Istanbul, 03.06.02 (IPS) – Turkki on pyrkinyt Euroopan unionin (EU) jäseneksi jo iät ja ajat. Sisäänpääsy on kuitenkin edelleen kaukainen haave, ja sen viipyessä maa saattaa saada oman ainutlaatuisen aseman Euroopan yhdentymisessä. Siitä voi tulla "pysyvä jäsenehdokas".
Turkin EU-jäsenyyden tiellä on esteitä, jotka saattavat osoittautua ylipääsemättömiksi. Päinvastaisista lausunnoista huolimatta uskonnollisilla ja kulttuurisilla tekijöillä on tärkeä rooli. Suurin kysymys on kuitenkin se, tarvitsevatko EU ja Turkki toisiaan kovinkaan kipeästi.
Turkin jäsenyys tietysti vahvistaisi EU:ta kansainvälisenä voimatekijänä, mutta maa voi myös osoittautua liian suureksi palaksi sulattaa. Turkille jäsenyys merkitsisi monien maan johtajien "mahdottoman haaveen" toteutumista, mutta tavallisille turkkilaisille se voi olla liikaa, ainakin EU:n sanelemilla ehdoilla.
Yhtenäisen julkisivun takana jopa Turkin hallitus on asiassa erimielinen. Päivänpolitiikan yläpuolella oleva presidentti koettaa saada tärkeimmät puolueet muotoilemaan jonkinlaisen yhtenäisen linjan Turkin EU-politiikkaan.
Turkki on ollut EU:n tai sitä edeltäneiden järjestöjen "liitännäisjäsen" vuodesta 1963, jäsenehdokas vuodesta 1987, tulliliiton jäsen vuodesta 1996 ja täysjäsenyyden hakija vuodesta 1999. Silti sen ja EU:n kesken ei ole kyetty sopimaan edes neuvottelujen aloittamisen ajankohdasta. Turkki haluaisi tietää päivämäärän, mutta EU:n vastaus on "ei vielä."
Turkki myöhästyi laivasta 1978, jolloin se kieltäytyi kutsusta liittyä EU:hun yhdessä Kreikan kanssa. Nyt neuvottelujen aloittamisen tiellä ovat "Kööpenhaminan kriteerit", joita Turkin ei katsota täyttävän. Kyse on länsimaisista ihmisoikeuksista, jotka pitäisi sekä kirjata lakeihin että panna täytäntöön.
Se merkitsisi armeijan vallan vähentämistä, opetusta ja tiedonvälitystä muillakin kielillä kuin turkiksi, kuolemanrangaistuksen poistamista ja Kyproksen kiistan ratkaisemista. Kyproksen kreikkalainen osa on viittä vaille valmis EU-jäsenyyteen, mutta Turkin miehittämä Pohjois-Kypros sotkee kuvion.
Turkin EU-jäsenyyden ehdot vaativat syvällekäyviä yhteiskunnallisia muutoksia, sillä Turkissa on perinteisesti korostettu ihmisen velvollisuuksia enemmän kuin oikeuksia. Kumpaakin osapuolta edustavat tarkkailijat uskovat, että muutokset ovat ajan mittaan mahdollisia – mutta eivät nyt.
Tällä haavaa kaikki eivät pidä varmana edes sitä, että Turkki todella haluaisi noita muutoksia.
Suurimpiin kompastuskiviin kuuluu "kurdiongelma". Turkki pelkää, että kurdin kielen laillistaminen vain vahvistaisi kurdien irrottautumispyrkimyksiä. Ajatus on vallalla armeijassa, joka yhä valvoo Turkin politiikkaa kulisseista. Samoin ajattelee hallituskoalition oikea siipi.
Osa turkkilaisista pitää EU:n tavoin kurdin kieleen liittyvää ongelmaa keinotekoisena. Ruotsin ulkoministerin Anna Lindhin taannoinen Turkin-vierailu kuitenkin peruuntui, koska hän olisi halunnut käydä myös kurdialueilla.
Kuolemanrangaistus on Turkissa yhä voimassa, vaikka ketään ei ole teloitettu sitten vuoden 1984. Lain muuttaminen säästäisi kuolemaantuomitun kurdijohtajan Abdula Öcalanin hengen, mutta sitä vastustavat armeija, oikeisto ja iso osa turkkilaisista.
Toisten mielestä kuolemanrangaistuksen voisi poistaa muilta paitsi terrorismista syytetyiltä – tai Öcalanin hirttämisen jälkeen.
Armeija, osa virkamieskuntaa ja poliittista oikeistoa vastustavat EU-jäsenyyttä, koska ne menettäisivät etuoikeuksiaan. Mielipidemittaukset kuitenkin kertovat, että 70 prosenttia turkkilaisista kannattaa jäsenyyttä.
Moni turkkilainen epäilee silti, että eurooppalaiset eivät tosissaan halua heitä mukaan yhteisöönsä. He uskovat eurooppalaisten pitävän turkkilaisia yhä ulkopuolisina ja historian valossa myös vihollisina.
Turkin vaikutusvaltaisen kansallisen turvallisuusneuvoston pääsihteeri Tuncer Kilinc ilmaisi äskettäin pettymyksensä EU:hun. "Uskon, ettei EU hyväksy Turkkia koskaan. Siksi Turkki tarvitsee uusia liittolaisia, ja niitä etsittäessä olisi hyödyllistä ottaa mukaan Venäjä ja Iran", Kilinc sanoi.
Lausunto huolestutti Turkin hallitusta, joka on kirjannut EU-jäsenyyden tavoitelistalleen. Hallituksellekin kenties mieluisampi vaihtoehto on kuitenkin liittolaissuhde Yhdysvaltoihin, joka on kurdikysymykselle tai kuolemanrangaistukselle vähemmän herkkä kuin EU.
EU:n virallisen linjan mukaan Turkin jäsenvaatimukset ovat samat kuin muidenkin hakijamaiden. Jos Turkki täyttää ehdot, jäsenyydelle ei ole esteitä, unioni vakuuttaa.
Jotkut tarkkailijat muistuttavat kuitenkin, että EU:ta hirvittää lähes 70-miljoonaisen uuden jäsenen ottaminen, semminkin kun sen väestöstä 98 prosenttia on muslimeja. Eräät EU:n aiemmat napamiehet, kuten Jacques Delors ja Helmus Kohl, pitivätkin uskontoa esteenä Turkin jäsenyydelle.
Usein esitetty kysymys on, miten vaikkapa Tanskan kaltainen pieni maa suhtautuisi turkkilaisten vapaaseen liikkumiseen EU-alueella. Työvoimapulan se varmasti ratkaisisi, mutta sosiaalisia ongelmia saattaisi syntyä. Ja jos Turkista tulee EU:n jäsen, miksi ei myös Marokosta, Tunisiasta ja muista Välimeren maista?
Turkin jäsenyyteen liittyy vielä kysymys maaseutuväestöstä. Turkissa on sitä yhtä paljon kuin muussa EU:ssa yhteensä.
Jäsenyyden kannattajat Turkissa katsovat, että kun maa aikoinaan torjui EU:n kutsun, sillä on nyt ehkä paras ja kenties viimeinen tilaisuus päästä mukaan yhteisön laajentuessa muutenkin.
Länsimaisittain ajatellen Turkki hyötyy EU:n jäsenehtojen täyttämisestä, vaikkei se pääsisikään jäseneksi. Joutuuhan se nykyaikaistamaan yhteiskuntaansa tavalla, joka muuten olisi likimain mahdotonta.
Jotkut tarkkailijat kysyvät myös, mitä vikaa on Turkissa, jolla on toinen jalka Euroopassa ja toinen Aasiassa – kuten Bosporinsalmen riippusilloilla. Maa ei kuuluu tyystin kumpaankaan, mutta sillä on erityinen merkitys molemmille.
(Inter Press Service)
