Ruuan hinnannousu lisää lihavuutta

Rooma 24.7.23 (IPS) Ilmastonmuutos, konfliktit ja maailmantalouden häiriöt ovat odotusten mukaisesti lisänneet nälkäisten määrää varsinkin kehittyvissä maissa, mutta yllättäen niissä lisääntyy myös ylipainoisuus. YK:n maatalouden kehittämisrahasto IFAD:n kesäkuussa julkaisema raportti kertoo ylipainoisten ja lihavien määrän keski- ja matalan tulotason maissa lähenevän… Continue Reading

Amnesty tuomitsee kyynelkaasun turhan käytön

Lontoo 5.6.23 (IPS) Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Amnesty International (AI)  muistutti toukokuun lopulla, että kyynelkaasun aiheeton käyttö mielenosoittajia vastaan tuottaa suurta vahinkoa eri puolilla maailmaa.

Tukea journalisteille kunnianloukkaussyytteitä vastaan

YK 22.5.23 (IPS) Hyökkäykset mediaa vastaan ovat lisääntyneet kaikkialla maailmassa. Suoranaisen fyysisen väkivallan lisäksi välineinä ovat perusteettomat oikeusjutut, muidenmuassa kunnianloukkaussyytteet. Yhdysvaltalainen kehitysyhteistyövirasto USAID on lanseerannut suojaohjelman Reporters Shield (Reportterin suojakilpi) yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista raportoivien journalistien turvaksi.

Ihmisoikeuksien puolustaminen vaarantaa puolustajien hengen

Bryssel 1.5.23 (IPS) YK:n julistus ihmisoikeuksien puolustajien oikeuksista hyväksyttiin 25 vuotta sitten, mutta ihmisoikeuksien puolustaminen on monissa maissa yhä hengenvaarallista. Front Line Defenders -järjestön raportti kertoo, että vuonna 2022 ihmisoikeuksien puolustajien murhat lisääntyivät: 401 surmattua 26 maassa.