St.Augustine, Florida,, 16.01.95 (IPS) –
Ruohonjuurilta lähtevä globalismi on ajattelua ja toimintaa, joka ottaa huomioon sekä paikallisen että maailmanlaajuisen näkökulman. Se lähestyy ongelmia käytännöllisesti jalat maassa -asenteella
Hyviä esimerkkejä kehitysmaissa toimivista luovista kansalaisjärjestöistä ovat Bangladeshin köyhille rahaa lainaava Grameen-pankki, useissa maissa toimiva Naisten maailmanpankki ja Intian metsiä puolustava puunsyleilijöiden Chipko-liike.
Loistava esimerkki maailmanlaajuisesti toimivasta kansalaisjärjestöstä on Amnesty International, joka valvoo ihmisoikeuksien noudattamista ja panee hallitukset julkisesti tilille niiden rikkomisesta.
Ympäristöjärjestö Greenpeace on puolestaan osoittanut, että tehokkailla tiedotuskampanjoilla voidaan estää ydinkokeita ja myrkkyjätteiden upottamista mereen. Yhteys tiedotusvälineisiin onkin ensiarvoisen tärkeätä ruohonjuuritason globalismille. Sen avulla voidaan kiinnittää ihmisten huomiota sellaisiin paikallisiin tai maailmanlaajuisiin kysymyksiin, joista valtiot ja suuryritykset eivät tunnu piittaavan.
Aluksi hallitukset ylenkatsoivat kansalaisjärjestöjä ja niiden aktiiveja. Heitä pidettiin amatööreinä tai agitaattoreina ja rettelöitsijöinä. Esimerkiksi Yhdysvallat alkoi vasta hitaasti lämmetä kansalaistensa omaehtoisille yhteenliittymille.
Nyt kansalaisjärjestöistä on tullut maailmanpolitiikan riippumaton vaikuttaja. Hallitukset ja ylikansalliset yritykset eivät enää voi sivuuttaa järjestöjen näkemyksiä silloin, kun päätetään kansainvälisten kokouksien asialistoista.
Keskinäisessä yhteydenpidossa maailmanlaajuista kansalaisyhteiskuntaa auttavat Internet-tietoverkko ja miljoonat järjestötiedotteet.
Globaalit ongelmat ovat aina huolestuttaneet ruohonjuuritason kansalaisryhmiä, joita alkoi syntyä viime vuosisadan vaihteessa. Mukana oli uskonnollisia ja monia muita järjestöjä. Niiden toiminta-alueet ulottuivat ruoka-avusta rauhantyöhön, kasvatukseen, kulttuuriin ja nuorisovaihtoon.
Kylmä sota heikensi ruohonjuuritason ryhmien keskinäisiä yhteyksiä. Hallitukset rajoittivat niiden vapaata toimintaa ja yhteydenpitoa. Joskus hallitukset myös pakottivat viattomilta kuulostavat järjestöt edistämään poliittisia tarkoitusperiä.
1970-luvulle tultaessa maailmanlaajuiset ongelmat kuten ympäristön saastuminen, köyhyys, nälkä ja aavikoituminen nousivat yhä näkyvämmin esille television ansiosta. YK aloitti kansainvälisten konferenssien sarjan kiinnittääkseen huomiota näihin ongelmiin. 1990-luvulla YK:n huippukokouksissa on pohdittu ympäristöasioita (1992), ihmisoikeuksia (1993) ja väestökysymyksiä (1994).
Ruohonjuuritason globalistien osanotto YK:n kokouksiin on kasvanut nopeasti. Ryhmät on asteittain hyväksytty ja jopa toivotettu tervetulleiksi mukaan, koska niillä on havaittu olevan uusia ideoita.
Tiedemiesten tukemat kansalaisjärjestöt ovat onnistuneet ajamaan kokousten asialistalle sellaisia kysymyksiä kuin energiankulutuksen järkeistäminen ja luonnon monimuotoisuuden tunnustaminen perustavaksi luonnonvaraksi. Järjestöt ovat myös olleet luonnostelemassa kansainvälisiä sopimuksia noista asioista.
Järjestöt ovat edistäneet maapallon alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeutta, ihmisoikeuksia ja kestävää kehitystä. Ne ovat peränneet Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston uudistamista. Järjestöt ovat nostaneet esiin sen, että nykyinen bruttokansantuotteen käsite ei kerro mitään sosiaali- tai ympäristökustannuksista. Niiden mielestä ympäristön voimavarat ja palkaton työ pitäisi myös huomioida valtioiden kirjanpidossa.
Ruohonjuuritason globalismi voimistuu koko ajan. Samaan aikaan valtioiden vaikutusmahdollisuudet kutistuvat maailmassa, jossa biljoonan dollarin pääomavirrat vaeltavat päivittäin rajojen yli. Kansalaisten oma-aputoiminnan merkitys kasvaa sitä mukaa, kun valtiot menettävät kykyään hallita talouttaan ja ylläpitää työllisyyttä ja sosiaaliturvaa.
Jopa ylikansalliset suuryritykset tietävät nykyisin, että ne eivät voi päättää tehtaidensa sulkemisesta tai sijoittamisesta pelkästään osakkeenomistajiensa hyödyksi. Niiden on kuultava laajaa asianosaisten joukkoa, johon kuuluvat työntekijät, alihankkijat, asiakkaat, ympäristöjärjestöt – ja ruohonjuuritason globalistit.
Kansalaisjärjestöjen kypsymisestä ja niiden kasvavasta kansainvälisestä arvostuksesta kielii sekin, että niiden laillisuus on äkkiä alkanut kiinnostaa yritysten, hallitusten ja puolueiden edustajia.
Kuinka monta ihmistä jokin kansalaisryhmä edustaa, ja päätetäänkö sen politiikasta demokraattisesti? Näiden aiheellisten kysymysten esittäminen saa yleensä järjestöt lisäämään avoimuutta päätöksenteossaan, jäsenkriteereissään, varainhankinnassaan ja suhteissaan yhteiskuntaan.
Kuvaava tieto on sekin, että Britannian kolmessa suurimmassa puolueessa on yhteensä vähemmän jäseniä kuin Kuninkaallisessa lintujensuojeluyhdistyksessä.
Yhdysvaltalainen kansalaisaktivisti Raph Nader on huomauttanut, että kansalaisjärjestöjen tuottamat tutkimusraportit joutuvat paljon akateemisia tuotoksia tarkempaan syyniin niin valtionhallinnossa, lehdistössä kuin tiedepiireissäkin.
Joidenkin toimintaryhmien ja niiden johtajien kansansuosio taas on niin suurta, että heidän suunsa tukitaan, koska heitä pidetään uhkana olemassaoleville valtarakenteille.
Rikkaissa teollisuusmaissa toimii paljon enemmän järjestöjä kuin kehitysmaissa. Siksi kansainväliselle asialistalle nousevat yleensä pitkän tähtäimen huolenaiheet kuten ympäristö, väestö, uhanalaiset lajit, ilmaston muutos ja otsonikato.
Kehitysmaiden järjestöjen ympäristöä koskevat huolet liittyvät enemmänkin perinteisten yhteismaiden ja metsien häviämiseen. Niitä huolettavat myös epäoikeudenmukaisuus, köyhyys ja nälkä sekä terveydenhuollon, vesihuollon ja koulutuksen puutteet eli ihmisten päivittäiseen selviytymiseen liittyvät uhkat.
Yhdysvaltalaiset tutkijat Robert Kaplan ja Paul Kennedy maalaavat uhkakuvia maailman ajautumisesta hallitsemattomaan tilaan ja kaaokseen. Maailmanlaajuinen kansalaisyhteiskunta voisi olla avain sen välttämiseen. Onhan sillä käytettävissään miljoonien tavallisten ihmisten energia niin demokraattisissa kuin sortavissa maissakin.
Seuraava näyte kansalaisjärjestöjen voimasta saadaan maaliskuussa Kööpenhaminassa YK:n kansainvälisessä sosiaalisen kehityksen huippukokouksessa. Kekseliäimmät ratkaisut köyhyyteen, työttömyyteen ja sosiaaliturvan ongelmiin kuultaneen sielläkin ruohonjuuritason globalisteilta. (Inter Press Service) (x) Hazel Henderson on yhdysvaltalainen kestävän kehityksen tutkija. Hänen tunnetuin teoksensa on Paradigms in Progress: Life Beyond Economics. Copyright IPS, kaikki oikeudet pidätetään.
