ZIMBABWE : Ay-liike hallituksen kimpussa

Harare, 30.04.96 (IPS) – Zimbabwen keskusammattijärjestö ZCTU on päättänyt tehdä kaikkensa, jotta sen näkemykset otettaisiin huomioon maan talouden seuraavaa rakennesopeutusjaksoa suunniteltaessa. "Emme halua tyytyä arvostelemaan hallituksen epäonnistumisia vaan esitämme omat kantamme siitä, miten talousuudistusta pitää toteuttaa", sanoo järjestön edustaja Tapiwa Mashakada.

Zimbabwen sosialistihallitus otti 1990 lusikan kauniiseen käteen ja ryhtyi toteuttamaan kansainvälisten luottolaitosten määräämää hevoskuuria. Se tähtää valtion menojen supistamiseen ja viennin kasvattamiseen, jotta maa pystyisi maksamaan ulkomaiset velkansa. Avainsanoja ovat vapaat markkinat ja kaupan esteiden kaataminen.

Rakennesopeutuksen ensimmäiset viisi vuotta eivät ole tuoneet kohennusta zimbabwelaisten elämään, pikemminkin päinvastoin. Työttömyys on 42 prosenttia ja korot 38 prosenttia. Hinnat nousevat koko ajan, mutta palkat ovat alhaisimmillaan sitten vuoden 1970. Hallitus on karsinut koulutus- ja terveydenhoitomenoja, mutta puolustusmenot ovat yhä ennallaan.

Hallituksen ja ZCTU:n välit ovat kiristyneet sitä mukaa kuin rakennesopeutus on edennyt. Nyt ay-liike on julkaissut oman talousohjelmansa seuraavaa viisivuotiskautta varten. Siinä vaaditaan ihmiskasvoista rakennesopeutusta nykyisen kirveslinjan tilalle. ZCTU:n mukaan hallitus on avannut taloutta aivan liian kiivaasti niin, että kotimaiselle teollisuudelle ei jäänyt aikaa sopeutua kilpailuun tuontitavaran kanssa.

Nimettömänä pysyttelevä Zimbabwen valtiovarainministeriön edustaja kertoo, että maan hallitus aikoo suostua neuvoteluihin ZCTU:n kanssa. (Inter Press Service)

Uncategorized

IPS Inter Press Service - Suomi