Selva, Mosambik,, 05.06.95 (IPS) – He ovat tuoneet mukanaan koko omaisuutensa: kanat, kanit, siemenviljan, televisiot, radiot, polkupy\u00f6r\u00e4t, sohvat, s\u00e4ngyt, vuodevaatteet ja tietenkin lapset. Siin\u00e4 on kaikki, mit\u00e4 heille kertyi naapurimaassa Zimbabwessa vietettyjen pitkien pakolaisvuosien aikana.<\/p>\n
<\/p>\n
Nyt he ovat kotona aloittaakseen el\u00e4m\u00e4ns\u00e4 uudestaan. He palasivat tavatakseen taas vanhat yst\u00e4v\u00e4t ja sukulaiset. Ja – ainakin kahden vanhan miehen tapauksessa – saadakseen kuolla kotona.<\/p>\n
Vanhukset kuuluvat noin 800 hengen ryhm\u00e4\u00e4n, joka on juuri kotiutunut Zimbabwesta. He ovat viimeiset kaikkiaan 116 000:sta mosambikilaisesta, jotka ovat palanneet vapaaehtoisesti Zimbabwesta YK:n pakolaisj\u00e4rjest\u00f6n UNHCR:n avustuksella.<\/p>\n
Mosambikin sota p\u00e4\u00e4ttyi rauhansopimukseen lokakuussa 1992 ja sen j\u00e4lkeen maahan on palannut kaikkiaan 1,7 miljoonaa pakolaista kuudesta naapurimaasta.<\/p>\n
Monet olivat maanpaossa yli 12 vuotta. Aika moni on unohtanut, mist\u00e4 tarkalleen ottaen on kotoisin. Lapsilla ei ole k\u00e4sityst\u00e4 siit\u00e4, miksi he ovat joutuneet uuteen maahan.<\/p>\n
Kaikki ovat kuitenkin iloisia siit\u00e4, ett\u00e4 he ovat p\u00e4\u00e4sseet pois pakolaisleirilt\u00e4. Oma maa on mansikka, vaikka 17 vuotta jatkunut sis\u00e4llissota varjostaa yh\u00e4 rutik\u00f6yh\u00e4\u00e4 Mosambikia.<\/p>\n
Saapuessaan Selvan vastaanottokeskukseen Mosambikin l\u00e4nsirajalla, pakolaiset eiv\u00e4t tienneet itke\u00e4k\u00f6 vai nauraa.<\/p>\n
"Minne n\u00e4m\u00e4 entiset pakolaiset saapuvatkin, siell\u00e4 tunnelma herkistyy v\u00e4litt\u00f6m\u00e4sti. Sen tuntee luissaan ja ytimiss\u00e4\u00e4n, kun n\u00e4kee heid\u00e4n halailevan ja suutelevan, itkev\u00e4n ja tanssivan. Jotkut jopa py\u00f6rtyv\u00e4t n\u00e4hdess\u00e4\u00e4n vanhan kotinsa", kertoo UNHCR:n Mosambikin edustaja Alfredo del Rio Court.<\/p>\n
Kaikki eiv\u00e4t kuitenkaan halua tavata vanhoja yst\u00e4vi\u00e4 ja sukulaisia. Sodan ja pakomatkan aiheuttamat haavat ovat yh\u00e4 kirvelevin\u00e4 heid\u00e4n mieless\u00e4\u00e4n.<\/p>\n
"Mieluummin en muistelisi menneit\u00e4. En halua menn\u00e4 takaisin sukulaisteni luo. Tahdon olla yksin ja aloittaa alusta. Haluan haudata menneisyyteni", sanoo 32-vuotias Ruiza Milasao, joka pakeni sotaa Beiran satamakaupungista 1983.<\/p>\n
"Olen iloinen, ett\u00e4 olen p\u00e4\u00e4ssyt kotiin, mutta ei tule kuuloonkaan, ett\u00e4 menisin kotiseudulle katsomaan kaikkien omaisteni ja yst\u00e4vieni hautoja", h\u00e4n jatkaa.<\/p>\n
"Voivathan he tietysti olla elossakin, mutta en ota riski\u00e4. Olen aivan eri ihminen nyt, 12 vuotta on pitk\u00e4 aika", Milasao selitt\u00e4\u00e4.<\/p>\n
Osa palaavien pakolaisten saattueesta suuntasi Teten maakuntaan, josta 53-vuotias Zimbulani Almosi Dotori pakeni kymmenen vuotta sitten. H\u00e4n valitsi kuitenkin Selvaan menev\u00e4n ryhm\u00e4n.<\/p>\n
"En tied\u00e4, mit\u00e4 Tetess\u00e4 olisi odotettavissa, joten j\u00e4\u00e4n mieluummin perheeni kanssa muualle. P\u00e4rj\u00e4sin omillani kymmenen vuotta, joten voin yht\u00e4 hyvin jatkaa n\u00e4in."<\/p>\n
Paljon on my\u00f6s niit\u00e4, jotka tuskin malttavat odottaa l\u00e4heistens\u00e4 n\u00e4kemist\u00e4.<\/p>\n
"Koko kotiinpaluun tarkoitus on tavata sukulaiset. Jos haluaisin olla yksin, olisin j\u00e4\u00e4nyt Zimbabween. Ei minua pakotettu l\u00e4htem\u00e4\u00e4n sielt\u00e4", sanoo 27-vuotias Mathew Mangwade, joka pakeni 1988.<\/p>\n
"Olen todella onnellinen, ett\u00e4 olen p\u00e4\u00e4ssyt kotiin, vaikka minulla ei ole aavistustakaan, mit\u00e4 tuleman pit\u00e4\u00e4. Olen vamis kohtaamaan haasteet", h\u00e4n jatkaa.<\/p>\n
Mangwade kertoo paenneensa sotaa, koska h\u00e4n samoin kuin veljens\u00e4 koki vaikeaksi el\u00e4\u00e4 vanhempien kanssa: n\u00e4m\u00e4 tukivat sissiliike Renamoa, kun pojat kannattivat hallitusta.<\/p>\n
"Toivon, ett\u00e4 voimme nyt el\u00e4\u00e4 vanhempiemme kanssa. Sota on ohi, joten heid\u00e4n t\u00e4ytyy ottaa meid\u00e4t takaisin", sanoo Mangwade. H\u00e4n pit\u00e4\u00e4 lupaavana sit\u00e4, ett\u00e4 Mosambikin presidentti Joachim Chissano ja Renamon johtaja Afonso Dhlakama ovat nyt puhev\u00e4leiss\u00e4.<\/p>\n
Mosambikiin on j\u00e4\u00e4nyt sodan j\u00e4ljilt\u00e4 miljoonittain maamiinoja, mutta se ei pelota 51-vuotiasta Bindson Kamwiyoa.<\/p>\n
"Selvi\u00e4v\u00e4th\u00e4n t\u00e4\u00e4ll\u00e4 muutkin. Me el\u00e4mme samalla tavalla. Sit\u00e4 paitsi meid\u00e4t on opetettu varomaan miinoja", h\u00e4n selitt\u00e4\u00e4.<\/p>\n
Ennen kotiinpaluuta UNHCR kurssitti pakolaiset havaitsemaan miinat. On arviotu, ettei Mosambikin maaseudulle yltymp\u00e4riins\u00e4 kylvettyjen miinojen raivaamisesta suoriuduta t\u00e4m\u00e4n vuosisadan puolella.<\/p>\n
"Palaajat p\u00e4\u00e4tt\u00e4v\u00e4t itse, minne he haluavat menn\u00e4 ja asettua. Palautusohjelma p\u00e4\u00e4ttyy t\u00e4h\u00e4n, vaikka Zimbabwessa on viel\u00e4 joitakin pakolaisia. Jokainen projekti p\u00e4\u00e4ttyy joskus", kertoo UNHCR:n tiedottaja Yusuf Hassan.<\/p>\n
Hanke oli YK:n mukaan toistaiseksi suurin ja monimutkaisin pakolaisten kotiutusoperaatio Afrikassa. Se maksoi reilut 152 miljoonaa dollaria (654 miljoonaa markkaa).<\/p>\n
Mosambikin pakolaiskriisi on saamassa onnellisen lopun: laajat aiemmin asumattomat alueet Mosambikissa ovat muuttuneet kyliksi ja pelloiksi, jotka tarjoavat elannon uuden el\u00e4m\u00e4n alussa oleville ihmisille. (Inter Press Service) <\/p><\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Selva, Mosambik,, 05.06.95 (IPS) – He ovat tuoneet mukanaan koko omaisuutensa: kanat, kanit, siemenviljan, televisiot, radiot, polkupy\u00f6r\u00e4t, sohvat, s\u00e4ngyt, vuodevaatteet ja tietenkin lapset. Siin\u00e4 on kaikki, mit\u00e4 heille kertyi naapurimaassa Zimbab… Continue Reading