Ciudad de Mexico,, 17.12.95 (IPS) – Meksikoa ei ole koskaan ollut helppo tajuta. Sen talous ja politiikka ovat aina vastustaneet perinteisiä kansainvälisiä malleja, mutta maan tulevaisuutta ei ole koskaan aiemmin varjostanut niin suuri epävarmuus kuin nyt.
Osa ongelmasta piilee siinä, että Meksiko on todella muuttumassa – nopeasti ja sekavalla tavalla.
Perinteinen Meksiko elää viimeisiä päiviään. Sen poliittinen järjestelmä on ollut autoritäärinen, joskin suurpiirteisellä tavalla. Talous on ollut suljettu, ja markkinoita ovat hallinneet kuluttajien kustannuksella valtio ja mahtavat yksityiset monopolit.
Kukaan ei vielä tohdi arvioida siirtymävaiheen kokonaiskustannuksia. Tähän mennessä hinta on ollut kova. Meksiko kärsii historiansa syvimmästä taantumasta: bruttokansantuote on laskenut kuusi prosenttia, inflaatio on kiihtynyt yli 50 prosenttiin oltuaan 1994 seitsemän prosenttia ja työttömyys on kaksinkertaistunut.
Muutosprosessia monimutkaistaa talouden avaaminen tilanteessa, jossa hallituksen ote maan poliittisista rakenteista on heikentynyt.
Meksiko ei ole ainoa maa, jossa on toteutettu rakenteellisia uudistuksia. Espanjan, Portugalin ja Itä- Euroopan sosialististen maitten taloutta ja poliittista järjestelmää on viime vuosikymmeninä liberalisoitu samantapaisesti kuin Meksikoa.
Muissa maissa uudistuksiin ryhdyttiin paljolti kansalaisten painostuksesta. Itäeurooppalaiset nousivat sosialistisia hallituksiaan vastaan, koska he mielivät saavuttaa kulutustason, josta läntiset tiedotusvälineet jatkuvasti kertoivat.
Meksikossa kansan keskuudessa ei ole kehittynyt tällaisia paineita. Uudistuksiin ryhdyttiin politiikan ylätasolla sen jälkeen, kun ulkomailla koulutetut uuden polven poliitikot alkoivat pitää vapaakauppaa keinona ratkaista talouden ongelmat.
Avauksen teki Miguel de la Madrid presidenttikaudellaan 1982-88. Hänen seuraajansa Carlos Salinas vahvisti prosessia virkakaudellaan 1988-94 yksityistämällä valtion yrityksiä ja allekirjoittamalla Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksen NAFTAn.
Meksikon johtajat laskelmoivat, että poliittisten rakenteiden liberalisointiin kannattaisi ryhtyä vasta sitten, kun talouden uudistukset olisivat tuottaneet tuloksia. Näin uudistusprosessi ei ryöstäytyisi hallituksen käsistä kuten Itä-Euroopassa, he ajattelivat.
Toisin kuitenkin kävi.
Pääomaa vietiin maasta massiivisesti vuoden 1994 aikana. Sen aiheuttivat hallitsevan puolueen presidenttiehdokkaan Luis Donaldo Colosion murha sekä rikollisuuden ja politiikan muut ilmiöt. Colosion murhan jälkeen Meksikon valuuttavaranto supistui neljässä viikossa 10 miljardia dollaria (43 miljardia markkaa).
Presidentinvirassa vuoden 1994 alussa aloittanut Ernesto Zedillo päätti devalvoida peson. Se ei rauhoittanut sijoittajia ja säästäjiä, vaan päinvastoin kiihdytti pääomapakoa. Yksin 21.12.94 valuuttavaranto laihtui viisi miljardia dollaria (21,5 miljardia markkaa).
Ensimmäisen presidenttivuotensa aikana Zedillo arvioi maansa kärsivän poliittisen uskottavuuden puutteesta ja alkoi uudistaa politiikan rakenteita radikaalisti.
Meksikoa vuodesta 1929 hallinnut, vaalivilppiä kaihtamaton Institutionaalinen vallankumouspuolue PRI hävisi 1995 kolmessa osavaltiossa kuvernöörinvaalit. Voittajaksi se selviytyi vain kahden osavaltion vaaleissa. Lisäksi puolue hävisi lähes kaikki osavaltioiden pääkaupunkien ja muiden suurten kaupunkien pormestarinvaalit.
Hallitus ei tehnyt mitään välttyäkseen näin musertavalta tappiolta. Se päinvastoin halusi neuvotella muiden poliittisten puolueiden kanssa merkittävistä muutoksista vaalilakiin, maan hallintojärjestelmään ja poliittisiin rakenteisiin. Edessä oli väistämättä presidentin vallan kaventaminen.
Nämä poliittiset muutokset eivät kuitenkaan riittäneet rauhoittamaan rahamarkkinoita. Viime syyskuun kolmannen viikon ja marraskuun puolivälin välisenä aikana – vaikka talouden asiantuntijaelin piti pesoa aliarvostettuna – valuuttakeinottelijoiden ankara hyökkäys pudotti peson dollariarvoa jatkuvasti ja nosti korot ennenkokemattoman korkeiksi tukahduttaen liiketoimintaa.
Syyskuussa dollari maksoi 6,5 pesoa, marraskuussa 8,5. Syyskuun puolivälissä korkotaso lähestyi 30 prosentin rajaa, marraskuun alussa se nousi 60 prosenttiin.
Hallituksen mielestä keinottelijat toimivat lyhytnäköisesti, koska he eivät ottaneet huomioon sitä, että hallinto teki päätöksiä ongelmien ratkaisemiseksi, kuten vaihtotaseen vajeen oikaiseminen vuonna 1994 osoitti.
Sijoittajat ja säästäjät pitivät peson rankkaa devalvaatiota joulukuussa 1994 petoksena, koska hallitus oli moneen kertaan vakuuttanut olevansa devalvoimatta. Niinpä pääomapako ulkomaille jatkuu, eivätkä sen takana olevat rahapiirit tunne huolta valuuttakeinottelun vaikutuksesta Meksikon talouden tilaan.
Moni asiantuntija varoittaa, että peson kurssin nopeasta heikkenemisestä johtuvat arvet eivät parane vuosikausiin.
Liberalisointi on epäilemättä tehnyt Meksikon talouden aiempaa haavoittuvammaksi. Hallituksella ei ole enää hyviä keinoja valvoa rahan ja tavaran liikuttelua yli maan rajojen.
Poliittinen avautuminen on heikentänyt hallitsevaa puoluetta ja sijoittajien ja maan omien kansalaisten on mietittävä ensimmäistä kertaa, mitä opposition voitto tosiasiallisesti merkitsisi.
Meksiko muistuttaa viimeaikaisen muuttumisensa jäljiltä aikaisempaa enemmän muuta maailmaa.
Prosessi on tullut hyvin kalliiksi. Se on syössyt maan suuren epävarmuuden tilaan, mutta Meksiko ei voinut jatkaa itseensä käpertymistä aikana, jota kaikkialla leimaa globalisoituminen.
Uudistuksia ei olisi voinut lykätä loputtomasti. Rahamaailman ja politiikan tämänhetkisiä rajuilmoja on pidettävä osana sitä hintaa, joka meksikolaisten on maksettava avautumisestaan. (Inter Press Service) (*) Sergio Sarmiento on Encyclopaedia Britannican toimitusneuvoston jäsen ja 12 meksikolaisen sanomalehden kolumnisti. Copyright IPS, kaikki oikeudet pidätetään.
