Manila, 14.05.97 (IPS) – Kuten Euroopan unionissa, myös Kaakkois-Aasian maiden järjestössä Aseanissa pohditaan nyt laajentumista ja integraation syventämistä. Asean kokoontuu toukokuun lopussa päättämään, hyväksyykö se riveihinsä kolme uutta jäsenvaltiota: Laosin, Kambodzhan ja Burman.
Ratkaisu vaikuttaa merkittävästi kahden hankkeen tulevaisuuteen. Ensimmäinen on Afta eli Aseanin vapaakauppa-alue ja toinen ARF eli Aseanin alueellinen foorumi.
Aseanin perustamisasiakirja eli Bangkokin julistus allekirjoitettiin 1967. Tuolloin mukana olivat Thaimaa, Malesia, Indonesia, Filippiinit, Singapore ja Brunei. Julistuksen näkemys oli, että alueellista taloudellista yhteistyötä tulee vastedes syventää.
Vuonna 1992 käynnistetty Afta-hanke on Aseanin tuorein yritys kehittää integraatiota tosissaan kauppapolitiikan avulla. Sen tavoitteena on tullien hävittäminen jäsenmaiden väliltä vuoteen 2003 mennessä. Hanketta on kiirehtinyt kilpailevan organisaation eli Apecin synty koko Tyynenmeren alueelle. Apecin vapaakauppa- aluetta ajavat erityisesti Yhdysvallat ja Australia, ja se tekisi yhdentymisen Aseanin tasolla yksinkertaisesti mahdottomaksi.
Siksi herää kysymys: onnistuuko Asean aikeissaan?
Aseanin taloudellinen eliitti on selvästi haluton poistamaan tulleja maatalous- ja teollisuustuotteilta, mikä panee monet tarkkailijat epäilemään, että tullivapaata Aftaa ei saada pystyyn vuoteen 2003 mennessä.
Toinen este on Yhdysvaltain vastahanka Aftaa kohtaan. Yhdysvaltain kaupallinen edustaja Charlene Barshefsky näkee Aftan esimerkkinä siitä, miten "hallitukset luovat uusia toiset poissulkevia kauppaliittoja, joista on poliittista haittaa Yhdysvaltain hyvinvoinnille ja johtoasemalle."
Todennäköisesti vakavin uhka Aftan toteutumiselle on kuitenkin Aseanin laajeneminen, jota jotkut pitävät järjestön ensisijaisena tavoitteena. Laajeneminen aiheuttaisi Aftalle valtavia hankaluuksia.
Asean miettii laajenemistaan eri tilanteessa kuin Euroopan unioni, sillä Asean ei ole vielä toteuttanut edes taloudellisen yhdentymisen ensimmäistä astetta eli vapaakauppa-aluetta.
Silti jotkut Aseanin jäsenet pyrkivät kiireen vilkkaa liittämään siihen neljä maata – Vietnamin, Burman, Kambodzhan ja Laosin – joiden talous eroaa melkoisesti järjestön kuuden vanhan jäsenen tilanteesta. Kaikki neljä tulokasta ovat nykyisiin jäseniin verrattuna paljon alemmalla kehityksen asteella, ja kolmessa niistä valtiolla on taloudessa merkittävästi suurempi rooli kuin vanhoissa jäsenmaissa.
Vietnam on itse asiassa jo hyväksytty Aseanin jäseneksi, mutta nyt järjestön pitäisi painaa jarrua. Kambodzha, Laos ja Burma kannattaisi ottaa mukaan vasta sitten, kun taloudellinen yhdentyminen nykyisten jäsenten kesken on edennyt huomattavasti.
Laajentumishanketta ajaa kuitenkin alueellinen poliittinen realismi. Vietnamin jäsenyyden hyväksyminen 1995 oli paljolti strateginen ele, joka tähtäsi järjestön sotilaallisen voiman kasvattamiseen Kiinaan verrattuna.
Jatkolaajentumisen keskiössä on Burma. Sen jäsenyyden tärkein kannattaja on Indonesian presidentti Suharto, joka on pannut peliin arvovaltansa ainoana yhä mukana olevana Aseanin perustajana.
Suharton toimia sanelee tarve turvata itsevaltaisen politiikan jatkuminen Kaakkois-Aasiassa. Suhartoa huolestuttavat koko alueella kasvavat vaatimukset demokratian puolesta, joten hän tahtoo lisätä epädemokraattisten valtioiden painoarvoa Aseanissa.
Suharto haluaa neutraloida Aseanin muodollisesti demokraattisten jäsenmaiden Filippiinien ja Thaimaan roolia ja estää niitä muovaamasta järjestön politiikkaa myötämieliseksi alueen muiden maiden demokratia-liikkeille.
Liittämällä Aseaniin lisää epädemokraattisia valtioita, Suharto uskoo luovansa yhtenäisen rintaman ulkopuolista arvostelua vastaan.
"Aseanin veljeys" voidaan ideologisesti määritellä liitoksi liberaalia demokratiaa, ihmisoikeuksia ja muita "länsimaisia vääristymiä" vastaan. Ei siis ihme, että järjestön muut epädemokraattiset jäsenmaat, eritoten Malesia, Singapore ja Brunei, ovat asettuneet vankasti Indonesian tueksi.
Demokratian vastainen reaalipolitiikka toimii. Melkein demokratiaansa häpeillen Thaimaan ja Filippiinien hallitukset ovat antaneet houkutella itsensä kannattamaan Burman jäsenyyttä. Ja kun Burma liittyy Aseaniin, sen johto voi torjua demokraattiset pyrkimykset maassa entistä voimallisemmin.
Autoritaarinen reaalipolitiikka uhkaa tuhota myös Aseanin toisen avainhankkeen, alueellisen foorumin eli ARF:n. Siitä oli tarkoitus tehdä johtava turvallisuuskysymyksiä käsittelevä ja konflikteja ratkova elin Aasian-Tyynenmeren alueella.
Burman liittyminen Aseaniin nostaisi sen mukaan ARF:n päätöksentekoon aiemman tarkkailijan aseman sijasta. Se herättää varmasti paljon arvostelua ja vastustusta monissa Aseanin "vuoropuhelukumppaneissa". Tämä yhteistyöryhmä muodostuu seitsemästä valtiosta, joista tärkeimmät ovat Yhdysvallat, Australia ja Japani.
Burman jäsenyyden arvostelulle löytyy myös perusteet: maata hallitseva sotilasjuntta pitää valtaa täysin laittomasti ja vastoin kansan vaaleissa ilmaisemaa tahtoa.
Burman jäsenyys nousee ARF:n pääkysymykseksi, mikä estää foorumia paneutumasta rauhan ja turvallisuuden ongelmiin alueella. Samalla se näivettää ARF:n uskottavuutta monenkeskisenä turvallisuusjärjestelmänä.
Tilanne itse asiassa hyödyttää Yhdysvaltain kaltaisia maita, jotka suhtautuvat ARF:ään epäillen. USA voi väheksyä ARF:n merkitystä ja korostaa omia turvallisuusjärjestelyjään Tyynellä merellä. Niitä ovat kahdenväliset sopimukset Itä-Aasian maiden kanssa ja 100 000 miehen vahvuiset maatukikohtiin ja laivoille sijoitetut amerikkalaiset joukot alueella.
Burman hyväksyminen Aseaniin voi ainoastaan huonontaa järjestön mahdollisuuksia kehittyä menestyväksi talousyhteisöksi, joka toimii myös rauhan ja turvallisuuden takaajana Aasian- Tyynenmeren alueella. (Inter Press Service) * Walden Bello toimii sosiologian ja julkishallinnon professorina Filippiinien yliopistossa. Hän on kirjoittanut useita kirjoja Tyynenmeren turvallisuuskysymyksistä. 8 Copyright IPS, kaikki oikeudet pidätetään.
