Kalahandi, Intia, 13.05.98 (IPS) – Kesän polttava kuumuus on laskeutumassa Intian Etiopiaksi kutsuttuun rutiköyhään Kalahandiin, jonka asukkaat joutuvat jälleen kerran näkemään nälkää.
"Joka toinen vuosi täällä koetaan ankara kuivuus", kertoo Purushottam Thakur, joka toimittaa paikallislehteä Khariarin pikkukaupungissa. Se sijaitsee Kalahandin alueella Intian itäisessä Orissan osavaltiossa.
Ironista kyllä, tänä vuonna sato epäonnistui liiallisten sateiden vuoksi, mikä on jo pakottanut osan asukkaista lähtemään pois kovia kokeneista ja puuttomista maisemista. Sen enempää Orissan osavaltion kuin koko Intiankaan hallitus ei ole tehnyt mitään paisuvan tragedian estämiseksi.
"Miksi se heitä kiinnostaisi? Miksi heidän pitäisi pelastaa meidät näkemästä nälkää? Muun maailman silmissä meitä ei ole olemassakaan", tilittää katkera Gomti Majhi, jonka aviomies kuoli nälkään 1996.
Majhilla on syytä katkeruuteen. Hän oli tiedotusvälineiden huomion keskipisteenä kaksi vuotta sitten, kun hänen miehensä menehtyi ja surunvalittelijoita virtasi hänen majalleen. Joukossa oli poliitikkoja, virkamiehiä ja jopa kansallisen ihmisoikeuskomission jäseniä.
Nyt Majhi on kuitenkin palannut lähtöruutuun. Hänen ainoa lapsensa, 16-vuotias poika, on lähtenyt tuhansien muiden Mahulkutin kylän asukkaiden tavoin pakoon uhkaavaa nälänhätää.
Äidille maksettiin noin 130 markkaa ennakkoa siitä hyvästä, että hänen poikansa sitoutui työskentelemään tiilitehtaassa naapuriosavaltion Andhra Pradeshin puolella. Majhille ei selvinnyt pojan värvääjän nimi saati se, mistä pojan voisi tarvittaessa löytää.
Majhi tietää vain, että hänen poikansa oli 58 miehen ja 26 naisen joukossa, joka pakattiin värvääjän rekan lavalle keskellä yötä ja vietiin pois. Se tapahtui kolme kuukautta sitten.
Nyt Majhi odottaa epätoivoisena majassaan viestiä pojaltaan. Kylä on lähes autioitunut; ei ole syötävää eikä työtä pelloilla; ei toivoa paremmasta.
Muutamat tiilitehtaalta palanneet kyläläiset olivat saaneet tuberkuloosin ja kokeneet kauheita pakkotyöhön verrattavissa oloissa. Omistaja maksoi heille vajaat 30 penniä tuhannesta valmiista tiilestä, vaikka laki edellyttää viisi kertaa suurempaa palkkaa.
Seudun muut naiset ovat Majhin tavoin maattomia maatyöläisiä, ja heillä on samanlaisia tarinoita kerrottavanaan. Monet kävelevät joka päivä 20 kilometriä kerätäkseen metsästä polttopuuta, jota he yrittävät kaupata Khariarissa.
Kukaan ei osta puuta ennen kuin auringonlaskun aikaan, jolloin välittäjät tinkaavat sen naisilta pilkkahintaan. Naiset ostavat ansioillaan hippusen riisiä ja taivaltavat paljain jaloin takaisin kotikylään keittääkseen sen nälkää näkeville lapsilleen.
Seuraavana päivänä sama toivoton raadanta alkaa alusta. Vaihtoehtona on lähteä miesten mukana tiilitehtaalle tai pestautua rakennuksille tai riksakuskiksi naapuriosavaltioihin.
Menneiden vuosien kokemukset osoittavat, että monet kylistä lähteneet naiset päätyvät seksikaupan palvelukseen ja sairastuvat sukupuolitauteihin, kun taas miehet ratkeavat juomaan.
Näillä köyhillä seuduilla on käynnistetty ruokaa työtä vastaan -ohjelmia, mutta ne ovat kuihtuneet pois paikallisten napamiesten imuroitua niihin tarkoitetut varat omiin taskuihinsa.
Useimmat talonpojat ovat korviaan myöten veloissa koronkiskureille, jotka ovat vieneet heiltä maat ja mannut. Seudun alkuperäisasukkaat pärjäsivät aiemmin metsien tuotteilla, mutta metsien häviäminen on vienyt heiltä elannon.
Normaalisti suhteellisen hyvin toimeen tulevilla tilallisillakin menee nyt huonosti uhkaavan kuivuuden vuoksi. Lisäksi väärään aikaan helmi-maaliskuussa tulleet sateet mädättivät riisintaimet.
"Täällä jokainen on käytännöllisesti katsoen velkaorjuudessa kärsien eriasteisesta köyhyydestä ja riistosta. Pahimmin kärsivät ne, joilla ei ole mitään, mutta muilla ei mene paljon paremmin", historioitsija Fanindam Deo Khariarin yliopistosta selittää.
Eräät kansalaisjärjestöt koettavat tehdä avustustyötä tällä lohduttomalla seudulla, mutta sen vaikutus jää perin vähäiseksi. Kun saatavilla ei ole mitään vatsantäytettä, yhä useammat asukkaat lähtevät muualle jättäen lapset ja vanhukset selviytymään, miten parhaaksi näkevät. (Inter Press Service)
