen vuoksi.
Teorialla on kuitenkin heikkouksia. Ei ole näyttöä siitä, että yhdysvaltalaiset öljy-yhtiöt kannattaisivat Irakin-seikkailua. Jotkut ovat päinvastoin varoittaneet, että hyökkäys voisi horjuttaa muita keskeisiä öljyntuottajia, eritoten Saudi-Arabiaa.
Jos öljy olisi hyökkäyshalun taustalla, luulisi vanhemman Bushin ja tämän öljy-yhteyksistään tunnettujen avustajien kannattavan sitä täysin rinnoin.
Isä-Bush ei kuitenkaan ole innostunut sodasta. Tämän ulkoministerinä toiminut James Baker on julkaisemassaan raportissa varoittanut erityisesti toimista, jotka osoittaisivat hyökkäyksen takana olevan "imperialistisia syitä", ja varsinkin öljyteollisuuteen viittaavia.
Jotkut ovat vielä muistuttaneet, ettei Saddam ole este Yhdysvaltain öljynsaannille. Amerikkalaisyhtiöt ovat monien muiden tavoin ostaneet koko ajan öljyä Irakista YK:n salliman öljyä ruokaa vastaan -ohjelman puitteissa.
"Jos kysymys koskee öljyä, Irak ei ole vastaus", öljyhistorioitsija Daniel Yergin kiteytti äskettäin.
Sodan syistä jäljelle jäävät pelottelu ja Israel, jotka joidenkin tarkkailijoiden mielestä liittyvät kiinteästi yhteen.
Bushin hallinnon haukkojen retoriikassa pelottelu on keskeinen tekijä. Syyskuussa julkistettu kansallinen turvallisuusstrategia myös teki selväksi, että Yhdysvallat kannattaa yksinapaista maailmaa, jossa sen sotilaallinen mahti on ylivoimainen.
Tässä katsannossa Irakin miehittäminen olisi ennen muuta näytös siitä, mitä tapahtuu "roistovaltioille", joilla on joukkotuhoaseita ja terroristiyhteyksiä – ja sen puoleen kaikille muillekin, jotka uhkaavat Yhdysvaltain ylivaltaa.
Klare tarjoaa pelotteluteoriaan öljykytkennän muistellessaan Cheneyn lausuntoa vuodelta 1990. Sen mukaan sillä, joka hallitsee Persianlahden öljyä, "on kuristusote meidän talouteemme ja useimpiin muihin maailman valtioihin myös".
Nujertamalla Irakin Yhdysvallat lähettää selvän viestin mahdollisille tuleville vihollisilleen, erityisesti Kiinalle, jonka talouden riippuvuus Persianlahden öljystä on myös kasvussa, Klare järkeilee.
Pelotteluteorian taustalla piilevän maailmanvalta-ajattelun toivat ensinnä esiin uuskonservatiiviset henkilöt, jotka ovat pitkään puolustaneet puheissaan ja kirjoituksissaan Israelin oikeistolaisen likud-puolueen linjauksia.
Noita henkilöitä on nyt tärkeillä paikoilla Bushin hallinnossa, varsinkin sen haukkojen eli varapresidentti Cheneyn, puolustusministeri Donald Rumsfeldin sekä puolustuspoliittisen neuvoston puheenjohtajan Richard Perlen esikunnissa.
Jotkut tarkkailijat väittävät, että Yhdysvaltain Irakin-politiikkaa vetävät juuri ne henkilöt, jotka likudin tavoin uskovat, että Saddamin pakkomielle hankkia joukkotuhoaseita on suurin uhka Israelin alueelliselle sotilasylivoimalle ja turvallisuudelle.
Hyökkäystä Irakiin ovat Yhdysvalloissa todellakin ajaneet voimallisimmin uuskonservatiivit, kuten apulaispuolustusministeri Paul Wolfowitz sekä Perle ja muut puolustuspoliittisen neuvoston jäsenet.
"Ilman heidän toimintaansa Yhdysvallat olisi keskittynyt Irakin pitämiseen aisoissa – kuten olemme tehneet menestyksekkäästi Persianlahden sodasta lähtien – eikä yrittäisi kaataa Saddam Husseinia", Harvardin yliopiston Kennedy School of Governmentin dekaani Stephen Walt sanoo.
Hänen mukaansa lisätodiste uuskonservatiivien vaikutusvallasta on se, että Washingtonin näkemykset Israelin ja palestiinalaisten konfliktista ovat kääntyneet odottamattoman jyrkästi likudin linjoille.
Uuskonservatiivien mielestä Israelin ja Yhdysvaltain edut ovat yhteneväiset. Kuten entinen opetusministeri William Bennett viime vuonna sanoi: "Yhdysvaltain ja Israelin kohtalo ovat yksi ja sama asia."
(Inter Press Service)
