Santiago, 14.06.96 (IPS) – Chilestä loppuvat metsät 20 vuodessa, ellei kehityksen suuntaa muuteta, varoittavat chileläiset luonnonsuojelijat. He ovat vihaisia myös siitä, että kotimaisten puulajien suojelulain käsittely parlamentissa on kestänyt jo viisi vuotta.
Chilessä kaadetaan vuosittain 100 000 hehtaaria luonnonmetsää. Suuri osa puusta toimitetaan ulkomaisille levytehtaille, jotka käyttävät raaka-aineenaan puuhaketta. Alan muut suuret viejät kuten Yhdysvallat, Kanada ja Etelä-Afrikka eivät vaaranna hakeviennillään kotimaisten puulajiensa tulevaisuutta.
On paradoksaalista, että Chilen alkuperäismetsien puutavarasta jalostettua lastulevyä markkinoidaan ulkomailla muovipakkausten biologisesti hajoavana vaihtoehtona.
Vuosittainen hakkuumäärä ylittää uusien istutusten pinta- alan 90 000 hehtaarilla. Tendenssi tekee epävarmaksi myös puutavarateollisuuden tulevaisuuden, ympäristönsuojelijat varoittavat. Heidän mielestään Chilen nousu 90-luvulla maailman kolmanneksi suurimmaksi hakeviejäksi perustuu metsien vastuuttomaan käyttöön.
Ympäristöväki vaatii päättäjiä pysäyttämään luonnonmetsien hävittämisen ja korvaamisen ulkomaisilla puulajeilla.
Kamppailun keskiössä on parhaillaan yhdysvaltalaisen Trillium-yhtiön hanke kaataa Etelä-Chilen Tulimaassa 20 000 hehtaaria arvokasta alkuperäismetsää. (Inter Press Service)

