Ottawa, 16.07.97 (IPS) – Verotus ei ole muuttunut samassa tahdissa kuin globalisoituva talous. Se on lisännyt hallitusten vaikeuksia turvata kansalaisilleen peruspalvelut sekä syventänyt rikkaiden ja köyhien välistä kuilua.
Näin toteavat kanadalaiset ja hollantilaiset tutkijat, joilta on äskettäin ilmestynyt keskusteluun härnäävä kirja "The New Wealth of Nations – Taxing Cyberspace" (Uusi kansojen varallisuus – kyberavaruuden verottaminen).
Kirjan tekijät ehdottavat, että tietokoneistetulle tietovirralle säädetään bittivero. He uskovat, että nykymaailman vaurauden keskeisen lähteen verottaminen lieventäisi taloudellista eriarvoisuutta ja supistaisi valtioiden budjettialijäämiä.
Kirjoittajien mielestä hallitusten tulee siirtää verotuksen painopistettä taantuvilta aloilta ja keskiluokalta informaation välittäjille, jotka haalivat muhkeita omaisuuksia mutta maksavat vähän veroja.
"Sata, kaksisataa vuotta sitten talouskeskusteluja hallitsi 'maissivero'. Nyt vastaavassa pohdinnassa on kysyttävä, miten verotus ottaa huomioon informaation välityksen kasvavan merkityksen sekä tuotannossa että kulutuksessa", sanovat Luc Soete ja Karin Kamp. He työskentelevät Maastrichtin yliopistossa Hollannissa.
Kanadalaiset Arthur Cordell ja edesmennyt T.Ran Ide esittävät kirjassa, että hallitukset ovat havahtuneet hitaasti kansallisten talouksien luonteen olennaiseen muuttumiseen kaikkialla maailmassa.
"Henkinen pääoma on tiedon aikakaudella yhtä olennainen kuin työstökone teollisuuden aikakaudella", he määrittelevät.
"Puhumme henkisestä pääomasta monitahoisena kokonaisuutena. Se ulottuu koneiden automaattiohjauksesta satelliittien ja puhelinvaihteiden valvontaan sekä mainoskampanjoiden ja suurelokuvien sisältöön."
"Vanha talous koostui esineistä, käsin kosketeltavasta. Uusi talous on tietoa, mielikuvia ja aineettomia hahmotelmia."
Ajatus, jonka mukaan perinteinen teollisuustuotanto on aikansa elänyt, saattaa olla yllättävä monelle kehitysmaan ihmiselle. Ovathan monikansalliset yhtiöt pystyttäneet etelässä viime vuosina lukuisia perinteisiä tehtaita tuottamaan "konkreettisia esineitä".
Globalisoituneessa taloudessa itse esineen valmistaja saa kuitenkin vain vähäisen osan sen tuotosta. Pääosa menee markkinoinnin suunnittelijoille sekä niille, jotka hallitsevat tuotantoa ja jakelua ohjaavia tietokoneverkostoja.
Cordell ja Ide arvelevat, että bittiveroa ei voida toteuttaa ilman kansainvälistä sopimusta. Muuten ei voida päättää uuden verokertymän jakoperusteista ja varmistaa, että kaikki maat osallistuvat yhteiseen hankkeeseen periä bittiveroa.
Bittivero ei ole ensimmäinen ehdotus verottaa globalisoinnilla ja sähköisellä kommunikaatiolla luotuja vaurauden uusia pesäkkeitä.
Tunnetuin aloite on niinkutsuttu Tobinin vero. Taloustieteen Nobelilla palkittu James Tobin on ehdottanut veroa niille suunnattomille pääomille, joita päivittäin siirretään maasta toiseen.
Tobinin päämääränä on koota lisämiljardeja kipeästi kaivattuihin sosiaalipalveluihin ja rajoittaa hurjaksi yltynyttä valuuttakeinottelua, joka vaikeuttaa merkittävästi talouden kansallista suunnittelua.
Cordell ja Ide eivät halua luoda bittiverosta Tobinin veron kilpailijaa vaan sitä ja muita uusia veroperusteita täydentävän keinon.
"Globalisaatio on kaventanut perinteistä veropohjaa. Yritys-, perintö- ja rikkaiden tuloverojen periminen on vaikeutunut, koska pääoman siirto ulkomaille on tehty aiempaa helpommaksi.
Kirjan kanadalaiset kirjoittajat korostavat bittiveron perinnän yksinkertaisuutta.
Tietoliikennesatelliitin, optisen kuidun tai puhelinlinjan kautta välitetylle digitaaliselle tietobitille pitää vain määrätä kiinteä vero. Tobinin veron kerääminen olisi vaikeampaa. Tehtävää varten olisi perustettava kansainvälinen verovirasto, joka vastaisi varojen kansainvälisen siirtelyn seurannasta.
Tietoliikenneyrityksillä on tietokoneohjelmia, jotka mittaavat tietovirtojen bittimääriä ja siirtoetäisyyksiä. Bittiveron perintään vaadittavat tekniset keksinnöt on siten jo tehty.
Tietoliikenteen verottaminen korvaisi uuden teknologian aiheuttamia työpaikan menetyksiä ja perinteisen veropohjan kapenemista.
Cordell ja Ide kuvailevat pankkiautomaatin aiheuttamaa muutosta näin: "… aiemmin asiakasta palvelivat pankin työntekijät, jotka maksoivat palkastaan veroa, mutta automaatit eivät ole verovelvollisia. Sen vuoksi hallitukset paikkaavat veronmenetystään kiristämällä vielä työssä olevien verotusta".
Tutkijat varoittavat näin syntyvästä kierteestä, koska se johtaa seuraaviin työpaikkojen lopettamisiin ja laimentaa kiinnostusta uusien työpaikkojen luomiseen. He visioivat, kuinka bittivero kanavoisi varoja varakkailta yhtiöiltä sosiaalipalveluihin ja mahdollistaisi sosiaalisektorin työpaikkojen lisäämisen.
Vastustajia bittiverolla kuten muillakin uusilla ideoilla tietysti riittää.
Euroopassa esityksen ovat torjuneet voimakkaimmin poliitikot, internetin yksittäiset käyttäjät ja eräät tiedotusvälineet, jotka ovat leimanneet sen uudeksi Loch Nessin verohirviöksi.
Soete ja Kamp ovat vastanneet syytöksiin arvelemalla, että bittivero saattaisi kohentaa internetin toimivuutta. Se rajoittaisi verkkopalvelujen kysynnän vaarallisen nopeata kasvuvauhtia, koska vero nostaisi palvelun hintaa. Hömppäkäytön hillintä varmistaisi, että vakavampi kommunikaatio ei joutuisi odottamaan vuoroaan.
Cordell ja Ide eivät hyväksy väitettä, että vero vaimentaisi nousevan sektorin myönteistä vaikutusta taloudelliseen kasvuun. "Hidastivatko polttoaineverot ja moottoriajoneuvojen rekisteröintimaksut auton kehitystyötä ja käyttöönottoa", he kysyvät.
Kirjoittajat eivät pidä uutta tietoliikennetekniikkaa uhkana yhteiskunnalle, vaan uusien etujen tarjoajana. He korostavat sen mahdollisuuksia vahvistaa sosiaalisektorin rahoitusta.
"Meidän tulee kehittää tapoja päästä käsiksi tietotekniikalla luotuun vaurauteen ja jakaa sitä nykyistä tasaisemmin", Cordell ja Ide sanovat.
"Talouden tehostumisen pitää johtaa siihen, että kaikkien kansalaisten elintaso pikemmin nousee kuin laskee uudella kansojen varallisuuden aikakaudella." (Inter Press Service)
